lauantai 9. maaliskuuta 2019

Darkness Falls (2003)

Muinoin Darkness Fallsin pikkukaupungissa lapsille mieluusti tikkunekkuja jakanut Matilda-niminen täti (Antony Burrows) meni ja paloi lähes hengiltä, minkä seurauksena kaikkien rakastama nainen käytännössä hylättiin syrjään muusta yhteisöstä, koska tiedättehän... siksi. Tottakai kun kaupungista katoaa pari lasta niin siitä syytetään Matildaa, siispä lynkataan hänet ja viime henkäyksellään täti kiroaa Darkness Fallsin. Mutta hei ihan oikeasti, jos joku nimeää kaupungin Darkness Fallsiksi niin ei siellä nyt varmaan odotakaan järin paljon hymyjä ja onnellisuutta näkevänsä, joten pah! sanon kun päälle isketään vielä kirouskin.
Tässä vaiheessa elokuvaa ollaan luotu sen uhka ja siihen liittyvät säännöt:
1. koska Matilda jakoi lapsille makeisia on hän nyt ns. Hammaskeiju joka saapuu edeltävien seikkojen vuoksi. Kirous kun on tietenkin se, että koska Matilda tuomittiin lapsiin liittyvistä pahoista teoista tulee hän viemään nimenomaan heitä mukanaan, eikä esimerkiksi vanhempia jotka tädin tappoivat.
2. koska Matilda paloi piilotti hän kasvonsa naamion taakse ja liikkui häpeän vuoksi pimeään aikaan. Siispä Hammaskeijuun liittyen hän ilmaantuu öisin ja jos näkee hänen oikeat kasvonsa on se tosi o-ou! eli huono juttu.
3. pimeän voi tietenkin karkoittaa valolla, joten se on Matildan heikkous ja jos hän kerran tulee yöllä kun nukutaan, ei siis kannata nukkua.
Tähän siis enää tarvitaan se lapsena mörökölliltä selviytynyt Kyle (Chaney Kley) jota pidetään pöpinä ja äitinsä tappajana aikaisemman traumaattisen kokemuksensa vuoksi, eikä hän tietenkään ole sittemmin juuri nukkunut ja Hammaskeiju kummittelee edelleen mielessä. Nyt vuosien muuallaolon jälkeen Kyle palaa takaisin Darkness Fallsiin kun pentuvuosien ihastus Caitlin (Emma Caulfield) on huolissaan kun neidin pikkuveli Michael Greene (Lee Cormie) pelkää nukkumista juurikin Hammaskeijun pelossa ja kenties Kyle voisi auttaa asiassa.
Mörökölli iskee!

Tämä seuraava IMDb-laina on jotenkin koomista, mutta samalla minun käy hieman sääli elokuvan ohjannutta Jonathan Liebasmania jos hän tosiaankin haluaisi tulla tunnetuksi draamaelokuvien tekijänä.
Tämän debyyttipitkän jälkeen Liebesman kun on saanut vain viisi elokuvaa tuotantoon ja nekin ovat The Texas Chainsaw Massacre: The Beginning, The Killing Room, World Invasion: Battle Los Angeles, Wrath of the Titans ja Teenage Mutant Ninja Turttelit, että vaikka kuinka siristäisi silmiään ei niitä voi juurikaan draamoina nähdä. Kun filmografiaan ei näiden ohella sisälly kuin pari tv-sarjan jaksoa sekä lyhäriä, joista niistäkin vain uran aloittanut Genesis and Catastrophe on ainoa draamatuotanto ei kaikki ole tainnut mennyt kuin niin sanotussa strömsössä. Liekö halujen ja suunnitelmien kariutuminen syynä siihen ettei Liebesmanista ole pahemmin kuultu Turtlesin (2014) jälkeen, sillä sen ei ainakaan uskoisi nostavan mielialaa jos haluaa olla vakavasti otettava draamaohjaaja ja ura vie elokuvaan jolla ansaitaan huonoimman ohjaajan Razzie-ehdokkuus. Sinänsä en ihmettele asiaa koska eipä Liebesman ole missään vaiheessa vaikuttanut muulta kuin persoonattomalta tilausohjaajalta, johon toki voi olla syynä haluttomuus tehdä sellaisia elokuvia joita on päätynyt tekemään, mutta toisaalta miksi niiden perusteella antaa mahdollisuuksia muuhunkaan jos ei halua, pysty tai osaa tuoda omaa mahdollista silmäänsä esille. Ehkä siellä jossain sisällä on kuitenkin odottamassa jokin Kuin raivo härkä ulospääsyään ja Liebesman näyttää kaikille mistä on todellisuudessa tehty.

Jos Darkness Falls kuitenkin on osoitus mistä ohjaaja on tehty, niin sen perusteella ei oikein mistään.
Kyseessä on ihan ok kauhistelu ja se on jo aika rohkeasti todettu, koska  by the numbers on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Otetaan jokin suurella todennäköisyydellä tuttu hahmo/olento/eläin/tms. ja jos nunna, poliisi, nukke ja muut ovat jo käytetty niin sitten kelpaa se ihan sama mikä ei vielä ole. Sinänsä elokuva voitaisiin tehdä ihan samanlaisena vaikka siinä olisikin Hammaskeijun sijaan vaikkapa Pääsiäispupu. Pientä viilausta niihin sääntöihin ja kohta siellä olisi Pupu dippaamassa lapsia suklaaseen ja tunkemassa pieniä leluja heidän sisuksiinsa, mutta itse elokuva olisi edelleen käytännössä sama. Ei tarvitsisi vaihtaa edes elokuvan soundtrackin teiniangstisia ranteidenviiltelybiisejä. Sitä vain kokeillaan kepillä jäätä, että josko tämä Hammaskeiju, jääkiekkoilija, Elvis-imitaattori taikka kirjanpitäjä löisi niin hyvin läpi, että saataisiin uusi franchise aikaiseksi. Etsitään uutta Freddy Kruegeria.
Ei Hammaskeiju nyt yhtään sen hölmömpi idea ole kuin mikään muukaan monsteri ja ymmärrän miksi tämäkin elokuva teki voittoa, sillä onhan se kuten totesin ihan ok ja samoin kuin muidenkin kohdalla minuakin alunperin Darkness Falls kiinnosti juuri sen hirviön takia... niin ja tietenkin koska se on kauhuleffa, joka ei nyt tietenkään ole mikään laadun tae, mutta lajityyppinä se on sopivasti itseäni houkutteleva. En kyllä pitänyt tätä hyvänä silloin kun se oli tuore eikä tämä uusintakatselu muuttanut käsitystä, koska varsinaisena ongelmana tässä ei ole niinkään sen monsteri tai idea ylipäätään vaan innoton toteutus. Siihen tosiaan olisi voinut vaihtaa vaikka minkä nunnan tilalle ja silti se olisi pysynyt samana, joten Darkness Falls ei tosiaankaan häikäise omaleimaisuudellaan vaan on pelkkä kopio jossa riittää se, että mustetta on vielä sen verran että siitä saa jotenkin selvää ja joku sen ostaa kuitenkin, että ei ole enää meidän huolemme.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Franco kirjoitti...

`Parasta` elokuvan nimi ja sekin aika vähäistä. Itseäkin on aika ajoin ihmetyttänyt tämä `Kauhuelokuvan paikkakunnalla on `kauhunimi` ja sitten ihmetellään miksi kauheita tapahtuu`-tematiikka. Vaihtakaa sitä nimeä! Auttaiskohan se?! Lightness Rises!

...noir kirjoitti...

Lightness Rises ja siinä tarina kulkisi siten, että Matilda polttaa vain sormensa kun siihen osuu sulaa kinuskia. Kyläläiset lähettävät parane pian-kortin ja pian Matilda paraneekin. Lapset saavat karkkia. The end.