Nurmikonkorkeudenmittaaja Dennis (Kane Hodder) tykkää sitomisleikeistä hieman liikaakin koska jotta nautinto olisi täydellinen on kidutettava vieraat naiset hengiltä. Vaimo ei tällaiseen toimintaan suostu joten harrastus on pidettävät kodin ulkopuolella ja salassa.
No, on tämä sentään parempi kuin Ulli Lommelin samaan tosielämän sarjamurhaajaan etäisesti liittyvä BTK Killer, mutta mikäpä ei olisi kun parhainkin Lommelin elokuva on silkkaa sontaa. Jopa ne teokset jotka eivät millään tavalla liity elokuviin ovat parempia kuin Lommelin tuotokset. Kivikin on parempi elokuva kuin Lommelin ohjaustyöt yhteensä.
Tämä nyt vuorossa ollut B.T.K. ei ole mikään poikkeuksellisen hyvä elokuva, mutta vastaavasti se on myös hyvin kaukana huonosta. Se nyt vain on aika tavanomainen sarjamurhaajakuvaus joka pyrkii poispäin kauhusta ja lähemmäs draamaa, missä se ei nyt epäonnistukaan muutoin kuin nimenomaan olemalla tavanomainen ja siten keskitien kulkija jollaisia on nähty ja nähdään vielä tulevaisuudessa liikaakin. Se ei siis jää mieleen tekemällä jotain erityisen onnistuneen vahvasti ja suurimman huomion arvoista B.T.K.:ssa on Kane Hodder, mutta ei syystä jonka vuoksi etenkin genrefanit tämän helposti valitsevat katsottavakseen, sillä koska kyseessä ei ole mikään teinikauhuleffa goreineen ja hyvin muodostuneine keuhkoineen ei myöskään Hodder esiinny mitenkään pullistellen, tms. vaan varsin kelvollisesti kadottaa imagonsa tavallisen perheenisän sisään. Siis tietenkin murhanhimoinen tavallinen perheenisä joka on kokoluokaltaan Godzilla, mutta perheenisä kuitenkin. Ei Hodderin roolisuorituksella nyt tietenkään mitään oscareita pyydystetä, mutta lajityyppi, hollywoodin ulkopuolisuus ja muut tällaisen elokuvan tunnusmerkit huomioiden on kyseessä kuitenkin suhteessa samanlainen muutos imagoon kuin mikä tahansa Charlize Theronin ns. rumennus jotain Monsteria varten. Hodder siis vähintään osoittaa tällä elokuvalla, että hänessäkin olisi potentiaalia muuhunkin kuin vain olemaan helkkarin iso tyyppi hakkaamassa kirveellä teinejä palasiksi.
Elokuvan tempo tosin on varsin heikko mikä varmaan on syntynyt halusta vältellä sitä tutumpaa hodderismia tai ylipäätään raflaavuutta, mutta se on johtanut sellaiseen rytmihäiriöön jonka vuoksi ehtii jo hetkittäin luulla kuolinkankeuden iskeneen ja huono merkki onkin se, että 40 minuutin kohdalla rupeaa jo vilkuilemaan laskuria koska on varma jotta elokuva on ihan juuri lopussa... mutta jäljellä on vielä lähes 50 minuuttia. Plussaa on kuitenkin annettava siitä, että paria yksittäistä hetkeä lukuunottamatta tyyni tyyli pysyy voimassa aina loppuun saakka vaikka olisi ollut niin helppo sortua tarpeettomiin repäisyihin. Joten sinänsä vaikka olisin kaivannut hieman enemmän energiaa leikkaukseen on kunnioitettavaa, että vastoin odotuksia uskallettaan pysyä rauhallisena. Olinkin siten hieman pettynyt siitä etten voinut kannen sitaatista "kauhea ja järkyttävä elokuva" tehdä vitsiä, että no kauhea se ainakin on. Ei se ollut.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti