Rikas paskiainen Tiburon (Patrick Bergin) kaappauttaa yksityiselle saarelleen joukon toisilleen tuntemattomia ihmisiä, mutta jokainen on tietenkin valittu menneiden tekojensa vuoksi joista kaikki liittyvät jollain tavoin Tiburoniin ja nyt he joutuvat osallistumaan peliin joka määrittelee heidän tahtonsa elää. Hmm, tämä kuulostaa jotenkin tutulta. Ehkäpä siihen on syynsä miksi Shark Weekia on markkinoitu Saw meets Jaws-sloganilla. No niin, siispä tämä ihmisryhmä johon lukeutuvat muun muassa kyttä, narkkari, kirjanpitäjä ja muutama muu heitetään haialtaaseen etsimään yhtä tiettyä haita jonka ympärille on sidottu avain uhrien kahleisiin. Saarelle vangitut uhrit saavat jokaisena päivänä viikon ajan eteensä uuden hailajikkeen sekä haasteen ja lopussa eloonjääneet voittavat vapautensa.
Ohjaajana Christopher Douglas-Olen Ray eli Fred Olen Rayn poika ja eipä ole omena kauas puusta pudonnut sillä pojankin elokuvat ovat järjestään hädintuskin B-tasoa. Niin ja tietenkin Shark Week on Asylum-tuotantoa, että merkit roskaelokuvasta ovat paikoillaan. Kenties siis yllättääkin se, että vaikka tämän voisikin ensisilmäyksellä viskoa muiden Asylumin (ja ylipäätään koko haigenren) tyypillisten elokuvien joukkoon, on ilmeisesti se aie tehdä jotain Saw-elokuviin viittaavaa hieman hillinnyt kaikkein pahimpia päättömyyksiä. Jep, aivan kuin Saw:t olisivat pysytelleet järjen tällä puolen. Mutta kuitenkin, Shark Week on lopulta vähemmän Shark Week ja enemmän Saw Week with Sharks. Joten toki kaikki ansat ovat haihin liittyviä, mutta siinä suhteessa hait pidetään ns. tavallisina eläiminä ettei esimerkiksi yhdelläkään niistä ole päässään mitään moottorisahahattua ja enemmänkin tehdään Saw-ideaa lainaavaa ns. vakavahkoa kauhuelokuvaa. Tottakai ne hait murisevat ja ovat kaukana perinteisistä naapurustofisuista, että kaikkea hölmöyttä ei Asylum ole tietenkään karsinut pois, mutta niistä atomihait uivat hiekassa ja ampuvat lasereita silmistään-jutuista sentään pysytään kaukana. Siksipä Shark Week ei nyt niin hölmömpi idea olekaan ja verrattaessa muihin Saw-imitaattoreihin se haiden käyttö on varsin piristävä vaihtoehto tavanomaisempiin sidottuna sirkkeliin-ansoihin, mutta se ei tietenkään tarkoita kyseessä olevan mikään erityisen hyvä elokuva. Näyttelijät ovat pääosin heikkoja, dialogi ja juonelliset ideat parhaimmillaankin keskitasoa ja tehosteet tietenkin pienen budjettinsa näköisiä, mutta kyseessä on varmasti tismalleen niin hyvä elokuva kuin näillä eväillä oli mahdollista tehdä ja se ainakin on peukutuksen arvoista. Väitän täydestä mustasta sydämestäni, että IMDb:ssä oleva arvosana 2,4 koostuu enemmänkin Asylumin maineesta sekä arvostelijoiden halusta nähdä tällaiset elokuvat sontana, oli se sitten totta tai ei. Esimerkiksi tämä sivulta löytyvä arvostelu "I swear it was the worst movie I have ever seen. Worst acting worst Director worst special effects worst music." saattaa todellakin olla kirjoittajansa mielipide, mutta jos näin tosiaan on ei kyseinen henkilö todellakaan ole nähnyt kovinkaan montaa elokuvaa. Ei vain Olen Ray-suvulta taikka Asylumilta vaan ylipäätään. Ei ole laisinkaan vaikeaa löytää roppakaupalla huonompia elokuvia. Suhteellisuudentajun lienee siis sumentanut edellä kulkeva maine kuin todelliset pyssysankarin taidot. Niin ja Shark Weekin heleä musiikki on jotain jota kuuntelisin ilman kuvaakin, että se siitä worst musicista. Lisäksi juurikin tuo edellä mainittu arvostelu vakuutti minut siitä, että jotkut haukkuivat Shark Weekin vain koska se kuuluu jotenkin asiaan, koska elokuvan pääasialliset erikoistehosteet ovat itse hait ja ne pidetään suurimmilta osin pimeän veden suojissa jolloin tehosteiden todellinen kehnous ei tule silmiinpuukottavasti esille ja täten niiden kutsuminen huonoimmiksi koskaan on kakkendaalia. Ne pitäisi ensin edes nähdä kunnolla jotta voisi haukkua ne ansaitusti. Mutta tosiaan, ehkä Shark Week nyt vain sattui tosiaankin olemaan huonoin elokuva jonka hän oli nähnyt, mutta se ei ole huonoin jonka minä olen nähnyt.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti