On olemassa muutama uskomattoman hyvä elokuva joiden kohdalla ajattelen etten tulisi toistamiseen katsomaan niitä ja toisaalta juuri niiden loistavuuden vuoksi haluan tietenkin katsoa ne uudestaan. Kyse on vain siitä että nämä elokuvat ovat olleet hyvyydestään huolimatta henkisesti niin raskaita, että en tiedä kestäisinkö toista katselukertaa. Onneksi tämä ei tietenkään estä katsomasta niitä uudestaan, sillä muutoin American History X keräisi vain pölyä hyllyssä. Ja tämä on niitä elokuvia jotka todellakin kannattaa katsoa edes sen kerran.
Elokuva alkaa mustavalkoisella takaumalla jossa näemme kuinka uusnatsi Derek (Edward Norton) tappaa pari mustaa autovarasta jotka erehtyivät valitsemaan uudeksi omaisuudenvaihtoprojektikseen juuri Derekin auton.
Siirrymme värikkääseen nykyhetkeen ja näemme että Derekin jalanjäljissä kulkeva pikkuveli Danny (Edward Furlong) on jälleen pulassa uskomustensa vuoksi. Koulun musta rehtori Bob Sweeney (Avery Brooks) tietää että Danny, kuten veljensäkin ei ole sisimmässään rasisti, vaan väärän kasvatuksen ja ympäristön harhauttama. Sweeney tuntee heidät, mutta Derek ja Danny eivät tunne itseään. Danny uskoo natsismiin koska Derek uskoo siihen ja Derek uskoo natsismiin koska sai rasismin siemenet isältään ja tunnettu uusnatsijohtaja Cameron Alexander (Stacy Keach) otti hämmentyneen Derekin siipiensä suojiin ja tönäisi pojan reunan ylitse.
Derekistä muodostui Cameronin johtamien uusnatsien kansikuvapoika ja Cameronin oikea käsi. Vihan täyttämä elämä johti tilanteeseen jonka näimme elokuvan alussa. Derek tappoi jonkun ja joutui vankilaan.
Vankilassa Derek sai huomata natsismin ja ylipäätään rasismin olevan umpikujia ja kaikki ylevät aatteet joista Cameron kertoi olivat valhetta. Tärkein asia mitä Derek oppii vankilassa, on se että hyviä ja huonoja ihmisiä löytyy kaikkialta. Hyvää ja huonoa löytyy kaikesta ja kaikista. Joten ihonväri tai uskonto eivät ole pätevä syy vihaan.
Derek vapautuu ja kaikki hänen entiset uusnatsikollegansa ovat aivan innoissaan kun aatteen tärkeimpiin ihmisiin kuuluva on palannut idolisoitavaksi. Derek itse vain ei enää tunne kuuluvuutta uusnatseihin ja haluaisi pysytellä poissa kaikesta siihen liittyvästä, mutta hänen aiemmat pahat tekonsa tuovat mukanaan vastuun korjata asioita. Derekin yksi tärkeimmistä uusista velvollisuuksista on estää Dannya kulkemasta samaa tietä pitkin jota Derek ennen luuli rakastavansa.
Cameron järjestää juhlat Derekin kunniaksi, mutta Derek ei pysty peittämään vastenmielisyyttään Cameronia ja tämän edustamaa harhaoppia kohtaan ja pian Derekiä pidetään aatteen ja rotunsa petturina.
Danny, Sweeney ja Derek itse pelkäävät Derekin turvallisuuden puolesta, mutta kukaan ei osannut odottaa että elokuvan alussa Dannyn nolaama musta poika tulisi ja kostaisi mielestään kokemansa nöyryytyksen ampumalla Dannyn.
Derek syyttää itseään.
American History X on elokuva jota tulisi esittää kouluissa.
Parasta elokuvassa on se ettei se sorru minkäänlaiseen mustavalkoiseen aiheensa kuvaukseen. Toki tässä syystäkin näytetään uusnatsit ja rasismi huonossa valossa, mutta ei niinkään ihmisiä jotka ajautuvat kannattamaan niitä. Samanlaisen asennoituminen kohdistuu kaikkiin elokuvassa oleviin ihmis- ja uskontoryhmiin.
Elokuvan hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa on helppo uskoa. Derekin kulkeminen tiedonjanoisesta nuoresta rasismin ja vihan hämmentämäksi aikuiseksi joka löytää itsensä tilanteessa jolloin kaikki voi olla jo liian myöhäistä, on todellisuudelta tuntuvaa. Ja samanlaisen päätelmän voi tehdä katsoessaan ketä tahansa elokuvan hahmoa. Jokainen vaikuttaa oikealta ihmiseltä. Sen vuoksi tuntuukin vaikealta sanoa kuka olisi elokuvan roolissaan onnistunein näyttelijä.
Olisi tietenkin helppo puhua vain Edwardeista Furlong ja Norton, sillä hehän ovat elokuvan keskushahmot, mutta takaan ettei kukaan elokuvan esiintyjistä tuota pettymystä. Jokaisen läsnäolo on perusteltua ja jokainen esiintyy tavalla, että monen kohdalla ihmettelee että miksi he eivät yleensä tähän tasoon yllä.
Nortonista on kyllä erikseen mainittava se, että hän esiintyy hieman pelottavankin uskottavasti kun värvää uusia nuoria natsismiin ja pitää puheitaan. Kun kyseessä on rasistinen hahmo niin jotenkin tuntuu kuin sellaiset hahmot tulisi esittää aina vain kuolaavina raivohulluina. Samanlainen fiilis tulee kun katsoo Kevin Baconia Woodsmanissa ja yleensäkin silloin kun kyseessä on pedofiili, rasisti, tai muu sellainen joiden luoma mielikuva saa poliittisen ylikorrektiuden maailmassa olla vain yhdenlainen. En tietenkään puolustele näiden ihmisten tekoja (mitä tuskin kukaan luulikaan), mutta hyssyttely ei kuitenkaan korjaa mitään eikä auta missään.
Norton on kyllä aivan yhtä uskottava siinäkin vaiheessa kun katuu aiempia tekojaan, joten minkäänlaisena natsivärvääjänä häntä ei tarvitse ajatella.
Furlongista on jälleen todettava, että hitto vie, tule takaisin ja palaa tähän tasoon mitä esitit niin tässä elokuvassa, kuin Pikku Odessassakin.
Monessa elokuvassa käytetään flashbackeja ja lähes yhtä monessa erotetaan takauma nykyhetkestä esimerkiksi esittämällä se mustavalkoisena muun elokuvan ollessa värillinen. Joten siinä suhteessa American History X ei keksinyt pyörää uudelleen, mutta vaikka se tuntuukin ehkä hölmöltä sanoa, niin jotenkin elokuvan esittämän aiheen vuoksi mustavalkoisuus vaikuttaa tällä kertaa jotenkin voimakkaammalta tunteiden tulkitsijana.
Yksi takaumista, eli kohtaus jossa Derek tappaa miehen kadun reunaan saa aina aikaan huonon olon. Te jotka olette elokuvan nähneet, varmasti tiedätte mitä kohtausta tarkoitan.
Elokuvassa oli mielenkiintoinen ja varmasti tarkoituksellinen seikka joka liittyy Derekiin.
Yksi suurimpia negatiivisia vaikuttajia Derekin elämässä oli ollut hänen isänsä kuolema, johon oli ollut syypäänä musta mies. Kun Derek on viimein päässyt irti siitä että syyttäisi vähemmistöryhmiä kaikesta pahasta, johon lukeutuu myös hänen isänsä kuolema, niin Dannyn tappaa musta poika. Tämän kautta nousee esille pohdinta siitä, onko mahdollista että Derekin aiempi rasismi nostaa jälleen päätään sen vuoksi mitä Dannylle tapahtui ja kuka sen aiheutti. Ja kun Derek on nyt tietoisesti katkaissut välit Cameroniin ja aatteeseen, niin mitä on enää jäljellä.
On aivan uskomatonta ajatella että American History X:n teossa on ollut vaikeuksia. Tietenkin elokuvan aihe on sen verran arka, että sen vuoksi on jo ihme että elokuva on ylipäätään saatu tehtyä, mutta en nyt tarkoita elokuvan aiheesta johtuvia ongelmia, vaan elokuvan teon sisällä olleita pulmatilanteita.
Elokuvan ohjaaja Tony Kaye oli suuttunut tuottajille heidän puututtuaan elokuvan tekoon ja lopulta Kaye potkittiin pihalle ennen lopullista leikkausta. Ilmapiiri oli ollut sen verran vihamielinen että haasteita oikeuteen lenteli puolin ja toisin, puhumattakaan Kayen julkisuudessa esittämistä kiukkuisista kommenteista. Yleensä jos ohjaaja riitaantuu niin pahasti tuottajien kanssa että saa potkut, niin ongelmat pystyy huomaamaan elokuvasta. Sitä ei kuitenkaan tapahdu American History X:n kohdalla. Tästä ei huomaa missään vaiheessa elokuvan teossa olleita ongelmia ja oli sitten lopputuloksessa kuinka paljon Kayen käsialaa tahansa, niin siitä kannattaisi olla pikemminkin ylpeä kuin vihainen.
American History X on aika rankka, emotionaalisesti uuvuttava katselukokemus, mutta jokainen sekunti on parasta elokuvaa juuri sillä hetkellä.
”Life's too short to be pissed off all the time.”
Tähdet: *****
American History X
...NOIR
6 kommenttia:
Allekirjoitan täysin kirjoituksesi American History X:stä. Se on yksi suosikkielokuviani, ehdoton viiden tähden mestariteos, jota kuitenkaan ei tee mieli kovin usein katsoa. Upea leffa, mutta todella rankkaa kamaa.
Minullakin se on omalla Top 100-listallani, mutta on silti niitä harvemmin katsottuja leffoja juuri sen voimakkuuden vuoksi.
Uskaltaisin mennä jopa väittämään että Derekin rooli on Nortonin paras roolisuoritus (mitenkään väheksymättä Fight Clubia).
Saman voisi todeta melkein jokaisesta elokuvan näyttelijästä.
Yhtään väheksymättä Fight Clubia olen minäkin tämän Nortonin parhaaksi roolisuoritukseksi laskenut.
PS. Blogissani on sinulle kevätkukkanen :)
Tämä on yksi omiakin suosikkileffoja, vaikka en myöskään ole sitä kovin usein katsonut. Mutta jos joku haluaa lainata leffan ja kysyy mikä olisi hyvä niin se on hyvä ehdotus.
Itsekin olen miettinyt, että tässä kyseisessä leffassa Nortonin muuttaumiskyky on parhaimmillaan ja asian voi helposti tarkistaa sillä millainen kaappi hän tässä on ja millainen laiheliini lähes kaikissa muissa leffoissa on.
Nortonin kehonmuutos on tietenkin ensimmäisenä näkyvä seikka, mutta etenkin Nortonin uskottavuus antisemitistissä puheissa osoittaa kuinka pelottavan aidon oloinen Norton osaa olla ja sitä kautta nähdään mielestäni parhaiten Nortonin roolisuorituksen loistokkuus. Sillä minä en usko Nortonin olevan oikeasti rasisti, mutta tässä elokuvassa hän oli rasistikuningas ja mikä parasta, hän osasi uskottavasti esittää muutoksen uusnatsiksi ja pois siitä.
Tulipa tuosta mieleen, että tälläinen fyysinen metodinäytteleminen ei ole vuosiin ollut kovin kovassa huudossa. Ennenhän joku DeNiro ja kaverinsa bodasivat, laihduttivat, valvoivat, ja tekivät muita vastaavia kehonrääkkäyksiä useinkin roolejaan varten. Nykyään ne ovat aika harvassa, ja vaikka moni tuntuu kasvattavan lihaksiaan elokuvarooleja varten (esim. Gyllenhaal Persian Prinsessaksi), niin muuten itsekidutus ei tunnu olevan kovinkaan in (mikä on kun itsetuho ei enää innosta?)
Tosin uudemmista tempauksista hyvin näyttävän muutoksen itsessään teki Christian Bale Machinistissa. Sen katsominen teki pahaa.
Lähetä kommentti