Tämä nyt oli vain kiertotie mainitakseni että minusta Duran Duran on vallan mainio laulu- ja soitinyhtye.
Duran Duranin konserttitaltiointi Arena, tai Arena (An Absurd Notion) kuten koko nimi kuuluu, on yksi oudoimpia ellei jopa oudoin konserttivideo jonka olen koskaan nähnyt.
Arenassa on konserttiosuuden yhteyteen kuvattu eräänlaista cyberpunktarinaa jonka pitäisi ainakin väitetysti olla yhteydessä Barbarellaan, josta yhtyeen nimikin on tunnetusti otettu. Lopputulos on kieltämättä mielenkiintoinen yhdistelmä elokuvaa ja konserttia olematta kuitenkaan esimerkiksi musikaali, mutta lopputoksesta tulee mieleen jonkinlainen The Rocky Horror Mad Max ekstaasissa.
Arenan alussa näemme kuvajaisia avaruudesta. On tähtisumua sun muuta ja kertojaääni kertaamassa Barbarella-elokuvan tarinaa ja kuinka elokuvan pahis, Durand Durand (Milo O'Shea) on nyt palaamassa aluksellaan Maahan huomattuaan täällä ihmisten ylistävän hänen nimeään. Ymmärrettyään ihmisten iloitsevan yhtyeestä nimeltä Duran Duran, eikä diktaattorista nimeltä Durand Durand, päättää vihulaisemme tuhota Duran Duranin, apunaan Mad Maxista karanneita kääpiöitä.
Näemme Hellraiserista muistuttavan huoneeen/varaston jossa katosta roikkuu runsaasti ketjuja, on häkkiä ja vettä lattialla, sähköistä surinaa, lasereita ja näemme jonkinlaisilla hämähäkkimäisillä mekaanisilla puujaloilla kulkevan Durand Durandin siirtyvän monitorin ääreen seuraamaan Duran Duranin konserttia.
Itse konserttiosuus alkaa kappaleella Is There Something I Should Know? ja järjettömän isolle yleisölle esiintyvä yhtye tuntuu olevan täydessä vedossa. Välillä kuva siirtyy hiipiviin Mad Max-kääpiöihin, tai Durand Durandiin istumassa putkien ja johtojen joukossa ja laserit leikkaavat ilmaa.
Konserttiosuudessa kuuluu yht'äkkiä tiikerin murinaa ja yleisön jalkojen juuressa kävelee tiikeri joka muuttuu tiikeriksi naamioituneeksi naiseksi. Takahuoneessa syttyy ilmeisesti tulipalo ja poliisit juoksevat,,, pidättämään tiikerin?
Bändi esiintyy ja taas tiikeri muuttuu naiseksi (ironista että kappaleena on kylläkin Hungry Like the Wolf.) Yllättäen yhtyeen laulaja Simon Le Bon on jossain maagisen pyramidin edessä väistelemässä jotain leguaani-ihmisiä ja sitten taas lavalla esiintymässä.
Sitten Durand Durand painaa jotain nappulaa ja vihreästä altaasta nousee kaksi jotain ihme kyborgia jotka rupeavat ilmeisesti rakastelemaan.
Mad Max-kääpiöt kulkevat yleisön jaloissa ja koskettelevat tyttöjen takapuolia.
Durand Durand pistää päälle jonkin hypnoosiaallon ja yleisössä pari tyttöä heiluu ja yksi viedään takahuoneeseen lepäämään. Durand Durand on tyytyväinen kun sai yhden tytön pyörtymään.
Välissä näytetään pätkiä Barbarellasta.
John Taylor menee jonnekin käytävälle ja tapaa tytön joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Yllättäen tyttö katoaa ja John palaa lavalle. Tyttö on nyt jossain häkissä
ja sitten alkaa Wild Boys-video, joka on jotain niin outoa että pää räjähtää jo sitä ajatellessa. Okei, olemme jossain pölyisessä hallissa joka on täynnä pulpetteja. Muutama mies seisoo niiden päällä sylkemässä tulta. Sitten näemme jonkinlaisen muovisen pään katselemassa televisiosta Duran Durania ja jonkinlaiset sulkiin pukeutuneet ihmiset hyppivät soihdut käsissään ja sitten Simon Le Bon on sidottu tuulimyllyyn jonka siivet koukkaavat välillä veden kautta, ja Le Bon on pukeutunut Mad Maxiksi. (Empire Of The Sunin videot ovat selkeästi saaneet vaikutteita tästä osuudesta.) Sitten jotkut siivekkäät tyypit lentävät ympäriinsä ja naiset näyttävät rintojaan. Joku kaljupäinen torahammastyyppi ryömii ja murisee. Le Bon karkaa tuulimyllystä ja pyörremyrsky jahtaa häntä. Le Bon hyppää veteen ja tappelee Königin Tappajakondomin kanssa. Joku vanhanaikainen lehtimies kävelee kameransa kanssa. Sulkapäätyypit hyppivät voltteja. TSIISUS KRAIST! Pink Floydin Wall oli tämän rinnalla kuin Nalle Puhin Taikamaailma.
Takaisin konserttiin, jossa Durand Durandin lähettämä energiarihmastosäde nappaa ihmisiä yleisöstä ja bändi soittaa. Joku yleisöstä nostaa ilmaan,,, luottokortin? Peilin? No jotain joka saattaa Durand Durandin säteen takaisin häneen itseensä ja se suunnitelma kariutui siihen.
Le Bon ampuu nuolen kuuhun ja Careless Memories rokkaa kovemmin kuin Iggy Pop ja kukaan ei rokkaa kovemmin kuin Iggy Pop.
Mad Max-kääpiöt käyvät kaappaamassa naisia mukaansa ja Durand Durand myhäilee.
Rullaluistelevia tyttöjä tappelemassa.
Kidnapattuja tyttöjä lasketaan alusvaateisillaan johonkin Mountain Dew:lla täytetyihin säiliöihin joiden sisällä on happiletkuilla varustettuja ihmisiä.
Yht'äkkiä Durand Durand pysäyttää koko konsertin ja kelailee sitä edestakaisin. Jonkun tyypin naama hajoaa ja sen sisältä tulee Tappajakondomi.
Durand Durand jahtaa ihmisiä sylkien tulta ja ihmiset suojautuvat tulelta Duran Duran-julisteella.
Durand Durand kaatuu liekehtivänä maahan ja huutaa ”i only wanted to be loved” jonka perään leikataan Jane Fondan pätkä Barbarellassa, ”well, that's nice.”
Lopputekstit ja Mad Max-kääpiöt ovat joutuneet ilmapallojen sisään.
Tämä on outo tapaus.
Arena on koostettu siten että on otettu normaali konserttitaltiointi johon on lisätty erikseen näyteltyjä videopätkiä ja jälkikäteen äänitettyä repliikkejä. Ja hitto mitä kaikkea onkaan kuvaan lisätty. Juoniosuudessa Durand Durand koettaa siis tuhota Duran Duranin ja päästä jonkinlaiseksi maailmankaikkeuden herraksi. Siksi siis näitä hypnoosiääniä, Mad Max-kääpiöitä, kyborgeja ja muuta on mukana auttamassa häntä pyrkimyksissään. Mutta mitä ne kaikki tiikerinaiset, leguaani-ihmiset ja mekaaniset hämähäkkipuujalat ovat olevinaan. Puhumattakaan lukemattomista muista metaforamaisista visioista, päälleliimatuista puhesämpleistä, Terminatorin silmänäkymistä ja kaikesta siitä mitä ikinä on mieleen juolahtanutkaan. Tuntuukin kuin ohjaaja Russell Mulcahy (mm. Highlander) olisi päättänyt pistää joka ainoan elämänsä aikana keksimänsä idean Arenaan, sopi se siihen tai ei.
Mielenkiintoinen on sopiva sana kuvaamaan Arenaa. En tiedä onko sana Hyvä kovinkaan osuva.
Toki Duraneiden biisit ovat toimivia ja itse konsertti tuntuu olevan aivan loistava. Konserttifiilikseen on vain todella vaikea päästä sisään kunnolla, kun yksikään biiseistä ei pääse kulkemaan kunnialla alusta loppuun, kun aina väliin ja päälle tulee näitä elokuvaosuuksia ja silloin kappale joko jää kokonaan äänettömäksi, on päällelaitettujen efektien sekoittama, tai hiljenee taustalle.
Sen mitkä osuudet ovat jälkikäteen lisättyjä huomaa aivan liian selkeästi ja usein ne eivät ole minkäänlaisessa synkassa konsertin kanssa, mikä tekee kokonaisuudesta todella tilkkutäkkimäisen
Ja kun tuolla aiemmin kuvailin Arenan sisältöä, niin luottakaa minuun, vähättelin siinä esiintyviä erikoisuuksia ja niiden lukumäärää. Tässä ei tunnu olevan mitään tolkkua ja rehellisesti sanottuna, juuri siksi kyseessä on aika kick ass-teos.
Duran Duran oli Arenan aikoina varmaankin maailman suosituin popyhtye ja tälläisen teoksen aikaansaaminen on varmasti ylikuumentuneen hybriksen tulosta. Kun kaikki oli saatavilla eikä raha ollut este, niin kaikkea oli kokeiltava ja sen seurauksena oli aikaansaatu sellainen trippi että sitä katsoo huuli pyörenänä tajuamatta enää missä maa missä taivas, mutta hitto vie sen aiheuttama outo mielentila on outo ja miellyttävä.
Arena ei toimi elokuvana, eikä konserttifilmatisointina, eikä oikeastaan niiden yhdistelmänäkään.
En minä oikein tiedä mitä tästä voisi sanoa.
Se on outo, jotenkin kiehtova.
Ei hyvä, mutta ei kyllä huonokaan.
Se on nimensä mukaisesti absurdi.
Seuraavasta linkistä pääsette kuulemaan ja näkemään miltä Arena kuulostaa ja näyttää:
Union of the Snake.
Hauskaa oli että Durand Durandia oli saatu näyttelemään Milo O'Shea joka esitti samaa roolia Barbarellassakin.
En nyt äkkiseltään huomannut missään mainintaa, mutta piirrosjäljestä päätellen kannen on kuvittanut Enki Bilal.
DVD-julkaisua pitää kyllä kehua. Pakkaus on ensinnäkin todella hieno ja mukana on juliste, sekä tarroja. En tiedä ovatko tarrat olleet mukana alkuperäisessä VHS-julkaisussa, mutta ne näyttävät sen kaltaisilta että ovat saattaneet hyvinkin olla.
Tarrat tuntuvat vain hassulta idealta tähän julkaisuun, kun jotenkin ajattelen että pitäisi olla jotain 10 vuotias tyttö innostuakseen niistä, mutta kuka 10 vuotias tyttö ostaisi Arenan. Hauska idea kuitenkin.
Plussana DVD:llä on vielä making of-osuus jossa Nick Rhodes on yhtä dandy kuin on aina, mutta mukana on paljon asiaakin Arenan teosta. Lisäksi tarjolla on trailereita, haastattelua ja muuta perinteistä ekstraa.
Tähdet: ***
Duran Duran: Arena
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti