torstai 6. toukokuuta 2010

Duran Duran: Greatest, The DVD (2003)

Meinasin jättää Duraneiden videokokoelman kokonaan väliin, kun en tiennyt pitäisikö keskittyä kirjoittamaan vain parista videosta, vaiko mainita jotain kaikista kokoelman videoista. Jälkimmäinen kuulosti suuruudenhulluudelta ja epäkäytännölliseltä (syyt miksi välttelen tv-sarjojen kokonaisuuksia.) Olin kuitenkin jo skannannut kannen koneelle, joten pakkohan Greatest on huomioida.
Greatest on tietenkin samannimisen (miinus kirjainyhdistelmä DVD) cd-kokoelman rinnakkaistuote ja ne sisältävät musiikillisesti noin suunnilleen samat kappaleet. Vähintäänkin kaikki tunnetuimmat kappaleet löytyvät molemmilta julkaisuilta, joten sen suhteen ei paljoa nokan koputtamista löydy, mitä nyt tietenkin joukosta puuttuu aina jokin kappale (My Antarctica) jonka soisi olevan mukana.


Duranit tulivat pinnalle aikana jolloin MTV oli vasta syntymässä ja tarkoitti oikeasti musiikkikanavaa, eikä heikolla mielellä vahvasti käsikirjoitettuja tosi tv-sieluttomuuksia. Ja Duranit todellakin hyödynsivät uutta julkaisukanavaa parhaimman mukaan. Duraneiden videot olivat välillä hyvinkin hupsun näköisiä, mutta niihin oli selkeästi käytetty mielikuvitusta ja rahaa (kuten Kreikka tekee) ja kaikki mahdolliset uudet visuaaliset efektit olivat pistetty mukaan (mitä Kreikka ei ilmeisesti tee.) Tämä aikansa videokikkojen massiivinen hyödyntäminen saa osan videoista näyttämään oman ikänsä ja esimerkiksi Planet Earth näyttää silloisesta suuresta budjetistaan huolimatta halvalta. Asia korjaantuu tietenkin säätämällä omaa kriittisyyttään siten, että astraaliprojisoi itsensä hihoista käärittyjen pikkutakkien ja keltaisten voimasolmioiden aikakaudelle.

Duranit eivät pahemmin harrastaneet varsinaisia tarinoita videoissaan, vaikka hyvin elokuvallisia teoksia onkin joukossa.
Varsinkin vanhemmissa videoissa bändin jäsenet esiintyvät eräänlaisina mukana olevina hahmoina, mutta samalla liikuttavat huuliaan kappaleiden tahtiin eli esittävät alla soivaa biisiä. Vaikka bändit jäsenet näyttelevät jonkinlaista hahmoa, oli se sitten Mad Max-kopio tai jonkinlainen tutkimusmatkailija, niin tarinan löytäminen on vaikeaa. Videoissa luotettiin enemmän väreihin ja symboliikkaan, ja kuvissa viliseekin kaikenlaisia tiikerinaisia, kalanaamaisia ihmisiä, röyhelöpaitoja, aavikolla olevia hissejä ja muuta sellaista joilla ei koskaan tunnu olevan suoranaista yhteyttä kappaleen sanomaan tai muuhun kuvassa esiintyvään ilmiöön ja jos on, niin sekin on jokseekin hajanaista.

Otetaan esimerkiksi The Chauffeurin video.

Videossa näemme koppalakkisen autokuskin kuljettamassa mallin näköistä naista. Okei, siinä meillä oli kappaleen nimeen viittaava autokuski. Mutta kun itse kappale kertoo ainakin minun tulkintani mukaan pariskunnan erosta ja autokuski on vertauskuva sille kun toinen lähtee pois, niin videon autokuski ei sinällään liity kappaleen sanomaan. Seuraavaksi näemme kuinka nainen riisuutuu ja vaihtaa alusvaatteita. Tämän jälkeen nainen menee parkkihalliin tapaamaan toista alusvaatteisiin pukeutunutta mallin näköistä naista. Alkaa lesboeroottinen kohtaus jossa nämä naiset hyväilevät toisiaan. Paikalle astellee koppalakkinen autokuski jonka oletamme olevan mies, mutta hän paljastuukin naiseksi joka riisuu itsensä yläosattomaksi ja rupeaa harrastamaan kokeellista tanssia.

Video on toki miellyttävää katseltavaa (no hei!) ja mustavalkokuvaus on tyylikästä, mutta mitä sieniä pitää popsia osaakseen yhdistää kappaleen videoon?

The Chauffeur on näistä videoista kenties seesteisin ja Hungry Like The Wolfit sun muut sisältävät huomattavasti värikkäämpiä ja energisempiä mielikuvia, jotka samalla antavat itsestään esimerkin The Chauffeuria huvittavamman kuvan.

Videoiden aikana saamme nähdä kuinka runsaasti meikkaavista new wave-höpönassuista kasvoi vähemmän meikkaavia aikuisia. Samaan tapaan videoiden sisältö, joka hengeltään toki pysyy samanlaisena, muuntuu vakavamman oloiseksi olematta kuitenkaan synkkää. Tosin kappaleen Electric Barbarella videon sisältöä ei voi pitää millään muotoa seesteisenä saatikka aikuisena. Huumorintajuton saattaisi jopa pitää videon sisältöä loukkaavana. Tässä videossa Simon Le Bon, John Taylor ja Nick Rhodes (eli sen hetkinen DD-kokoonpano) käyvät ostamassa jonkinlaisen seksilelunaisbotin jota sitten meikkaavat ja sen jälkeen puolialaston naisbotti voikin ruveta imuroimaan. Hahaha!

Oli vaikea päättää minkä Duran-videon linkittäisin toimimaan esimerkkinä, mutta päädyin sitten lopulta ohittamaan Duraneiden värikkäämmät ja symbolistisimmat videot, koska halusin päästä sanomaan että tällä videolla esiintyvä ja tähän aikaan Duraneihin kuulunut Warren Cuccurullo on aikoinaan teetättänyt tekoslerban johon toimi itse mallina. Mahtoi olla herran uran ylpein hetki.
Ordinary World


Sisältönsä puolesta Greatest on tarpeeksi kattava vuoden 2003 tuotokseksi ja videokokoelman muodossa se toimii mainiosti. Kotelo on tyylikäs keskeltä avautuva pahviboksi jonka kohokuvioitu kansi on visuaalisesti toimiva (seikka jota ei skannauksesta huomaa.) On tosin ollut aivan turhaa jakaa videot kahdelle levylle, sillä ne olisivat piilobonusvideoineen mahtuneet mainiosti yhdellekin levylle.
Menuvalikko on ideana kiva, mutta hieman nopeaa navigointia haittaava. Menuvalikossa näkyy vain sana greatest jonka osa kirjaimista vaihtaa hieman väriä kun se on aktiivisena ja niitä kautta pääsee videoihin taikka kansikuvagalleriaan (jota kautta pääsee myös näkemään samat videot.)
Tosiaan, muutamasta videosta on mukana vaihtoehtoiset versiot, jotka eivät kuitenkaan radikaalisti muuta jo nähtyä.

Levyiltä löytyy joitakin tyypillisiä nettilinkkejä, mutta muutoin ekstroja ei ole, ellei sellaiseksi laske kansikuvagalleriaa. Toki on kiva että mukana ovat kansikuvat, mutta kun niiden kautta pääsee katsomaan samat videot kuin toisen kirjaimen alla olevien muutaman kappaleen listoina (tai play all-muodossa), niin olisi oikeastaan riittänyt jos mukana olisi ollut pelkkä kansikuvagalleria videoineen.

Hieman päälle 20 videota (plus piilobonusvideot) olisi yhden levyn painoksena erittäin kattava ja lisämateriaalin tarve olisi olematon, mutta kahdelle levylle jaettuna rupeaa mukaan toivomaan jo jotain muutakin.
Kuitenkin tarjolla on loistavaa ajankuvaa, kehityksen osoitusta, kauniita naisia, runsaasti paljasta pintaa ja koukuttavia popkappaleita, joten oikeaa valittamista ei löydy.
Vaikka videoiden kuvasto ei aina tunnukaan tolkulliselta, niin ne sopivat täydellisesti Duran Duranin maailmaan. Ja jos Michael Bayn ja David Lynchin yhteinen lapsi, David Bay imitoisi vanhempiaan, niin lopputuloksena olisi Duran-videoita.
Paljaasta pinnasta pitääkin vielä mainita, että damn! alkupuolen Duran-videot ovat enemmän kuin hieman pornahtavia.


Tähdet: *****
Duran Duran: The Greatest, The DVD
...NOIR

Ei kommentteja: