Pariisissa diplomaatin avustajana toimiva amerikkalainen tai brittiläinen, mutta ainakin englantia puhuva salainen agentti James (Jonathan Rhys Meyers) haikailee pelkkien salakuuntelulaitteiden asettelun sijaan tositoimintaan pääsystä ja hänen näkemyksensä agenttitoiminnasta on hieman kuin James Bondilla, jolloin pukujen pitää olla tyylikkäitä, kampauksen kondiksessa, puheen nokkelasti älykästä ja naisten kuumia. Nyt James pääsee toiminnan ytimeen kun häntä tarvitaan paikalle saapuvan agentti Charlien (John Travolta) pariksi ja siten pääosin autokuskiksi. Charlie on tullut tyrehdyttämään aasialaisen huumekaupan sekä kansainvälisen terrorismin lähteen ja Charlien keinot lopettaa rikollinen bisnes on ampua kaikki näyttävästi hengiltä. Mutta ei siinä vielä kaikki, Charlie näyttää joltain moottoripyöräjengiläiseltä (no okei, Mr. Lothar Tom of Finland-designilla), on tavoiltaan vulgaari ja kiroilee kuin turkkilainen merimies joten tämä agenttitoiminta ei ole aivan sitä 007-meininkiä jota James oli niin innokkaasti odottanut.
Seuraa siis riitelyä ja bondaamista. Läheiset pettävät, mutta ammutaan kaikki ja maailma on taas hieman parempi paikka elää.
From Paris With Love oli odotuksiin nähden ilmestymisvuotensa suurimpia floppeja, mikä ilmeisesti toimi stoppina niin sekä tuottaja Luc Bessonin kuin myös John Travoltan halulle tehdä elokuvalle jatko-osia. Parempi niin sillä kyllä tämä on vain kertakäyttövitsi vaikka ymmärränkin molempien syyt mahdolliselle jatkolle: Besson nyt koettaa tehdä jokaisesta (tuottamastaan) elokuvastaan jatko-osaautomaatin ja Travoltalle tämä oli selvästi hauskaa irtiottoa, elokuvallinen vastine biletykselle ja tottakai sellainen olisi aina välillä kivaa rikkomaan normaalia arkea. Näin katsojan ominaisuudessa on aika helppo yhtyä Travoltan haluun ottaa rennosti ja stressata korkeintaan party animalin velvollisuuksilla, sillä onhan From Paris With Love varsin viihdyttävää komediallista räimettä, mutta aika vaikea siinä on nähdä mahdollisuuksia oikeaksi sarjaksi. Ei niin etteikö heppoisemmillakin eväillä olisi saatu elokuvasarjoja aikaiseksi, mutta harvoin sitä pystyttäisiin ylläpitää näin suuren profiilin tekijöillä jolloin From Paris With Love 2: Sexual Healingia tähdittäisivät Travoltan ja Meyersin sijasta Luke Goss sekä joku ex-showpainitähti. Tämä on tarkoitettu pikaruuaksi joka saniteettitilakierroksen seurauksena katoaa historian tuuliin ja hyvä niin, koska vaikka ihan hauskaa huttua From Paris With Love onkin, niin pidempiaikainen altistus aiheuttaisi ainoastaan päänsärkyä.
Kyseessä on käytännössä tuttu buddy-sarjan toimintakomedia jossa eripurainen pari toimii riitaisesti yhdessä, löytää lopulta yhteisen sävelen ja yhteistyössä erilaisten voimavarojen ansiosta ovat pahikset voitettu. Aluksi tuumin, että suurin ero tavanomaiseen duotoimintakomediaan olisi Travoltan ahkerasti kiroileva ns. k*sipäähahmo, mutta toisaalta jos unohdetaan hänen fyysisen lähitaistelutoimintansa suurempi määrä ei hän loppujen lopuksi ole juurikaan sen erilaisempi hahmo kuin vaikkapa Eddie Murphyn rääväsuu 48 tuntia-elokuvissa. Kyseessä on siis tuikituttu paritoimintakomedia (huom. enemmän toiminta kuin komedia) vain siirrettynä Luc Bessonin tuotantomaailmaan, jolloin vauhtia on ihan sikana, leikkaus on hektistä, musiikki teiniangstia, värimaailma kuin sateenkaari yrjöämässä ja metelillä koetetaan peittää se ettei sisältöä ole kuin sen verran mitä ahkera liipaisimen painaminen vaatii. Kun aikaisemmin mainitsin, että From Paris With Lovea heppoisemmillakin aineksilla on saatu aikaiseksi elokuvasarjoja niin mielessäni kävivät tuolloin Friday the 13th sekä Fast & the Furious, mutta kenties niiden kohdalla jatkuvuuden selittää se etteivät ne koeta edes teeskennellä olevansa enempää kuin ovat ja vaikka jälkimmäisen kohdalla en aivan sitä mieltä olekaan niin varsinkin Friday the 13th:n Jason Voorhees on hahmo joka voidaan hyödyntää uudestaan ja uudestaan, joka pitkälti johtuu siitä että kyseessä on imagoltaan helposti paikoille asetettava hahmo ja sen verran aukinainen että hänet voidaan heittää kaikkialle Elm Streetistä ulkoavaruuteen ilman, että se lopulta herättäisi mitään ihmetystä. From Paris With Lovessa Travolta on toki ulkonäöltään mieleenpainuva, mutta sitä pikemminkin vertailussa normaalisti häneen itseensä kuin olemalla jotain joka loisi itsestään persoonan joka ansaitsee jatko-osia vaihtoehtoisuutensa vuoksi. Skinilookki istuu kyllä hahmon äijämäiseen asenteeseen, mutta siinä ei ole mitään erikoista, erilaista taikka todellisuudessa muistettavaa. Hän on yksinkertainen moukka joka peittää muut möykkäämisellään alleen ja siinä ei ole oikein mitään kiinnostavaa, jonka vuoksi esimerkiksi Meyers jää aika pahasti pimentoon ollakseen duon tasavertainen osapuoli. Siksi en usko, että haluistaan huolimatta Travoltasta olisi ollut jatko-osien kantajaksi vaan budjetti olisi leikattu minimiin ja tähdet tuikkisivat himmeämmin, koska sellaisina tämänlaisten ihan ok-elokuvien jatko-osat toteutetaan (vrt. The Rockin Walking Tall, Owen Wilsonin Behind Enemy Lines taikka Bessonin tuottaman Transporter-sarjan neljäs osa, joka on juuri täsmälleen aina Statham-halpakopiota myöten sitä mitä tarkoitan).
Edeltävä ei sinänsä ole suurtakaan dissausta koska From Paris With Love on ihan mainiota ajantappoviihdettä juuri kestonsa verran, mutta samalla se osoittaa joka käänteessään miksi se ei ollut menestys eikä sillä ollut jalkoja jatkaa pidemmälle. Sama on tehty paremmin niin monta kertaa aikaisemmin eikä se kuinka Travolta pääsee revittelemään tuo mitään uutta, jota ei esimerkiksi ole myöskään kalju taikka korvarengas. Yhtä hyvin Travoltalla olisi voinut olla irokeesi, koska sekin olisi vain halpa ns. imagonvastainen sirkustemppu eikä mitään sisällölle oleellista.
Tykkäsin tarpeeksi puolentoistatunnin edestä. En sekuntiakaan enempää.
Tähdet: ***
3 kommenttia:
Travolta raskinut näköjään kerrankin luopua tupeestaan.
Seuraavaksi olisi Shatnerin vuoro.
Ehdottomasti näin.
Lähetä kommentti