Tohtori Igor Markoff (J. Carrol Naish) huomaa pianokonsertin yleisössä kauniin Patrician (Wanda McKay) ja on lumoutunut hänestä koska kyseessä on kuin kaksoisolento tohtorin edesmenneestä vaimosta. Markoffin huomio tuntuu Patriciasta ahdistavalta ja siihen on syynsä, tohtorilla kun niin sanotusti eivät ole kaikki Muumit laaksossa. Kun Patrician isä Lawrence (Ralph Morgan) käy Markoffin luona kertomassa tyttären olevan jo varattu eikä Teidän ihailun elkeenne ole kovinkaan toivottua saa hän huomata, että olisi ehkä kannattanut mielummin vältellä miestä joka pitää gorillaa kotonaan. Vaikka ei siitä gorillasta niin huolta vaan tohtori Markoffista itsestään, sillä kohta Lawrenceen pumpataan seerumia joka muuttaa hänet... no, elefanttimieheksi:
Joskin tämä toimii hienoisella viiveellä ja Lawrencen ulkoinen degeneroituminen saa hänet hakemaan apua juurikin Markoffilta, joka nyt sattuu olemaan ainoa tunnettu monsterimuutosten asiantuntija. Markoffin apu kuitenkin on sama kuin pelastaisi hukkuvan ampumalla hänet ja varastaisi sitten lompakon, joten katse sekä halu kohdistuvat edelleen Patriciaan.
Varsin tavanomainen hullu tohtori-kauhistelu jossa ei niin yllättäen hullu tohtori tekee epäinhimillisiä kokeita, ihastuu naiseen jota ei saa joten hän tekee enemmän epäinhimillisiä kokeita ja sitten mörökölli kuten vaikkapa gorilla tappaa hullun tohtorin. Vaikka jälkimmäinen kuulostaa vitsiltä ja tuntuukin siltä, ei se sitä oikeastaan ole sillä näinhän näissä aina käy. Heti kun näkee hullun tohtorin laboratoriossa olevan gorillan ymmärtää, että kyllä kyllä, joko tuo taikka se tohtorin luoma ns. hirviö tulee ja loppukahinassa pistää vihulaisen hengiltä. Nyt kun tarjolla on molemmat niin suurin haaste onkin päättää kumpi niistä, mutta varmaa on että toinen kuitenkin.
Sinänsä elokuva kyllä on viihdyttävä eikä ainakaan sorru olemaan sellaista B-tuubaa joka päätyisi olemaan liiaksi tahattoman koominen, vaan kyllä kyseessä on ihan kelvollista aikansa hullu tohtori-kauhuilua, joskin nimenomaan aivan liian tuttu ja turvallinen jotta se säväyttäisi missään vaiheessa. Asiaa ei auta se, että noin puolisen tuntia elokuva askeltaa kelvollista tahtia, mutta sitten jää hengailemaan paikoilleen kuin teinit ostarin ovella. Joten jonkinlaiseksi noviisin sisäänheittäjäksi The Monster Maker soveltuu, mutta veteraaneille siitä on iloa kuin sukulaisesta joka ei tajua vihjettä siitä kuinka nyt ollaan oltu jo liian kauan kylässä ja minulla on jo pyjama päällä ja talo poltettu.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Jopas sattui, järjestelin juuri eilen illalla, tänä aamuna leffoja joita pitäisi ottaa uusintakatseluun. Minunkin kourassani kävi (ja uusintakatselupinoon meni) tuo Mad Monster, mutta sitten sinun johdatuksestasi kaivoinkin esiin ja panin pinon päällimmäiseksi tuon Amazing Mr X:n. Muistaakseni komeahkon näköinen, noirahtava (h)aaveilu-huijailu-okkultointi.
Se onkin seuraavana vuorossa koska tuo kolmas elokuva, The Mad Monster on jo saanut paikkansa auringossa.
Lähetä kommentti