Pikkukaupungin koulun soittokunnan huutosakkil... ei kun ne patukanpyörittäjät eli edelleen tutut nätit tytöt saavat puukosta kun naamioitu murhaaja haluaa puhdistaa seksiä harrastavat syntiset. Toisaalla maailman nössöin huumejengi aiheuttaa harmia kuuntelemalla AC/DC:ta ja tupakoimalla, kun taas muualla ahne kotisairaanhoitaja haluaa tappaa potilaansa jotta saisi hänen omaisuutensa itselleen. Murhia selvittämään tulee viiksekäs citykyttä joka käytännössä pysyy koko leffan ajan poissa kuvioista ja kun kaikki on levinnyt käsiin sattuu hän viimein paikalle, että oho! kaikkea sitä tapahtuukin.
Ja loppuun kuva suosikkikohtauksestani jossa tuleva uhri ei millään huomaa supertehokkaasti piiloutunutta murhaajaa. Hän on kuin ihmiskameleontti!
Vuonna 2012 luotamme poistunut näyttelijä Bill Hinzman tunnettiin jos tunnettiin taatusti parhaiten siitä, että oli Night of the Living Deadin hautausmaazombie ja mikä ettei olihan se kuitenkin vähäisyydestään huolimatta varsin mieleenpainuva, ollen lopulta jopa eräänlainen symboli koko lajityypille. Pelkkä kuva Hinzmanista elävänä kuolleena on hieman kuin Mikki Hiiren korvat: heti tietää mistä on kyse.
Näyttelijänä Hinzman oli luvalla sanoen aika kauhea, että jos häntä ei muusta muista kuin olemisesta jonkinlainen mainoskuva yhdelle kauhugenren tunnetummista elokuvista niin sitä ei ole laisinkaan syytä ihmetellä. Night of the Living Deadin zombiemaine kantoi kuitenkin miestä ilmeisen hyvin ja päätyipä hän ilmeisesti sen avustuksella pari kertaa ohjaamaankin elokuvan. Näistä jälkimmäinen eli Flesh Eater (aka Flesh Eater: Revenge of the Living Dead, 1988) oli enemmän tai enemmän Night of the Living Dead-kopio ja näyttelipä hän siinä rooliakin joka oli oikeastaan tyystin sama kuin läpimurtoelokuvassaan. Hieman vain laajennetummin, mutta pohjimmiltaan sama osa oli kyseessä.
Tiivistetysti tuossa Flesh Eaterissa kuolleet siis heräävät, pureskelevat vastaantulijoita ja joukko ihmisiä suojautuu taloon jonne zombiet haluavat sisälle. Hauskaa onkin se, että ohjaamisen ja näyttelemisen ohella Hinzman ottaa kunnian myös käsikirjoituksesta sekä alkuperäistarinasta vaikka kunniaa ei kummassakaan ole ja jälkimmäinen ei selvästikään ole hänen päästään. Oheen mainitaan, että Hinzman toimi myös Flesh Eaterin leikkaajana/kuvaajana.
Ja jos Flesh Eater ei hirveästi omaleimaisuudellaan vakuuttanut, ei sitä tee myöskään Hinzmanin ohjausdebyytti eli tämä vuotta aikaisemmin ilmaantunut The Majorettes. Tässä meillä on slasher jossa naamioitu puukkomurhaaja paloittelee 30v-teinejä joista useimmat ovat paljasrintaisia naisia ja tekoajankohtaan sopien motiivina on nimenomaan seksuaalisuus (joka tarkoittaa pelkkää paneskelua, ei luonnetta, tms.) joka siis on syntiä joka tulee puhdistaa veitsenterällä. On Adam Sandlerin juomahemmoa muistuttava likainen perverssi tirkistelijä, on musiikki joka kuulostaa siltä kuin juopunut kissa kävelisi Casion koskettimilla ja on kohtauksia joissa avataan ovi ja verinen ruumis putoaa eteen roikkumaan. On egoistinen jalkapallosankari, on Ilsa, She-Wolf of the SS:mainen sadistisairaanhoitaja, viiksekkäitä kyttiä, synnistä saarnaava epäilyttävä pappi, nörtti jonka tunnistaa nörtiksi silmälaseistaan ja muutakin kovin tuttua shittiä. Niin ja tietenkin kaikkien aina kaipaama huumekauppiasprätkäjengi eli etelä nousuun-Village People:
Tunnin verran The Majorettes on niin kyynisen laskelmoidusti aikansa slasher-trendillä ratsastava elokuva, että sitä miettii onko sillä yhtään mitään omaa annettavanaan. Sitten tulee oikeasti jotain josta olisi voinut syntyä sellaista jonka vuoksi The Majorettesin muistaisi poikkeuksena sääntöön eli tappajan henkilöllisyyden paljastaminen ja sivujuonen (se sairaanhoitaja janoamassa potilaansa perintöä) noustessa etualalle kun tappaja kiristetään toteuttamaan sen tahtoa. Tämä oli aika hyvä veto ja jopa positiivisesti yllättävä, mutta tietenkään sitä ei viedä mihinkään ja yht'äkkiä siirrytään täysin irrallisen oloiseen loppuosuuteen jossa opiskelijapoika lähtee vigilantemeingillä tappamaan kaupunkia kiusaavia jengiläisiä. Öö, okei. Hyvä käänne heitetään hukkaan ja tilalle tuodaan jotain jonka on varmaan ajateltu olevan tarpeen jotta saadaan lisää vauhtia aikaiseksi, ja todennäköisesti tuotantoporras oli tässä vaiheessa tuuminut jotta vigilante on se lajityyppi joka myy, että ei se mitään vaikka se ei sopisikaan meidän elokuvaamme koska mahdollinen lisäpätäkkä on tarpeeksi hyvä perustelu sotkemaan kaiken.
Siispä tunnin verran laiskaa trendiapinointia, sitten mielenkiintoinen käänne ja perään koko paketin sekoitus kuravellissä.
Kun katsoo The Majorettesin making ofin huomaa aika selvästi kuinka vähän sydäntä ja mielenkiintoa tekijöillä oli elokuvaansa kohtaan. Hehkuttavat kuinka innovatiivisia olivat valitessaan kohteekseen huutosakkilaisten sijaan soittokunnan patukanpyörittäjät (yhtä nokkela veto kuin pistää joulun sijaan ystävänpäivä tapahtuma-ajaksi), mutta tekivät elokuvan silti välittämättä ketkä tai miksi juuri he ovat murhien kohteina. Kuinka nerokasta oli tehdä kohtaus jossa ovi avataan ja eteen putoaa ruumis (ei kun ihan oikeasti ja se mainitaan jopa kahdesti täynnä ylpeyttä) ja yksi heistä jopa sanoo, että koko projekti pistettiin aluilleen pelkän julisteen pohjalta, että sama se mitä sisältönä on sillä kansikuva myy sen.
Tuottaja John Russo selittää pokkana kuinka filmatisointi on lähes yksi yhteen kirjoittamansa kirjan kanssa, mutta heti perään luetellaan (myös hänen itsensä toimesta) lukuisia seikkoja jotka eroavat kirjan sisällöstä. Esimerkiksi murhaajan henkilöllisyys on eri ja sen luulisi olevan aika iso muutos koska se taatusti muutti naaman ohella myös motiivin tappoihin.
Ei niin ettäkö tällainen tuottajien suorittama bullshittaus olisi jotain uutta, mutta aika usein se suoritetaan sen verran rehellisesti ettei sitä oikeasti koeteta piilotella ja monesti jonkinlaisella pilkkeellä silmäkulmassa jonka vuoksi sitä ei harmita kun tietää mihin sontaan kätensä tunkee. The Majorettesin tapauksessa ollaan kuin jäätäisiin kiinni ja silti jatkettaisiin valehtelua koska ei voida vain myöntää, että nyt meni käsille. Jos elokuva edes olisi joltain osin tarpeeksi hyvä taikka huono niin se voisi pelastaa paljon, mutta tällaisesta laiskuudesta ei tule palkita vaikka kaikki lajityypin pakollisuudet siellä mukana ovatkin.
Siltikään The Majorettes ei ole lähimainkaan huonoin kasarislasher mitä olen nähnyt ja onhan se ainakin hetken mielenkiintoinen kiitos sen tunnin kohdalla tulevan juonikäänteen ja lajityyppimuutoksen vuoksi, mutta koko elokuvasta paistaa liiaksi välinpitämättömyys katsojia kohtaan. Tässä on elokuva josta ei oikeasti välitetty hevonpaskaakaan, kunhan vain katsottiin mistä saattaisi saada vähän rahaa muiden kustannuksella ja jos rehellisiä ollaan niin poislukien George A. Romero vaikuttavat lähes kaikki muut Night of the Living Deadin tuotannossa mukana olleet olleen ihmisiä jotka myisivät mummonsa ja hänen vähän käytetyn autonsa toiselle mummolle... joka on sokea!
Miksi mainitsin jälleen kerran Night of the Living Deadin? No, sen ohella että siihen vahvasti yhdistettävä Bill Hinzman tuli jo esille kuten myös Nightin kirjoittanut John Russo, on sopivasti Night of the Living Dead myös ensimmäinen elokuva joka mainitaan heti making ofin alussa. Eivät myöskään unohda namedropata Romeroakaan, että sillai.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti