The Day (2011)

Eletään post apokalyptisessa maailmassa jossa kaikki on supersynkkää eikä ruokaa riitä kenellekään ja pienryhmä ihmisiä kulkee etsien jotain parempaa, mutta tulevat omaa tyhmyyttään syödyksi.

The Dayn on ohjannut suomensukuinen Douglas Aarniokoski, joka alunperin jäi juuri nimensä vuoksi mieleeni kun näin hänen esikoisohjauksensa Highlander Endgamen (2000) ja kyseessä oli... no, ei lähellekään mikään kaikista surkein tapaus, mutta rehellisesti todettuna sen verran mitäänsanomaton elokuva, että kyllä se ohjaajan nimi oli mielenkiintoisinta siinä. Mitenkään aktiivisesti en ole hänen uraansa seurannut, mutta kyllä hän aina silloin tällöin on jossain muodossa vastaan tullut, mutta esimerkiksi tämän The Dayn kohdalla en huomioinut Aarniokosken nimeä ennen kuin pistin levyn koneeseen ja samalla vilkaisin takakantta jossa se mainittiin. Eikä mielestäni mainittu pelkästään hyvässä valossa, sillä vaikka mukana onkin termi "lahjakas" (mikä ei ole hänen tasapaksun ohjaustyylinsä vuoksi täysin aukoton kommentti) niin pistämällä Robert Rodriguezin nimi ensimmäiseksi ja siihen liittyvä toteamus Aarniokosken olevan Rodriguezin suojatti, antaa se hieman väärän kuvan The Dayn ohjaajasta, jopa vähätellen hänen ansioitaan. Toki Aarniokoski on ollut Rodriguezin apulaistuottajana ja -ohjaajana useampaankin otteeseen, että varmasti jälkimmäinen on saattanut ottaa ajan saatossa jonkinlaista mentorin roolia, mutta vaikka Aarniokosken Highlander oli jo sarjan neljäs elokuva ja tv-inkarnaatiostaan huolimatta sarja ei ollut enää relevantti kuin vannoutuneimpien fanien keskuudessa, ei se silti ollut mikään mitätön tapa tulla ohjaajana esille. Ei vaikka hän nyt sattuikin jäämään paremmin pelkän nimensä kuin kykyjensä vuoksi mieleen. Kun lisäksi katsoo mitä Aarniokoski oli tehnyt ennen ja jälkeen Highlanderin ilman että Rodriguez olisi ollut missään muodossa mukana, ei hänen uransa selvästikään ole missään pohjamudissa ryvennyt vaikkakaan ei nyt mihinkään mittavaan suureen lentoon noussutkaan. The Day on elokuva jonka Aarniokoski ja kaltaisensa ohjaajat olisivat saaneet tehtäväkseen ilmankin, että kannessa mainittaisiin jotain Rodriguezia ja todellista ohjaajaa vähättelevältä se vaikuttaa eritoten siksi, että vaikka kuinka pengoin en löytänyt The Daysta linkkiä Rodrigueziin muutoin kuin että hän sattuu tuntemaan Aarniokosken. Ei ole tuottanut, kirjoittanut, tai mitään muutakaan ja toki elokuvia aina myydään mielikuvilla joka tässä tapauksessa on Rodriguezin nimi, mutta sen sijaan että siellä lukee "Robert Rodriguezin uskomattoman lahjakas suojatti, ohjaaja Douglas Aarniokoski..." olisi siellä voinut lukea myös "The Dayn ohjannut Douglas Aarnioskoski tuntee siviilissä Robert Rodriguezin" ja todellinen merkitys elokuvalle olisi ollut sama. The Day on sellainen kuin on Aarniokosken ansiosta, ei Rodriguezin. Valitettavasti sitä toivoo, että Rodriguez olisi ollut mukana ja puuttunut peliin pahemman kerran, ehkä silloin The Day ei lukeutuisi sarjaan maailman pitkästyttävimmät elokuvat.

The Day on elokuva jonka syntytarina lienee seuraavanalainen: suoraan videolle-tuottaja on katsonut Viggo Mortensenin tähdittämän The Roadin ja piti siitä suunnattomasti. Niin paljon, että soitti samantien suoraan videolle-tuotantoyhtiönsä kollegoille ja kertoi, että "dudes ja dudettes, katsoin juuri yhden vaikuttavimmista elokuvista koskaan, meidän tulee tehdä samanlainen. The Road oli valoton, väritön, normaaliakin synkempi näkemys post apokalyptisesta maailmasta jossa ihmiskunta on vajonnut niin murheen alhoon, ettei edes kirkkaimmissakaan unelmissa nähdä todellista toivoa paremmasta. Se näytti miten ihminen on ihmisille susi kun tilanne sitä vaatii ja nyt se tilanne on arkipäiväistä, mutta asiaansa uskoneet ohjaaja, kirjoittaja, näyttelijät ja muut tekijät ovat pitäneet huolta, että vaikka kuinka syvälle mennään ja kuinka paha olo tulee niin elokuva perustelee aukottomasti henkisen raskautensa, ja sellainen elokuva meidänkin tulee tehdä jotta voimme osoittaa olevamme varteenotettava ja arvostettava tekijä alati kasvassa elokuva-alan kilpailutilanteessa. Me emme... toistan, EMME! ole vain jokin liukuhihna joka suoltaa ulos Steven Seagal-tason eurosontaa. Tästä tulisi meidän Stanley Kubrick-, Andrei Tarkovski- tai joku muu yhtä arvostettu ohjaajanero-elokuvamme. Me teemme The Roadin...

ja näin se korjataan:

1. värikorjailuksi riittää että kuvataan elokuva varmuuden vuoksi väreissä, mutta käännetään se mustavalkoiseksi. Se on helpompaa, nopeampaa, halvempaa ja jos on tarve niin voimme julkaista elokuvan väreissä. Sen perusteella kuinka kuvahaku tuottaa käytännössä vain värillisiä tuloksia arvelen näin käyneenkin. Tuon ylempänä olevan kuvan muutin itse mustavalkoiseksi jotta se olisi paremmin sisältöä kuvaava, mutta ei se oikein toimi koska muokkaamani kuva on paremman näköinen kuin elokuvan mustavalkoisuus, enkä edes muuta tehnyt kuin painoin valintaa "poista värit".

2. emme tarvitse mitään pätevöityneitä luonnenäytteijöitä joilla on vieläpä nimivoimaa, koska on halvempaa hakea mäkkäristä B-näyttelijöitä jotka ehkä osaavat työnsä jos aseella uhataan, mutta tärkeintä on että he osaavat huutaa ja kiroilla ihan saatanasti. Ne kun ovat paras tapa kuvata epätoivoa maailmassa jossa unelmoidaan vain nopeasta kuolemasta. Ehkä joku näkemyksellinen ohjaaja voisi tuoda näistä bulkkitason esiintyjistä esille sekunnin tai kaksi joiden aikana katsojaa onnistutaan kusettamaan heiltä löytyvän lahjakkuutta.

3. näkemyksellinen ohjaaja on varmaan kallis. Kutsukaa paikalle Douglas Aarniokoski.

4. juoneksi riittää se, että onpas masentavaa kun kaikki on niin synkkää kun puissakaan ei ole lehtiä ja pistetään porukka kävelemään ilman päämäärää kunnes pysähtyvät ja kannibaalit hyökkäävät. Mitä? Ei The Roadkaan selittänyt kunnolla mitään vaan luotti tunnelmaan, joten miksi meidänkään tarvitsisi tehdä sen enempää.

5. ainoa tunnelma saa on mäkättäminen ja itkupotkuraivoaminen.

6. GOLD!

The Day on paska elokuva.

Parasta siinä on takakannen maininta sisältöön liittymättömästä Robert Rodriguezista.

Se näyttää halvalta, suoraan sanoen rumalta, tavalla joka kertoo ettei mistään ole oikeasti välitetty, kunhan vain on löydetty syksyinen metsä ja hylätty talo, ja se on sitten riittänyt kuvastamaan maailmanlopun henkeä. Hyvä osoitus välinpitämättömydesta sisällön ja luodun hallitsevan tilanteen suhteen on se, että yhdessä vaiheessa todetaan maailman olleen jo 10 vuotta tässä jamassa eikä ruokaa ole saatavilla käytännössä kuin syömällä muita ihmisiä ja silti hekin jotka eivät koskaan ole siihen sortuneet ovat jossain fitnessmallikunnossa, joten yhtä hyvin kyseessä voisi olla kivikaudelle sijoittuva elokuva jossa ajetaan ferrarilla. Se että näyttelijöiden poskille on aseteltu strategiset likatahrat ei tee heistä riutuvasti kärsivän näköisiä maailmassa jossa jokaisen pitäisi olla eräänlainen hädintuskin elävä eläväkuollut. Samapa tuo sillä näyttelijät ovat varsin kehnoja, mutta toisaalta kun heidän tehtävänään on käytännössä vain polkea kiukkuisina jalalla maata ja huutaa fuck!, fuck! tai fuck! niin ei kyvyistä taikka kyvyttömyydestä jaksa oikeastaan välittääkään. Menkää pois, en halua edes ajatella teitä.

Takakannessa mainitaan The Roadin sijaan Mad Max ja jostain todella käsittämämättömästä syystä myös Hämärästä aamunkoittoon ja Mad Maxin sentään ymmärtää siksi, että joo, onhan kyseessä post apo-elokuva, mutta Hämärästä aamunkoittoon on taatusti siellä vain koska mainittiinhan myös Robert Rodriguez joten silloin The Dayn täytyy olla identtinen hänen vampyyrielokuvansa kanssa. Mad Maxiinkin yhtäläisyyttä on vain oleminen jonkinlainen post apo-kertomus, mutta Hämärästä aamunkoittoon sopii kuvioihin vain jos joku The Dayn näyttelijöistä ajatteli kuvausten aikana pitäneensä siitä ja kyllä se on The Road joka on selvin esikuva, mutta tämä tarkoittaa siis jonkinlaista Asylum-näkemystä The Roadista... joskin ilman minkäänlaista yritystäkään olla viihdyttävä. Se kun ei tapahdu tekemällä elokuva jonka kantavaksi voimaksi oli suunniteltu pysähtyneisyys sekä yltiöraskas melankolisuus, mutta kuorruttamalla se metelillä joka syntyy kun hakataan päähän asetettua kattilaa toisilla kattiloilla. Niin painostavan väsyttävä kuin The Road ajoittain olikin ei se sentään kertaakaan tuntunut tylsältä ja siitä pitivät huolen tekijät jotka selvästikin välittivät elokuvastaan. Kukaan ei välittänyt The Daysta.

Eniten minua otti päähän se ettei elokuvan seurattava joukko tunnu itsekään tajuavan mitä ovat tekemässä, sillä he ovat jatkuvassa liikkeessä etsiäkseen jotain utopiaa johon eivät kuitenkaan yhtä hahmoa lukuunottamatta edes usko ja kun löytävän paikan jonka arvelevat olevat ideaaali paikka jäädä (onhan siellä ruokaa ja kattokin pään päälle) niin silti ovat että hei, jatketaan eteenpäin vaikka emme enää jaksa emmekä usko edestä löytyvän parempaakaan. Ansaitsitte tulla syödyksi!

Ja jotta tärkein ei unohtuisi, tässä kuva Robert Rodriguezista:

Tähdet: *

The Day