(Huom. Ei World of Warcraft.)
Hermostuneen oloinen Angela Anderson (Sharon Stone) on ostamassa saksia, seuraavaksi hänen takapuoltaan kopeloi paikallinen antiikkiliikkeen omistaja ja jotta päivä olisi täydellinen, kotiin saavuttuaan tuntematon partanaama koettaa raiskata Angelan hississä. Onneksi Angela oli juuri ostanut sakset ja niillä sopiikin lyödä partanaamaa käteen. Raiskaus ei siis yllä penetraatioon saakka. Partanaama nousee kiukkuisena, mutta yllättävän rauhallisena seisomaan, ottaa mukaansa Angelan avaimet ja sakset. Partanaama odottaa hissin ovien avautumista ja astuu ulos todeten että hän palaa vielä.
Angelan naapuri Alex Morgan (Steve Railsback) löytää väkivaltaa neidin kokeneen ja huolehtii siitä että hän on turvassa, ja poliisi saa tiedon tapahtumista. Saamme tietää että Alex on näyttelijä ja että hänen luonaan asuu hänen alaraajahalvaantunut taiteilijaveljensä Cole (Steve Railsback.) Alex on heistä se kiltti ja hiljainen, kun taas Cole on sika. Alexilla on silmälasit, Colella ei. Cole myös sliippaa hiuksensa ja pitää yllään muutaman päivän sänkeä, joten veljeksien erot ovat huimat.
Alex saattaa Angelan kotiinsa ja saamme nähdä kuinka Angelan koti on täynnä kaikenlaisia nukkeja. Angela on jonkinlainen nukentekijä. Alex poistuu paikalta, mikä on hänen epäonnensa sillä seuraavaksi saamme katsella Angelan tissejä, kun tämä tarkkailee itseään peilistä ja säikähtää sitten tuijottavaa possunaamaista nukkea.
Seuraavana päivänä Angela vierailee kallonkutistajansa Stephan Carterin (Ronny Cox) luona ja hourailee jostain olemattomasta Billysta ja puhuu siitä kuinka hän on vielä neitsyt ja että lähin seksuaalinen kokemus joka hänellä on ollut oli se raiskausyritys. Carter puhuu kallonkutistajakieltä jonka avulla koettaa saada Angelaa rentoutumaan.
Omissa oloissaan viihtyvä Angela pyrkii olemaan omissa oloissaan, mutta häneen ihastunut Alex kutsuu neidin juhliinsa. Täällä juhlissa Cole lähentelee Angelaa ja kertoo kuinka on tarkkaillut Angelaa jo kuukausia. Cole on myös maalannut taulun jossa parrakas mies hyökkää Angelan kimppuun ja se ei jostain kumman syystä saa Angelaa rakastumaan Coleen.
Angela on näkevinään partaraiskaajan Alexin juhlissa ja Alex koettaa suudella Angelaa.
Angela purkaa tunteitaan Carterille joka haluaa saada selville kuka Angelan toistuvasti mainitsema, mutta kuvitelluksi hahmoksi mainittu Billy on.
Angela menee elokuviin. Pimeässä joku uhkaa häntä saksilla. Angela juoksee kahvilaan, ottaa lasin vettä, antaa lasin samantien takaisin.
Alex ja Angela siirtyvät tilanteeseen jossa rakastelu on seuraava askel. Cole ja Alexin ilmeisesti entinen tyttöystävä Nancy (Vicki Frederick) tirkistelevät tilannetta. Nancy kertoo Colelle että jos Alexista ja Angelasta tulee pari, niin se saattaa johtaa siihen että Alex heittää Colen pihalle. Cole nousee seisomaan ja sanoo ettei niin tule tapahtumaan.
Alexin ja Angelan mahdollinen yhdyntä keskeytyy kun Angela kuvittelee possunaamaisen nuken katsovan häntä. Alex poistuu paikalta, mutta sekä hän että Angela ovat molemmat iloisia.
Angela vilkaisee ikkunasta ulos ja huomaa ”halvaantuneen” Colen seisomassa ja juttelemassa Nancyn kanssa. Cole puolestaan huomaa Angelan nähneen hänet ja sanoo tulevansa Angelan luokse, mutta Nancy estää häntä. Angela istuu pimeässä ja saa puhelinsoiton että nyt olisi työkeikka tarjolla. Angela puhuu possunaamaiselle nukelle.
(Uskokaa tai älkää, mutta näitä ns. symbolisia ja erikoisia kohtauksia on tapahtunut huomattavasti enemmän kuin olen maininnut ja elokuvaa on kulunut vasta 40 minuuttia.)
Päivän koittaessa Angela lähtee tapaamaan miestä joka tarjosi hänelle jonkin työkeikan. Angela saapuu erikoiseen poptaiteelta näyttävään asuntoon joka osoittautuu autioksi. Huoneistossa on kaupungin pienoismalli ja yllättäen ääneen pääsee ääninauha jossa mainostetaan tulevaisuuden kaupunkia ja asuntoja joissa kaupungin äänet ovat eristettyjä säilyttämään asuntojen sisäisen rauhan.
Hetken odotettuaan Angela päättää poistua paikalta. Puhelin soi, Angela vastaa, kukaan ei puhu, ovenkahva on irtonainen stressipallo (MITÄ!?) No, idea on kuitenkin se että Angela on nyt vangittu tähän huoneistoon.
Angela löytää huoneistossa sijaitsevasta sängystä ruumiin jonka selässä on sakset. Luonnollisesti neitimme hermostuu ja koettaa päästä asunnosta ulos, mutta kuten aiempi tilanne jo vihjaili, on asunto äänieristetty joten Angelan ikkunaan hakkaaminen ei auta. Kukaan ei ole myöskään paikalla auttamassa, sillä näemme talon ulkopuolella olevasta kyltistä että talo on uudelleenrakentamisen kohteena joten tästä syystä paikalla ei ole ketään muita kuin Angela ja ruumis. Angela päättää rikkoa ikkunan, mutta kaikki irtotavara kuten tuolit ovat pultattu lattiaan kiinni. Ei ruokaa, ei vettä, kaapit tyhjiä, mutta paistinlasta löytyy.
Puhelin soi, Angela vastaa, kukaan ei puhu.
Asunnossa alkaa kuulumaan kovenevaa kissan maukunaa ja strobovalot sykkivät.
Toisaalla Alex on saapunut Angelan asunnolle, mutta koska kukaan (ei tietenkään) vastaa, alkaa Alex olla huolissaan.
Illan tullessa Angela rupeaa huomaamaan vankila-asunnossa nukkeja jotka tuntuvat liikkuvan ja puhuvan hänelle. Yksi nukeista kehoittaa Angelaa etsimään lintua. Öö, okei.
Angela löytääkin häkissään olevan korpin ja kuulee korpin raakunnan ohessa syyttävän Angelaa sängyssä olevan henkilön tappamisesta.
Alex saa sähkeen jossa Angela kertoo poistuneensa kaupungista muutamaksi päiväksi. Alex ei usko sähkeen sisältöä. Miksi Angela lähettäisi sähkeen eikä olisi kertonut matkastaan kasvokkain, tai puhelimitse. Tai miksi Angela olisi jättänyt kissansa yksin kotiin.
Angela käy vetämässä ruumiin selästä sakset saadakseen niistä itselleen apuvälineen. Ruumis kierähtää ympäri ja paljastuu parrakkaaksi mieheksi, mahdollisesti siksi elokuvan alun raiskaajaksi?
Alex ottaa yhteyttä tohtori Carteriin ja kertoo huolensa Angelasta ja arvon tohtori toteaa ettei kannata olla huolissaan sillä Angela on vain hyvin sairas tyttö. (What's up, doc?)
Cole nousee seisomaan paljastaen näin Alexille olevansa hyvinkin kykeneväinen kävelemään. Veljekset tappelevat ja Cole syyttää Alexia siitä että tämä ei huomio veljeään ja että Angela koettaa vain pilata heidän välinsä. Cole kävelee pois.
Vankila-asunnossa Angela huomaa paikalla olevan kuumaa teetä ja televisioruutuja joissa kussakin on jotenkin Angelaan liittyvää kuvamateriaalia. Yhdessä videopätkässä kehoitetaan nauttimaan kuolettava määrä unilääkkeitä, joten oletus on että kuumassa teessä olisi uniläkkeitä. Angela juttelee televisioille ja huomaa pian että sängyssä oleva ruumis on kadonnut. Ruumis on nyt ruokapöydän ääressä sylissään nukke ja lautasellaan korppi.
Siirrymme takaumaan jossa Angela on pikkutyttö ja hänen isänsä leikkii possukäsinukella. Angelan äiti lyö sakset miehensä, eli Angelan isän selkään. Niin ja Angelan isällä on parta.
Angela nukahtaa ja aamulla tähän kyseiseen asuntoon saapuu tohtori Carterin vaimo Ann (Michelle Phillips) tapaamaan rakastajaansa, joka muuten on se saksilla tapettu mies. Ann löytää asunnosta miehensä, eli tohtori Carterin naamioituneena parrakkaaksi mieheksi. Carter kertoo tappaneensa Annin rakastajan ja ajaneensa asunnossa hypnoottisessa olotilassa kulkevan Angelan hulluksi kaiken maailman äänitehosteilla ja muilla efekteillä. Angelasta saisi hyvän syntipukin, olihan hän jo tarpeeksi sekaisin entuudestaan, mutta Angelan mahdollista tappomotiivia korostaakseen oli Carter aluksi parrakkaaksi naamioituneena hyökännyt Angelan kimppuun ja koska Annin rakastaja oli parrakas, niin poliisi tulisi kuvittelemaan Angelan tappaneen tämän miehen kostoksi. Ja koska Angelalla on traumansa parrakkaan isänsä kuolemasta, niin jopas on sopivaa.
Carter selittää Annille rakastavansa tätä ja että kukaan ei tulisi koskaan saamaan selville hänen tekosiaan, joten hän ja Ann voisivat jatkaa yläluokkaista yhteiseloaan. Mutta tällä välin on Angela poistunut huomaamatta asunnosta ja sulkenut oven takanaan. Carter ja Ann ovat nyt itse vankina tuossa äänieristetyssä autiotalon asunnossa, seuranaan vain Cartenin luoma psykedeelinen harhatodellisuus ja tietenkin se Annin kuollut rakastaja. Luulemme tässä vaiheessa Angelan olevan täysin sekaisin, mutta kun Carter hakkaa äänettömästi asunnon ikkunoita näemme kuinka kadulla seisova Angela kääntyy katsomaan Carteria ja hymyilee ilkeästi. Alex on sattunut sopivasti paikalle ja saattaa Angelan auton takapenkille. Angela tuijottaa hervottomassa asennossa ylöspäin ja herra yksin tietää mitä on jatkoksi suunniteltu.
Siteeratakseni erästä G.I. Joe-hahmon nimeä, tämä elokuva on Mindbender.
Perusjuoni on tässä:
-Mustasukkainen kallonkutistaja tappaa vaimonsa rakastajan.
-Selviytyäkseen rikoksestaan kallonkutistaja lavastaa potilaansa murhaajaksi.
-Kuka nyt hullua uskoisi.
Ja uskoakseni aika moni osaakin jo elokuvan alkupuolella päätellä Ronny Coxin esittämän kallonkutistajan olevan syyllinen, mutta uskon elokuvan tuottavan myös useita yllätyksiä.
Osittain nämä yllätykset johtuvat siitä, että elokuvassa on aivan järjetön määrä kohtauksia joille ei esitetä mitään selityksiä. Angela-hahmon kokemista tapauksista monet voidaan tietenkin laskea tohtori Carterin lavastamiksi, mutta jo pelkästään Angelan kohdalla näytetään niin paljon irrallisia, jopa psykedeelisiä kohtauksia joiden olemassaololle ei tunnu olevan perusteluja. Tosin koska Angela on jo heti alusta asti selkeästi häiriintynyt hahmo, niin hänen kokemien mahdollisten harhojen, todellisuuden ja lavastettujen harhojen välille ei voi vetää suoria linjoja, sillä katsojan on välillä vaikea päätellä mikä kohtauksista kuuluu mihinkin Angelan todellisuudentajuun.
Elokuvassa monet kohtauksista tuntuvat olevan irrallisia toisistaan, mikä tuntuu harkitulta ratkaisulta. Jos ei kerran aiota antaa selitystä kaikelle, niin kaiken ei tarvitse tapahtua niin että se olisikaan sidoksissa aiempaan tai seuraavaan.
Suurimmat irralliseksi osoittautuvat juonikuviot on nämä Colen valehalvaantuminen, hänen himokkuutensa Angelaa kohtaan, Colen ja Alexin välinen suhde, Alexin ja Angelan suhde, ja minkäänlaiset motiivit Nancyn toimille.
On esimerkiksi hauskaa että Nancy tietää Colen olevan oikeasti toimintakykyinen ja on sitä mieltä että Angela tulee raivata pois Alexin elämästä.
Mutta miksi?
Se ei tule suoranaisesti selville, mutta ilmeisesti Nancylla ja Alexilla oli ollut aiemmin suhde, mutta Nancy ei selvästikään haikaile mennyttä suhdettaan, joten hänellä ei ole sitä kautta syitä erottaa Alexia ja Angelaa. Nancylla ei vaikuta olevan myöskään suhdetta Coleen, kunhan ovat vain ystäviä. Joten sitä kauttakaan on vaikea nähdä syytä sille miksi Nancy auttaisi Colea, muutoin kuin ehkä ystävämielessä.
Miksi Cole on ylipäätään valehdellut olevansa rampa?
Elokuvassa puhutaan aiemmin sattuneesta auto-onnettomuudesta jolloin Cole olisi muka rampautunut, mutta kuten saamme huomata hänelle ei ollut käynyt mitenkään. Kun Cole paljastaa Alexille olevansa kävelykuntoinen ja he tappelevat hiukan, niin sen yhteydessä Cole sanoo ettei Alex ansaitse hänen seuraansa ja sitten Coe poistuu paikalta, ilmeisesti kokonaan pois Alexin elämästä. Näin helppoa.
Colen vale-elämän syynä ei varmastikaan ollut se että siten Alex rahoittaisi Colen yltäkylläisen elämän, sillä vaikka he vaikuttavat suht' hyvin toimeentulevilta, niin Alex ei ole mikään Kroisos ja Cole itse on näemmä hyvin menestyvä taiteilija, joten ei hän olisikaan Alexin rahojen tarpeessa.
Kun elokuvassa on tämä koko Alex/Cole-juonikuvio niin sen uskoisi liittyvän jotenkin Angelan vangitsemiseen, tai edes jotenkin Angelan tilanteeseen. Mutta ei, sillä ei ole mitään tekemistä Angelan kanssa ja vaikka Angela huomaakin eräässä vaiheessa että Cole pystyy kävelemään, niin se ei vaikuta mitenkään elokuvan punaiseen lankaan.
Sitä voisi kuvitella että tämä mittava sivujuoni joka ei liity mihinkään tuntuisi turhauttavalta, etenkin kun elokuva on täynnä irtokohtauksia, mutta näin ei ole. Yleensä kun tälläisissä elokuvissa näkee vastaavia sivujuonia joiden tehtävänä on hämätä katsojaa, niin se ne tuntuvat liiankin usein sellaisilta kuin ne olivat jälkikäteen lisättyjä ja täten eivät toimi aiotulla tavalla. Saksien kohdalla vaikuttaa kuitenkin siltä kuin ensin olisi tehty sivujuoni ja vasta sen jälkeen päätarina, sillä aina kun Alex/Cole-tarina on esillä niin siihen keskitytään siten että se vaikuttaisi olevan tärkeämpi kuin Angelan oma tarina. Tämä on mainio tapa ureoittaa katsojaa seuraamaan koko ajan väärää kättä, kun kolikko onkin toisessa kädessä. Joten vaikka aina kun elokuvassa esitetään tohtori Carteria, niin sitä vain toteaa että ”joo joo, mä tiedän että se on toi, mutta se toinen juttu on mielenkiintoisempi.”
Vaikka olenkin nyt pariin otteeseen todennut elokuvan sisältävän paljon kohtauksia jotka tuntuvat irtonaisilta, niin se tyyli sopii elokuvan luonteeseen ja keinoksi osoittaa Angelan mielenjärkkymistä. Asiaa korostaa vielä se että Sharon Stone esiintyy jo alusta asti hermostuneen oloisesti ja vaikka Stone ei nyt hirveän uskottavalta aina tunnukaan, niin se sopii mainiosti esitettävään hahmoon.
Näyttelijät eivät herätä suuriakaan tuntemuksia. Kukin on ihan hyvä, mutta ei sen enempää. Hahmot ovat kuitenkin elokuvan rakenteesta huolimatta aika perinteisiä, joten ne esitetään ihan kelvollisesti, mutta ei niin mieleenpainuvasti etteikö kunkin tilalle osaisi kuvitella jotain muutakin.
Sakset sisältää ihan järjettömän määrän päätä sekoittavaa kuvastoa, ilman että mukana olisi mitään sen oudompia visuaalisia efektejä kuin joku nuken pään kääntö.
Elokuvan outoutta korostavat juonikuviot ja kohtaukset jotka vaikuttavat elokuvan tärkeimmiltä seikoilta, mutta eivät lopulta liitykään päätarinaan.
Ja musiikkina on niin pirun onnistunutta Pino Donaggio-imitointia, että piti oikein tarkistaa säveltäjä toistamiseen. (Hän ei ole Donaggio.)
Jos tämän elokuvan saa käsiinsä, niin suosittelen katsomaan sen. Sillä vaikka se tuntuu ajoittain aivan järjettömältä, niin se on hyvää järjettömyyttä.
Kuka on Billy? Sitä ei kerrota, eikä sillä ole väliäkään.
Tähdet: ****
Sakset
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti