Vuosien poissaolon jälkeen Mike Dolan (Eddie Cahill) palaa kotiinsa Glory Daysin saarelle ja tietenkin siellä sijaitsevalle samannimiseen kaupunkin. Miken isä oli kuollut joskus kauan sitten selittämättömästi ja Mike oli purkanut tunteitaan kirjoittamalla tapauksesta kirjan jonka päähenkilöt muistuttivat liikaakin Glory Daysin asukkaita. Paikalliset eivät olleet suuremmin arvostaneet Miken panostusta kirjallisuuden alalla, etenkin kun kirjassa esiintyvät henkilöt kuvattiin enemmän tai vähemmän huonossa valossa. Koska Mike on asunut muualla jo useamman vuoden, ei hän ole suuremmin ajatellut olevansa ei-toivottu henkilö Glory Daysilla. Tottahan kaikki ymmärtävät että kirjan sisältö oli puhtaasti fiktiota ja sen tarkoituksena oli vain saada Mike itse käsittelemään omaa menetystään.
Ensimmäinen jakso (Grim Ferrytale) alkaa siis Miken lauttamatkasta takaisin kotiinsa. Lautalla sattuu onnettomuus jonka yhteydessä eräs mies putoaa veteen ja päätyy potkureiden silpomaksi. Lautan saavutettua saaren, ilmaantuvat poliisit tutkimaan tapausta sheriffi Rudy Dunlopin (Jay Ferguson) johdolla. Asia ollaan valmiina kuittaamaan onnettomuudeksi kun eräs lautalla olleista uskoo nähneensä jonkun työntäneen tuon kuolleen miehen veteen, tämä todistaja sattuu olemaan Mike.
Kuinka ollakaan Rudy oli ollut yksi Miken kirjan päähenkilöistä, joten jälleennäkemistä ei tule lämmin ja Rudy ei ole suostuvainen uskomaan Miken havaintoja, etenkään kun Mike ei tunnu olevan varma näkemästään.
Kaupungilla sattuu outoja. Ihmiset saavat postissa kuolleita kaloja, YKSI TYTÖISTÄ VÄRJÄÄ HIUKSENSA JA MIKEN SISKO, SAM (EMILY VANCAMP) ON OTTANUT NENÄKORUN!
Mike uskoo kuitenkin lauttaonnettomuuden olleen murha ja rupeaa työntämään nenäänsä väkisin Rudyn tielle. Tutkimusten aikana tavataan kaupunkilaisia jotka ovat kiukkuisia Mikelle ja hajamielisen oloinen, mutta kovin söpö kuolinsyyntutkija Ellie Sparks (Poppy Montgomery) joka tulee olemaan myös Miken ihastus.
Mike saa selville että kaupungin nuoret pelaavat Viikatemies-nimistä peliä jossa kukin nopanheiton ohessa nostaa kortin jossa kehoitetaan tekemään kaikenlaisia kepposia, siksi siis kuolleiden kalojen postitusta ja hiustenvärjäystä. Yhdessä kortissa oli kehoitettu tönäisemään joku lautalta. Nyt siis Mike, Rudy ja Ellie rupeavat selvittämään kuka oli pelin tehnyt ja tuon nimenomaisen kortin nostanut. Pelin tekijä löydetään ja ilmenee ettei tönäise-kortti kuulunut peliin, vaan joku oli tietoisesti laittanut sen mukaan siirtääkseen epäilyt viattomaan lastenpeliin jolloin kuolema voitaisiin laittaa vahingon piikkiin. Tässä vaiheessa ihmettelen että miksi pelin nimi on Viikatemies, jos tuo kuolleiden kalojen postitus kiusantekona on vahingollisin tehtävä mikä pelistä löytyy?
No kuitenkin, paljastuu että kuolleen miehen vaimo oli rakastajansa kanssa tappanut miehensä ja he koettivat siirtää epäilyt Viikatemies-pelin niskoille.
Mikesta tulee Glory Daysiin palattuaan paikaillislehden toimittaja, joten sitä kautta hän pääsee aina mukaan poliisitutkimuksiin ja Miken ollessa sarjan hahmoja yhdistävä tekijä, saadaan sen kautta mukaan sukulaiset ja ystävät.
Clowning Glory
Kaupungissa järjestetään karnevaalit ja sen yhteydessä kaupunki on täynnä klovneja, mikä ei ole hyvä asia Ellien kannalta joka pelkää kuollakseen klovneja. Kenties hän on lukenut (katsellut) liian usein Stephen Kingin SE:n.
Yksi klovneista ei kuitenkaan tyydy pelkästään ihmisten viihdyttämiseen, vaan laajentaa repertuaariaan hakkaamalla ihmisiltä päitä irti.
Epäilykset kohdistuvat kahteen äskettäin paikalle saapuneeseen henkilöön. Toinen on Miken toisen siskon Saran (Amy Stewart) entinen opiskelukaveri Kim (Eugenia Yuan) johon Rudy ihastuu ja toinen on klovni joka paljastuu ex-poliisiksi. Kuten me kaikki tedämme, entisistä poliiseista tulee myöhemmin murhaklovneja.
Lopputulos?
Molemmat heistä ovat samanlaiseen klovniasuun pukeutuneita murhaajia.
Ex-kyttä potee syyllisyyttä joskus muinoin tapahtuneesta parinsa kuolemasta, pukeutuu klovniksi koska ei kestä katsoa itseään peilistä ja tappaa ihmisiä jotka muistuttavat ulkonäöltään häntä.
Kim puolestaan oli tuon ex-kytän kuolleen parin tytär, joka syyttää ex-kyttää isänsä kuolemasta ja tuli päämissionaan tappamaan häntä.
No Guts, No Glory
Kaupungissa järjestetään jonkinlaiset meriaiheiset missikisat ja joku koettaa tappaa ennakkosuosikkia, Deniseä (Christene Chatelein.)
Denise voittaa kisat ja murhaajakin onnistuu aikeissaan parin harjoituskerran jälkeen.
Voiko syyllinen olla Denisen ex-poikaystävä joka ei ottanut suhteen purkautumista kovinkaan suopeasti. No ei varmaankaan, sillä hän on seuraava uhri.
Toisaalla kaupunkilaiset palkitsevat kalastaja-Arthurin (Scott Bryce) plakaatilla siitä hyvästä, että hän oli toiminut sankarillisesti eräässä myrskyn aiheuttamassa vaaratilanteessa. Arthur ei pidä itseään järin suurena sankarina, sillä tapauksen yhteydessä maailmaan realisoitui kuolonuhreja ja Arthur tuntee siitä syyllisyyttä.
Arthur päätyy vieläpä pääepäillyksi Denisen kuolemaan, sillä vaikka Denise sattui sopivasti olemaan Arthurin sisko, niin hän oli myös varakas sisko jonka testamentissa köyhälle Arthurille olisi luvassa sievoinen summa rahaksi kutsuttua hyödykettä.
Mike saa selville ettei Arthur ollutkaan mikään sankari ja siksi Arthur tunsi syyllisyyttä. Murhaajaksi puolestaan paljastuu sopivasti Miken ex-tyttöystävä Jessie (Lili Birdsell), jonka veli oli kuollut siinä onnettomuudessa josta Arthur oli saanut sankarin maineensa. Jessie aikoo tappaa porukkaa harppuunalla, mutta Arthur saa viimeinkin tehtyä itsestään sankarin hyppäämällä harppuunan tielle, tosin se johtaa Arthurin matkaan mullan alle.
The Devil Made Me Do It (levyllä nimetty muotoon The Devil Inside.)
Mike menee tapaamaan teinipoikaa nimeltä Robbie (Noel Fisher) jonka väitetään olevan paholaisen riivaama. Siksipä poika istuu nurkassa murisemassa, ukkostaa ja valot vilkkuvat. Seuraavana päivänä Robbie on kuin kuka tahansa muu teinipoika, joka nyt vain sattuu olemaan pianistinero ja jota patistetaan olemaan pianistijumala.
Yöllä Robbie rupeaa taas riehumaan ja murisemaan. Robbien sänky pomppii. Siispä Mike, Rudy ja Ellie lähtevät katsomaan voivatko auttaa ja saamme nähdä oikeastaan aika mukavan Manaaja-viittauksen kun Ellie seisoo sumuvaloissa talon edessä ja se muistuttaa meille Manaajan kannestakin tuttua kuvaa.
Avuksi kutsuttu kallonkutistaja toteaa Robbien oireiden johtuvan populaarikulttuurille altistumisesta, joten tästä herrasta ei taida olla apua.
Aina silloin tällöin Robbien pianonopettaja Helen (Samantha Ferris) ilmaantuu alistamaan ja nöyryyttämään kaikkia lähistöllä olevia, ja etenkin Robbie saa kärsiä opettajan bitchmäisyydestä. Edes Robbien äiti, Candace (Glynis Davies) ei uskalla sanoa vastaan Helenille.
Kaupungissa ollaan järjestämäisillään Ihmemaa Oz-aiheista musikaalia ja kesken esiintymiskokeiden säestäjänä toimiva Robbie päättä levitoida ja murista, joten pojassa voi olla jotain kummallista.
Illalla Helen jää pianon alle ja kuolee. Pääepäilty on Robbie jota Helen kiusasi tarmokkaimmin.
Ellie saa selville että Robbie oli lavastanut omat demonisuutensa kaikenmaailman paineilmalaitteistoilla ja ääniefektilevyillä, joten siinä meni se teoria paholaisen riivaavuudesta.
Robbie ilmaantuu poliisiasemalle ja tunnustaa tappaneensa Helenin. Tai oikeastaan hän tulee esiintymään paholaisen riivaamana, joten murhaaja ei olekaan Robbie, vaan hänessä oleva demoni. Vuorossa on kuulusteluosuus jossa Rudy ja kumppanit koettavat todistaa ettei Robbie ole riivattu ja Robbie pyrkii tekemään päinvastaista.
No, se Helenin murhaaja on Candace ja Robbie tunnusti itse murhanneensa Helenin suojellakseen äitiään ja koetti samalla ylläpitää valheellista riivausväitettään. Robbie oli teeskennellyt olevansa riivattu jotta Helen ja muut luulisivat hänen olevan pöpi eivätkä enää vaatisi niin paljoa tältä pianistinerolta. Candace puolestaan tappoi Helenin kyllästyttyään tämän tapaan kiusata Robbieta.
Miss Fortune Teller
Kaupungin uusi tuttavuus on selvänäkijä Melanie Stark (Krista Allen) josta yleinen näkemys on että hän on pöpi. Kun eräs tyttö, Jeri (Fiona Scott) katoaa, niin Melaniesta voi olla apua, tai sitten Mike ajattelee alapäällään koska Melanie on jokseekin kuumottava.
Tyttöjä on kadonnut useampikin ja koska kukin kadonneista on samaa ikäluokkaa Samin kanssa, niin Mike on huolissaan siskonsa turvallisuudesta eikä anna tälle lupaa lähteä bileisiin. Tietenkään Sam ei tottele.
Melanie vikittelee Mikea ja Ellie on mustasukkainen. Melanie ennustaa Mikelle että Sam tulee katoamaan kuten ne aiemmat tytöt ja tottahan toki, joku pimeässä viihtyvä hyypiö nappaa Samin mukaansa ja seuraavaksi Sam huomaa olevansa Jerin seurana vankina jossain kellarissa.
Rudy epäilee Melanieta tyttöjen kaappaajaksi, koska ei usko Melanien ennustajankykyihin.
Syyllinen voi olla myös Rudyn ja Miken entinen koulukaveri, Rick (Hamilton Von Watts) joka on edelleen siinä uskossa että hän on cooleutta tihkuva koulun jalkapallotähti, eikä pelkästään teinityttöjä iskevä aikuinen tyhjäpää. No, Rick voi olla porsas, mutta hän ei ole syyllinen. Itseasiassa Rick hakataan lapiolla hengiltä.
Niinpä tietenkin. Melanie on skitsofreenikko ja yksi näistä hänen persoonistaan kaappaa tyttöjä ystävikseen. Melanien näytkin ovat luonnollisesti hänen muiden persooniensa kokemuksia joita Melanie-osa näkee.
Sam ja Jeri pelastuvat.
Death, Lies and Videotape
Heti aluksi saamme kuulla uutislähetyksen siitä kuinka Seattlessa liikkuu sarjamurhaaja, josta poliisi ei voi julkaista piirrosluonnosta koska murhaaja muuttaa ulkonäköään jatkuvasti. Hmm,,, ilmeisesti tapauksilla on siis silminnäkijöitä jos poliisilla on tiedossa murhaajan muuttavan toistuvasti ulkonäköään. Huono murhaaja, huono. Samassa yhteydessä kuvataan tätä mahdollista murhaajaa siten että emme näe hänen kasvojaan, mutta tiedämme hänen leikkaavan partansa pois, sekä värjäävän hiuksensa.
Siirrymme Glory Daysin alueelle jonne pian äskeisen jälkeen onkin saapunut kolme uutta henkilöä. On sopivasti Seattlesta lomalle saapunut lääkäri Ben (Jeffrey Gorman), FBI-agentti John (Ian Robison) ja joku Ellien vanha tuttu William (Ethan Erickson.) Niin ja Ellie heti Williamin tavatessaan toteaa herran värjänneen hiuksensa.
FBI-John on tullut jäljittämään edellämainittua sarjamurhaajaa ja FBI-John on asenteeltaan täysi ureapää.
Lääkäri-Ben iskee silmänsä Saraan ja lääkäri-Ben on luonteeltaan tosi kiva heppu.
Mystinen William uskoo olevansa sarjamurhaajan seuraava uhri ja mystinen William on oikeassa, sillä hänet puukotetaan hengiltä.
Paljastuu että jokainen uhri saa ennen kuolemaansa murhaajan kuvaaman videonauhan jolla tämä tappaa edellisen uhrin ja nyt Ellie saa nauhan jolla näkyy Williamin kuolema, joten Ellie on seuraava uhri.
Sattuu räjähdys ja Ellie kuolee. No ei hän oikeasti kuole, tällä vain hämätään murhaajaa luulemaan seuraavan uhrinsa kuolleen ennen hänen toimiaan ja että näin murhaaja saataisiin tekemään jokin virhe. Paikalle onkin saapunut uusi henkilö, toimittaja Larry (David Neale.)
Mike saa videonauhan jossa on kuvattu tuota äsken mainittua räjähdystä, joten ilmeisesti seuraava uhri tuleekin olemaan Mike.
Rudy saa selville että Ben ei olekaan Ben, vaan Ben onkin Paul, toimittaja-Paul. Sara on kiukkuinen, eikä pelkästään siksi että Ben valehteli, vaan koska he ovat samalla alalla ja Saraa kiukuttaa se että Ben nappaa jutun hänen edestään. Rudy ihmettelee että miksi Seattlelainen sanomalehti on lähettänyt kaksi toimittajaa Glory Daysiin, sillä aiemmin tavattu Larry työskentelee samassa lehdessä kuin Ben. Larry ei kuitenkaan ole Benin kollega ja siispä Larry on murhaaja. Ehdittyään ensin puukottaa FBI-Johnin hengiltä, Larry paljastaa motiivinsa olla sarjamurhaaja ja sen miksi hän kuvaa murhansa. Larryn vaimo oli kuolut suorassa uutislähetyksessä ja se oli sekoittanut hänen päänsä. Samapa tuo, sillä Larry jää kiinni.
The Lost Girls
Rudy on masentunut koska hän ei tunnu löytävän tosirakkautta, seuraavaksi Rudy näkee baarissa vampyyrin.
Toisaalla Sam on kalastamassa ja saa koukkuunsa ruumiin josta on vuodatettu kaikki veret.
Kaupungilla liikuskelee joukko goottityttöjä, joten toki he ovat pääepäiltyjä. Nämä tytöt tietenkin uskovat olevansa vampyyreja, puhuvat ironisesti Anne Ricesta ja muuta sellaista mukavan tyypillistä. Eli kuvassa vilahtelee pentagrammeja, kelttiristejä, jotain Gustave Doremaisia piirroksia, kumia, nahkaa ja julmetun seksikkäitä neitoja.
Muualla Ellie tuntee olonsa imarrelluksi kun lipevä taideopettaja Leo (Eddie McClintock) haluaa maalata hänet. Kuinka ollakaan se aiemmin löydetty ruumis oli ollut eräs Leon oppilaista jonka kanssa hänellä oli ollut suhde.
Paljastuu että nämä goottivampyyritytöt ovatkin vain kilttejä opiskelijoita jotka kirjoittavat jotain tutkielmaa pelosta ja siksi esiintyvät vampyyreina. Öö, okei.
No se murhaaja on Leo joka kiertää kaupungista toiseen tappamassa niitä naisia jotka poseeraavat hänelle. Ikuistettuaan mallinsa maalaukseen, he elävät taulussa joten ihmisversion voi tappaa pois. Veret hän valuttaa uhreistaan jotta saisi käytettyä sitä maalauksiensa raaka-aineena. Nyt Ellie tulisi olemaan seuraava uhri.
Mike ja Rudy saapuvat sopivasti paikalle ja Leo ampuu itsensä.
Sarjan luojiin kuului Kevin Williamson joka oli ennen Glory Daysia kuumimpia käsikirjoittanimiä saatettuaan maailmaan erinomaisen Screamin, oksettavan huonon Tiedän Mitä Teit Viime Kesänä ja ylisokeriselta hattaralta maistuvan Dawson's Creekin ja kaikki nuo näkyvätkin Glory Daysissa. Hahmot muistuttavat edellämainituissa sarjoissa esiintyviä, dialogissa on samanlaista näsäviisastelua, Glory Daysin saarikaupunki muistuttaa Dawson's Creekin lavasteita, tyylissä ja tunnelmassa on Tiedän Screamin kauhuperinteitä. Jälkimmäiseen toteamukseen liittyen, Glory Daysissa olevat juonikuviot paljastuvat aina ns. todellisuuteen liittyviksi, eivätkä miksikään yliluonnollisiksi, vaikka lähes jokaisessa jaksossa sellaisella tunnelmalla leikitäänkin.
Glory Days jäi yhden kauden mittaiseksi, eivätkä kaikki jaksot edes päätyneet televisioon asti ja katsoessa sarjaa, ei keskeyttämispäätöstä oikein ihmettelekään.
Dawson's Creek meets Scream on sinänsä ihan onnistunut idea tv-sarjalle, jos sen elinikä jää lyhyeksi kuten Glory Daysin kohdalla tapahtui.
Sarjan jaksot ovat sinänsä varsin mukavaa katseltavaa, mutta ne ovat kovin yllätyksettömiä ja sarjan idea kulutti itsensä loppuun niin nopeasti että yhden (lyhyen) kauden mitassa se on varmasti tarpeeksi pitkä.
Kukin jakso sisältää aina samanlaisen rakenteen.
-Esitetään pari kolme kulloisenkin jakson vierasnäyttelijää.
-Tapahtuu ns. erikoinen murha tai useampi.
-Murhaaja on aina joku jakson alussa esitelty vierasnäyttelijä.
Joten Glory Days on kuin jokin peli jossa joka jaksossa katsojan tehtävänä on päätellä kuka sen nyt teki. Mutta kauaa tälläistä ei jaksaisi, oli sarjaan saatu sitten kuinka vapautunut tunnelma tahansa.
Ja onhan se välillä naurettavan tuntuista kuinka joka kerta murhaaja/uhri paljastuu sellaiseksi henkilöksi joka on jonkun päähenkilön exä, nykyinen, tai muutoin vain jollain tavalla sidoksissa Mikeen, Rudyyn, tms.
Tuossa mainitsemassani vapautuneessa tunnelmassa Glory Days onnistuu mainiosti, sillä vaikka esimerkiksi juonenkäänteet ovat yksinkertaisia ja ennustettavia, niin sarjaan on saatu aikaiseksi sellainen sopivasti komiikan, kauhun ja perinteisen jännityksen välimaastossa tasapainoileva fiilis. Tämä rento tunnelma tulee esille etenkin näytteljöiden kautta, Eddie Cahill, Jay Ferguson, Emily VanCamp ja Poppy Montgomery jotka ovat sarjan eniten esillä olevat näyttelijät, tekevät kukin varsin hyvää työtä. He toimivat hyvin yhteen ja ennen kaikkea heillä vaikuttaa olleen mukavaa sarjan kuvauksissa. Ja vaikka lopulta ei jääkään suuremmin kaipaamaan Glory Daysille jatkoa, niin on hieman sääli että sarjan näyttelijäjoukko joutui hajaantumaan, sillä heitä näkisi mieluusti yhdessä muuallakin. Vaikka tosin voi olla että toisenlaisen sarjan yhteydessä he eivät istuisikaan yhteen näin mainiosti.
Mukana on myös Frances Fisher jossa on aina mukava lepuuttaa silmiään.
Olen huomannut parissa paikassa Glory Daysia verrattavan Twin Peaksiin, mutta itse en ainakaan näe sarjojen välillä muuta yhtäläisyyttä kuin että molemmat tapahtuvat jokseekin syrjäisemmällä seudulla. Yhtä hyvin voitaisiin todeta Villin Pohjolan olevan samanlainen kuin Glory Daysin. Parempi vertailukohta onkin Scooby-Doo, jonka joku mainitsikin esimerkkinä Glory Daysin viestilankulla.
Sarjaa tehtiin siis vain yksi kausi ja IMDB:n antaman informaation mukaan sekin oli yhteensä vain 13 jaksoa, joista niistäkin vain yhdeksän päätyi televisioon asti. Jaksolistaus kuitenkin kertoo sarjasta tehdyn vain 10 jaksoa, joista yksi, alkuperäinen pilotti oli jäänyt esittämättä televisiossa ja näemmä tuossa pilotissa sarjan tyylilajina on ollut puhtaammin draama ja näyttelijävalinnat osittain erilaisia. Mukana oli ollut myös Kirstey Alley, jota ei nähdä varsinaisessa Glory Daysissa kertaakaan.
Jaksomäärän suhteen Wikipedia ei ole yhtään sen selkeämpi, kuten tästä voi päätellä:
”The number of episodes made is under debate. Some sources claim 13 were produced, while others insist that it was only 10. The European DVDs contain 7 – 9 episodes. So things are still unclear.”
Joten oletan että yhdeksän jaksoa on se lopullinen vastaus, sillä se tuntuu olevan yhdistävä tekijä jokaisen näkemäni informaation kesken. Jolloin se kymmenes olisi se esittämätön pilottijakso.
Suomessa sarja esitettiin muistaakseni MTV3:lla alkuperäisnimellään ja ainakin nämä Demondays-nimillä olevat kolme levyä ovat helposti saatavilla, kuten myös tämä itselläni oleva ne yhteen koonnut boksikin.
Jotta päänvaivaa olisi vielä lisää tarjolla, niin jaksot ovat levyillä väärässä järjestyksessä. Sinänsä sillä ei ole suurempaa merkitystä, koska kukin jakso sisältää oman tarinansa. Joissakin kohdin kyllä ihmetyttää että miksi Miken aloittama uusi kirja tuntuu olevan lähes valmis, kun seuraavassa jaksossa se on vasta alkutekijöissään. Tai miksi Mikella ja Elliellä on jo suhde, ei ole ja taas on. Oletan että levyjen jaksojärjestys on valittu sen mukaan miten yksi jakso loppuu ja toinen alkaa, jotta yhden jakson lopetus ja seuraavan aloitus vaikuttaisivat samaan jaksoon kuuluvilta. Ja välillä en huomannutkaan että edellinen tarina ehti loppua kun toinen jo alkoi, joten siinä mielessä ratkaisu on ollut toimiva. Demontownin kuitenkin tunnistaa niin helposti tv-sarjaksi, että kyllä ne jaksot olisi voitu jättää oikeaan järjestykseen kunkin jakson alku- ja lopputeksteineen, ilman että se olisi häirinnyt. Tuskin kukaan erehtyy luulemaan näitä elokuviksi vaikka ne ovat yhteen leikattukin.
Niin ja esimerkiksi CD.ON:n sivuilla myytävä Demontown 1-3 boksi listaa jaksot oikeasssa järjestyksessään, mutta oletettavasti kyseinen info on vain copy pastettu jostain IMDB:stä, sillä siinä järjestyksessä ne eivät ole levyillä.
CD.ON listaa myös boksin sisältävän kaikki yhdeksän jaksoa, mutta seitsemänhän niitä on.
Mitäköhän julkaisijat ovat kuvitelleet nimeämällä sarjan euromarkkinoita varten Demontowniksi? Ymmärrän toki että sarjan Scream-maineen vuoksi sitä markkinoitiin kauhusarjana ja esimerkiksi sarjasta tehdyt tv-spotit kukin antoivat ymmärtää kyseessä olevan jotain kauhua, mutta koska ajoittaisesta sellaiseen viittaavasta tunnelmastaan huolimatta Glory Days ei ollut kauhua ja siinä ei tosiaankaan esiintynyt mitään ökkömönkiäisiä, niin miksi juuri demon? Miksei vaikka Terror Town, tai Horror Island, tai Lost, tai minäpä keksin, Glory Days.
Demontown, tai Glory Days on ihan mukavaa kevytkauhutunnelmaista koomista jännitystä, joka ei missään vaiheessa ole mitenkään yllättävä, mutta on siltikin yhdeksän jakson mitassaan varsin toimivaa lajityypissään. Siksipä onkin hieman surku että Demontown 1-3 sisältääkin vain seitsemän jaksoa, vaikka ihan hyvin ne kaksi muuta olisi vielä jaksanut katsoa.
Tähdet: ***
Glory Days
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti