Ehkä se on parempikin, sillä nykymeiningillä saisimme Aliens Vs. Predator kolmosen.
Mutta eihän kolmatta Gremlinsiä tarvitakaan, kun sellainenhan löytyy jo Small Soldiersin muodossa. Ohjaajakin on sama tuttu Joe Dante.
Alunperin elokuvien samanlaisuus sai minut hieman hyljeksimään Small Soldiersia, koska tämä tuntui liikaakin kopioivan Gremlinsiä ja vesittävän sitä. Nyt vuosien tauon jälkeen Small Soldiers tuntuu jokseekin onnistuneemmalta ja vaikka elokuva tuntuu edelleen hieman liikaakin Gremlinsin toistolta, niin nyt se ei aiheuta yhtä paljon negatiivisuutta.
Asevalmistaja Globotech ostaa Heartland-leluvalmistajan ja edellisen kärsimätön johtaja Gil Mars (Denis Leary) vaatii että Heartlandin lelujen pitää olla yhtä eläväntuntuisia kuin niiden mainonnassa käytetyt animaatiot antavat ymmärtää. Lelujen pitää pystyä leikkimään takaisin.
Heartlandin lelusuunnittelijat Irwin (David Cross) ja Larry (Jay Mohr) saavat kireän deadlinen täydellisten lelujen suunnitteluun ja toteutukseen, mutta myös vapaan pääsyn kaikkeen mitä Globotech on kehittänyt. Niinpä Larryn Eliittikommandot ja Irwinin Gorgonit saavat päihinsä älyaseisiin suunnitellut huippuluokan mikrosirut. Näin sankareiksi tarkoitetut Eliittikommandot ja heidän vihollisikseen suunnitellut Gorgon-hirviöt muuntuvat leluista androideiksi. Oppimiseen sekä kykyjen maksimoimiseen suunnitellut mikrosirut tekevät Eliittikommandoista verenhimoisia Gorgonien tappajia, kun taas häviämään tarkoitetut Gorgonit ovat tahtomattaan pelkureita.
Isänsä lelukauppaa vahtiva Alan (Gregory Smith) saa käsiinsä erän näitä uusia sotaleluja ja koettaa myydä ne salaa pian ennen isänsä saapumista, sillä isä, Stuart (Kevin Dunn) ei halua kauppaansa mitään sota-aiheista. Lelukaupassa Alan tapaa myös naapurissaan asuvan tytön, Christyn (Kirsten Dunst) johon Alan tietenkin ihastuu. Toisaalla Stuart ei siedä naapuriaan, eli Christyn isää Philia (Phil Hartman), koska Phil teknologiainnostuksensa (tv:t, stereot, yms.) ansiosta edustaa Stuartille juuri sellaista porvarisikaa johon Stuart ei pysty samaistumaan.
Lelukaupassa ollessaan Alan aktivoi Eliittikommandojen johtajan, Chip Hazardin (äänenä Tommy Lee Jones) ja Gorgonien johtajan Archerin (äänenä Frank Langella) ja tulee tietämättään aloittaneeksi lelujen välisen sodan.
Archer päätyy Alanin kotiin jossa Alan saa huomata Archerin olevan elävä. Kun taas lelukaupassa oleva Hazard herättää muut kommandonsa ja johtaa heidät taisteluun samanaikaisesti heräävien Gorgonien kanssa.
Alan palaa lelukaupalle huomatakseen kaupan olevan tuhottu ja sekä Eliittikommando- että Gorgon-lelujen kadonneen.
Piiloutuneet Gorgonit löytyvät ja Archerin tavoin ovat nyt Alanin luona. Kun taas Gorgonien tuhoa kaavailevat kommandojoukot kehittelevät ja toteuttavat hyökkäyksiä Gorgonia ja niiden yhteistyökumppaneita vastaan. Seuraa joukko hyvinkin arvelluttavia ja väkivaltaisia kohtauksia joissa kommandot ovat lähes tappamassa kaikkia vastaantulevia ihmisiä päästäkseen Gorgonien kimppuun.
Gorgonit ovat siis ohjelmoituja häviämään ja niiden päähän asennetut mikrosirut vain vahvistavat tätä ohjelmointia. Gorgonit haluaisivat vain elää rauhassa, mutta Eliittikommandot eivät anna tähän mahdollisuutta. Ja jos joku erehtyy auttamaan Gorgoneja, ovat hekin kommandojen silmissä vihollisia.
Alan, jolla on maine jonkinlaisena häirikkönä koettaa saada isäänsä ja muita uskomaan että nyt tapahtuvat vandalisoinnit ja muut häiriötekijät ovat elävien lelujen aikaansaamia, mutta kukapa häntä uskoisi. Alanin puheet muuttuvat uskottavammiksi kun Hazard joukkoineen herättää Frankensteinmaisesti Christyn Wendy-nuket (vrt. Barbiet) ja lähettää nämä Christyn kimppuun.
Seuraa Gulliverin matkoja.
Alan ja Christy luulevat saaneensa poltettua kaikki Eliittikommandot hengiltä, mutta tietenkin Chip Hazard selviytyi tuhosta. Hazard käy lelukaupassa ja herättää kaikki varastossa olevat Eliittikommandot avukseen.
Christy perheineen päätyy Alanin perheen yhteyteen samaan tilaan kinastelemaan. Phil syyttää tietenkin kaikista ongelmista Alania. Sopivasti paikalle saapuvat Irwin ja Larry tapaamaan Alania, kertoakseen leluissa olevan mahdollisesti jotain vikaa.
Nyt viimein kaikille selviää lelujen elävien kirjoissa oleminen, sekä Eliittikommandojen sotahalukkuus kun Hazardin kasvaneet joukot hyökkäävät kohti ihmis- ja Gorgonjoukkoamme.
Seuraa naulapyssyllä ammuskelua, räjähdyksiä, tuhopolttoa ja psykologista sodankäyntiä Spice Girlsien tahtiin.
Irwin toteaa että elektromagneettinen pulssi saattaisi käräyttää lelujen mikropiirit ja sitä suunnitelmaa tulisi yrittää. Philin luota löyty elektroniikkaa vaikka kuinka, joten niiden avulla Irwinin suunnitelma olisi mahdollista toteuttaa.
Archer huomaa että hänen kykynsä oppia uutta kumoaa häviämiseen suunnitellun ohjelmoinnin ja Archer johtaa Gorgonit viimeinkin vastaiskuun, jatkuvan pakenemisen sijaan. Archer kohtaa Hazardin, mutta jää yritteliäisyydestään huolimatta häviölle. Onneksi Irwinin emp-isku toteutuu ajoissa ja näin ovat Eliittikommandot tuhottu.
Gil Mars saapuu lakimiehineen paikalle katsastamaan tuhoja ja korvaa kaiken syytämällä rahaa joka puolelle.
Alan huomaa Gorgonien selvinneen emp-iskusta näiden oltua ison satelliittilautasen suojissa. Joten se siitä.
Pahat ovat poissa, Alan ja ihmiset ovat turvassa ja Gorgonit voivat lähteä matkaan etsimään itselleen omaa paratiisiaan.
Small Soldiersin lopetus on aika valju. Ensin pitkin elokuvaa osoitetaan kuinka nämä lelut, koska ne ovat nimenomaan leluja, ovat korjattavissa helposti ja kuinka tämä mikrosiru tekee heistä tehokkaita sotilaita, niin sitten loppuun pistetään suureksi kasvava taistelu joka loppuu johonkin sekunnin kestävään sähköpulssiin jonka vuoksi lelut räjähtelevät ja se on sillä selvä. Sitten vielä selitetään että Gorgonit selviävät samaisesta sähköpulssista menemällä lautasantennin taakse suojaan. Ihan kuin tekijät olisivat unohtaneet kirjoittaa elokuvaan lopun innostuttuaan kaikista aiemmista mahdollisuuksista mitä lelut antoivat ja sitten kiiressä kuittaavat koko jutun yhdellä sanalla. Eli kyseessä on hieman samanlainen ratkaisu kuin jos elokuva lopetetaan toteamalla kaiken aiemmin tapahtuneen olleen vain unta.
Elokuvan juoni noudattaa aika suoraan samaa kaavaa kuin mitä näimme Gremlinsissä. Molemmissa elokuvissa päähenkilö on poika joka saa mukavan lelun/eläimen ja mukana on joukko vihamielisiä leluja/eläimiä jotka aiheuttavat kaaosta pikkukaupungissa. Sitten poika ja mukava lelu/lemmikki kiukuttelevat takaisin.
Small Soldiersin tapauksessa itse riiviöt on jaettu kahteen erilliseen ryhmään, jotka muistuttavat kovasti Gremlinsien kahta eri muotoa.
Eli Gorgonit ovat vinksahtaneita hysteerisiä sekopäitä kuten Gremlinsit (poislukien Gizmo [Jippu]) karvaisessa muodossaan, eli tuolloin aika harmittomia kömpelyksiä. Sitten kun tullaan siihen Gremlinsien hirviömalliin, niin ne ovat näitä täysin ilkeitä Eliittikommandoja.
Small Soldiersissa onkin viittauksia Gremlinsiin ja ne ovat varmastikin tarkoituksellisia. Mm. Yksi kommandoista tuhotaan tunkemalla se lavuaarin silppuriin ja Irwinin salasana tietokoneella on mikäs muu kuin Gizmo.
Ja jos Gorgonit sekä Eliittikommandot muistuttavat itse riiviöistä, niin elokuvan ihmishahmot ovat myöskin hyvin hyvin samanlaisia Gremlinsin vastaavien kanssa. Joten Gremlinsvertauksilta voi välttyä vain jos ei ole nähnyt tuota elokuvaa. Siihen liittyen on sanottava että Small Soldiersin leluhahmot eivät ole yhtä sympaattisia tai persoonallisia riiviöihin verrattuna.
Lelut myös muistuttavat kovasti Toy Storyn leluja ja Chip Hazard on kuin agressiivisempi ja huumorintajuttomampi Buzz Lightyear. Hazard on kuin se millaiseksi leluvalmistajat olivat Buzzin luoneet.
Siispä Small Soldiers kärsii paristakin samankaltaisesta, huomattavasti paremmin onnistuneen elokuvan olemassaolosta.
Jos kuitenkin pystyy unohtamaan Gremlinsin ja Toy Storyn, niin on todettava että Small Soldiers on kuitenkin miellyttävää katseltavaa. Lelujen kautta kuvatut kohtaukset ovat hauskoja ja niiden animointi on uskomattoman hienoa.
Animointiin liittyen Small Soldiersissa on lähes mahdotonta huomata milloin nuket vaihtuvat tietokone-efekteiksi samaan tapaan kuin Jurassic Parkissa. Efektitapojen yhteensulautuminen on pääosin saumatonta ja esimerkiksi moni tuoreemmista leffoista saa itsensä näyttämään huomattavasti muovisemmalta kuin Small Soldiersin muovilelut.
Näyttelijät ovat pääosin ihan kelpoja rooleihinsa. Kukaan ei oikein tehnyt vaikutusta, mutta eipä kukaan huonokaan ollut. Hahmot eivät olleet aivan yhtä, sanotaanko lihallisia kuin Gremlinsissä, jossa oli tämän kanssa identtiset henkilöhahmot.
Näyttelijöiden suhteen minulle suurin houkutin Small Soldiersissa on edesmennyt Phil Hartman, joka kuuluu omiin suosikkeihini koomikoiden sarjassa.
Ääninäyttelijät olivat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin ihmisiä esittävät näyttelijät ja varsinkin Tommy Lee Jones ja Frank Langella olivat täydellisiä valintoja Chip Hazardiksi ja Archeriksi.
Hahmot kuten Scratch-it joille oli tehty väkinäinen oloinen huvittavaksi tarkoitettu korkea ääni, eivät olleet kovinkaan onnistuneita. Mutta hieman rauhallisemmat äänet, kuten myös edellämainittua Scratch-itiä näytelleen Christopher Guestin Slamfist olivat sekä hauskan että miellyttävän kuuloisia. Pääosin ääninäyttelystä ei kuitenkaan löydy valittamista, sillä ärsyttäviksikin lueteltavat äänet ovat sen verran vähän esillä ettei niitä joudu paljoa kuulemaan. Langella ja Jones ovat selkeässä pääosassa.
Yhdessä asiassa Small Soldiers kompuroi valitettavan pahasti.
Idea on että lelusarjan pahiksina markkinoidut hirviöhahmot, eli Gorgonit ovatkin oikeasti hyväsydämisiä ja elokuvan sankareita. Kun taas sankareina markkinoidut Eliittisotilaat ovatkin niitä ilkeitä pahiksia. Tokihan hahmojen todelliset luonteet ovat katsojalla selviä heti alusta alkaen, joten niistä ei koeteta synnytellä yllätyksiä. Mutta jos ajattelee että meidän pitäisi muka luulla Gorgonien olevan pahiksia koska he ovat hirviöitä, niin miksi kaikki Gorgonit ovat Monsterit Oy:n tapaan tosi kiltin näköisiä. Joten jos Gorgon-lelun ostaisi, niin ei sitä osaisi ajatella hetkeäkään pahikseksi. Ja Eliittikommandot ovat kaikki puolestaan jotain Duke Nukem-kopioita joista taas ei löydy hellyyttä ja ystävällisyyttä sen enempää kuin veren tahrimasta kivenlohkareesta.
Joten leluhahmot kärsivät jonkilaisesta uskottavuusongelmasta.
Elokuvassa oli yksi aivan loistava kohtaus.
Kun Chip Hazard herättää Wendy-nuket henkiin, niin tilanne muistuttaa kovasti Frankenteinista ja musiikissa soikin pätkä Frankensteinin Morsiamesta. Tämä oli aivan mainio kohtaus.
Small Soldiers on ihan kelpo Gremlins-kopio jossa on erinomaisesti animoituja eläviä leluja ja kiva fiilis, mutta se on myös kovin nähdyn oloinen jo ensikatselulla.
Elokuva herättää jonkinlaista pohdintaa sen kohdeyleisöstä. Kuten Gremlinsin kohdalla tämä näyttää osittain lastenelokuvalta, mutta ei ole sitä. Mutta siinä missä Gremlins osoitti olevansa sen verran vahvasti kallellaan kauhun puolelle, että sitä ei automaattisesti pidä lastenelokuvana, niin Small Soldiersin Toy Storymaisuus saa helposti päättelemään tämän soveltuvan nimenomaan lapsille. Elokuva kuitenkin sen verran paljon väkivaltaa, että Suomessa annettu ikäraja, eli K11 on siinä ja siinä sopiiko se ihan niin nuorille. K13 kuulostaisi sopivammalta, mutta elokuva on kuitenkin sen verran lapsellinen suuren osan aikaa että 13-vuotias saattaisi olla jo liian vanha jos ajatellaan massayleisöä. Siispä kyseessä on lapsille sopimaton lastenelokuva.
Tähdet: ***
Small Soldiers
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti