Mitä tulee limainen huijari Kennethiin (C. Thomas Howell) ja limainen pelimies Angeloon (Nicholas Turturro) se on bros before hoes ja kolmen kimppa se vain paranee kun serkukset päättävät, että yhteinen iloittelu on vasta silloin täydellistä kun se kolmas osapuoli kuristetaan hengiltä ja dumpataan Hollywoodin kukkuloille. Kokeillaanpa sitä uudestaan ja uudestaan, etc.
Vuosien 1996 ja 2018 välillä Chuck Parello on ohjannut yhteensä vain kolme täyspitkää elokuvaa ja jokainen niistä on ollut sarjamurhaajakertomus. Neljäs kokopitkä näyttäisi olevan tuotannossa ja kas!, sekin liittyy samaan teemaan vähintään sen verran, että juonikuvaus kertoo elokuvan sisältävän useammankin murhan. Edes huomioiden muut elokuva-alaan liittyvät vähäiset työnsä ei Parelloa voi järin ahkeraksi kutsua, mutta teostensa perusteella uskaltaa ainakin todeta hänen urautuneen. Ensimmäinen Parellon ohjaustöistä oli Henry - sarjamurhaajan jatko-osa ja joo, se todellakin on syystäkin niin unohdettu teos kuin luulettekin, mutta sitä seurannut Ed Gein-elokuvansa ei nyt mikään surkeimmista surkein ollut ja tässä The Hillside Stranglerissakin on ansionsa, joten kyllä siellä elokuva-alalla moni huomattavasti huonompikin saa enemmän mahdollisuuksia pilata ilmaa (Ulli Lommel, lopeta jo!). The Hillside Stranglerissa on sopivan arkisen sleaze fiilis, hahmot ovat onnistuneesti esitettyjä surkimuksia jotka paikkaavat omasta syystä aiheutettua häviäjänä olemista alistamalla väkivalloin muita ja vaikka kyseessä ei olekaan mikään lajityyppiklassikko on kokonaisuus ehdottomasti hyvää keskitasoa. Mitä nyt Nicholas Turturro päätyy rasittavasti esittämään kaikki tunteet yhtenä ja sekin on hullu huutaja, joka ymmärrettävästi väsyttää aika nopeasti. Kuitenkin kehuja ansaitsee C. Thomas Howell jonka puolella ei ole kukaan täysi- tai vähempijärkinen, mutta jonka luuserimaisuus herättää hetkittäin jopa pieniä ajatuksia sympatiasta, joten Howell joka muistetaan taatusti edelleen parhaiten joko kaukana menneisyydessä olevista Outsidersista ja Liftarista tai vaihtoehtoisesti kaikista niistä roskahalpiksista joita rupesi myöhemmin tehtailemaan kuin kopiokone osoittaa, että jos halu on kohdallaan pystyy hän näyttelemään oikeasti hyvin ja nyanssirikkaasti. Howell selvästi halusi jotain tällaista uralleen koska elokuvan lisämateriaaleissa olevassa haastattelussa kertoo toivoneensakin, että joku uskaltaisi ottaa hänen kanssaan riskin ja kenties se oli sitten tämä. Joskin Howell on esittänyt sikoja ennenkin, mutta ei ehkä tarkoituksena tehdä sitä vakavissaan elokuvassa joka otettaisiin vakavasti.
The Hillside Stranglerin etuna on myös hämmentävän kärsivällinen luonne jossa uhka on kyllä koko ajan läsnä, mutta ruumismäärä ei ole pääasia ja jossain vaiheessa vaiheessa sitä jopa ehtii miettimään, että jos kerran duo tehtaili ruumiita jotain kymmenkunta niin aiotaanko yhteenkään heistä päästä tämän elokuvan aikana? Toisin sanoen vaikka ne tulevatkin esille niin murhakohtaukset eivät ole tämän sarjamurhaajakertomuksen ydinasia, vaan osoitus siitä miten niistä ensimmäiseenkin päädytään ja miksi niitä jatketaan. Se esitetään addiktiona sekä heikkoutena oman itsetunnon puutteen vuoksi, tai Angelon kohdalla hybriksenä. Ja koska päähahahmot ovat alusta alkaen sellaisia joiden kanssa ei haluaisi viettää aikaa eivät murhat oikeastaan tule yllätyksenä, ettäkö he päätyisivät tilanteeseen jotenkin "pakotettuina" vaikkapa itse ikävän lapsuuden kokeneina vaan koska ovat paskiaisia joiden kohdalla odottaakin jotain sellaista tapahtuvan. Kuitenkin paskiaisia olematta ylikorostetun sellaisia. Nyt hahmot vaikuttavat niiltä baarien tuoppiin itkijöiltä jotka kiroavat ex-vaimojaan jotka jättivät koska mies joi, mitä he itse eivät tajua ja se vasta onkin pelottavaa koska heitä on siellä ja täällä. Nämä The Hillside Stranglerin pahikset ovat siis tyyppejä joista kukaan ei totuuden tullessa ilmi totea, että he olivat aina niin hiljaisia vaan pikemminkin sai mitä ansaitsi, koska oli sika. Siispä valitetavan tavallisen niljakkaita tyyppejä. Hieman ärsyttääkin kuinka sarjamurhaajaleffoissa pahikset ovat aina joko:
A. superkiltti perheenisä.
B. oksettava limakasa.
C. ylivertainen älykkö.
Joten se normaali inhottavuus on varsin masentavan piristävää.
Hyvä pikkuleffa joka pysyttelee sopivan aitona ja uskottavana loppuun saakka.
Howell näyttää The Hillside Stranglerissa hieman Willem Dafoelta Villissä sydämessä:
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Tämä oli yhtenä osana sarjamurhaajaboksia. Jäi niistä leffoista parhaiten mieleeni.
Oli parempi kuin odotin.
Lähetä kommentti