Entiset koulukaverit Harris (Dominic Purcell), Kira (Josie Maran) ja Sid (Marcus Thomas) tapaavat vuosien jälkeen joukkoon neljäntenä kuuluneen hautajaisissa, joten pitäähän sitä tilaisuuden jälkeen mennä yöllä haudalle dokaamaan ja muistelemaan menneitä. Sid löytää haudalta mystisen mustan kortin ja päättää lukea sen sisällön ääneen jonkinlaisena kunnianosoituksena edesmenneelle ystävälle, mutta ei olisi kannattanut koska kyseessä on loitsu jolla herätetään kuolleita ja pian zombiet jahtaavat kolmikkoa. Tai no, ei pian vaan viiveellä koska pitäähän sitä odottaa jokin parin viikon verran, että ehtivät päät selviämään ja kuolleiden ruumiinosat vetreytymään. Edes elävien kuolleiden ei tule lähteä liian äkäisesti liikkeelle vaan on syytä tehdä alkulämmittelyt ennen kuin murhaaminen voi alkaa. Ai niin, samalla kun se loitsu luettiin kolmikko myös tanssi joten sehän se vasta kuolleita kiukuttikin.
Vaikka antamani sisältökuvaus uskotteleekin The Gravedancersin olevan zombieleffa perinteiseen lihansyöntityyliin ja tokihan sellaisen mielikuvan voi saada myös elokuvan kantta katsomalla, on käsissä pikemminkin kummituselokuva ja siten huomattavasti lähempänä jotain Poltergeistia kuin romerointia. Kyseessä on jotenkin turhauttava elokuva sillä siinä on varsin paljon asioita jotka saavat nostamaan peukut pystyyn, mutta vastaavasti siinä on vähintään yhtä paljon niitä jotka saavat kääntämään ne alaspäin. Pidän ideasta aloittaa elokuva kuin jokin The Big Chill jossa kauan erossa olleet ystävät tapaavat menetyksen merkeissä ja chillaavat muistelemassa menneitä, mutta rasittavaa on että oli näköjään välttämättä tehtävä heistä kaikista kasa kliseitä jonka vuoksi yksi on se ns. luokan pelle joka on sittemmin luuserijuopon uralle suuntautunut, toinen on tasapääjuppi joka katsoo edellistä alaspäin ja kolmas on koulun hottis bitch jolla tietenkin on haluja kakkosta kohtaan, että ei voitu vain tyytyä normaaliin elämänparannukseen kupin kallistelun ohessa vaan piti pelata rautalankavääntösaippuasarjan säännöillä.
Pidän ajatuksesta, että viattoman hengailun ohessa kolmikko epähuomiossa häpäisee hautoja ja tyypilliseen Kauna-/Ring-/jokin muu mikä-tapaan levottomat henget nousevat vaatimaan hyvitystä, mutta oikeasti potutti se että samoin kuin trion persoonallisuuksien kohdalla ei tässäkään voitu tyytyä siihen, että suuttuvat aaveet olisivat muka tavallisia ihmisiä vaan totta Mooses he ovat pyromaanimurhaaja, raiskaajamurhaaja sekä pianonopettajakirvesmurhaaja joiden avustuksella saadaan sitten vedettyä messiin (ei Lionel) hienovaraisemman ahdistuksen sijaan samperin äänekästä hyppysäikyttelyä ja vaikka mukana onkin joitakin varsin creepyjä maskeerauksia jotka toimivat varjoissa niin hienovaraisuus lentää heti eikä kohta romukoppaan koska hei, HUUTOA! HUUTOA! HUUTOA! Koko elokuvasta tulee sellainen fiilis, että tekijöillä olisi ollut mielessään jonkinlainen The Big Chillin ja Entityn yhdistelmä eli kauhudraamaa, mutta sitten oltaisiin jänistetty koska ei ollut uskoa jotta voitaisiin pitää jännitystä ja kiinnostusta yllä ilman verellä läträilyä, monsterimeininkiä ja Kiljusten herrasväkeä jolloin ollaan päädytty sen tarkoituksen sijaan Kolmetoista aavetta-remaken jäljittelyyn, mutta ilman samanlaista kieli poskessa-meininkiä jossa tiedetäänkin tehtävän popcornviihdettä. Tässä ei vain nyt ole kyseessä sitä vaan jotain jossa olisi ollut potentiaalia todemmantuntuiseen henkilöpainotteiseen tarinaan, mutta kukapa sellaista jaksaisi. Joskin epäilen jotta osasyy siihen miksi turvaudutaan möykkäöykkään saattaa johtua siitä, että koska hahmot itsessään ovat niin riivatun tylsästi kirjoitettuja ja dialoginsa on samanlaista niin onnistuakseen olemaan kummituskauhudraamaa tarvittaisiin esiintyjiksi Kevin Kline, Glenn Close ja William Hurt sekä repliikkejä jotka eivät koostuisi ainoastaan viisauksista kuten selitys miksi haudalla oli kortti johon oli kirjoitettu kuolleet herättävä kirous: "sellaista on kaikkialla". Ah, okei. Purcell ja ystävänsä eivät pystyisi pitämään mielenkiintoa yllä, eivät ainakaan sillä käsikirjoituksella josta The Gravedancers on koostettu ja kenties siksi huomiota koetetaan viedä toisaalle aiheuttamalla Yksin kotona-sarjan kompurointia. Toisaalta se popcornviihde olisi vaatinut hieman paremmat resurssit kuin viikkorahan jolla saa Pepsi Maxin 2-packin ja karkkipussin sillä nyt elokuva on visuaalisesti enemmänkin perunatuotos kuin no, ainakin se näytti hyvältä, jonka vuoksi on todettava kannen hehkutuksen näyttävistä tehosteista olevan vähintäänkin kyseenalainen. Ei se nyt suolesta ole, mutta aika kaukana väitetystä eeppisyydestä ja varsinkin nykyajalle tyypillinen halvan näköinen filtterikuvaus tuo liiaksi mieleen kotivideon ns. oikean elokuvan sijaan.
Kuvan creepynaama (jollainen on kaikilla elokuvan möröillä) toimii sekin vain niin kauan kun sitä ei näe paljoa joten tietenkin lopussa sekin pilataan ylisyötöllä ja huomaa valitettavan selkeästi sen pelkkä jäykkä ilmeetön naamari-halpuuden. Pientä peukutusta kuitenkin siitä oletuksestani, että ne naamiot olisi suunniteltu muistuttumaan Evil Deadista:
Ilmeisesti The Gravedancersille oli kaavailtua jatkoa kahden osan verran koska trilogia sen olla pitää, mutta näin ei ole ainakaan vielä tapahtunut ja myönnettäköön että vaikka näenkin mistä se jatkojen mahdollisuus olisikin luotu niin kyllä tämä siitä huolimatta tuntuu yhden illan suhteelta. Sarjamahdollisuus olisi koostettu sen kirouksen sisältävän kortin pohjalle koska sitä ei missään vaiheessa selitetä edes näennäisesti, että miksi se kortti oli jätetty haudalle ja kun lopussa kuitenkin näytetään että se jätetään taas toiselle haudalla jolloin vastaavat tapahtumat toistuisivat sen ansiosta niin sitä seltiettäisiin sitten lisää tulevaisuudessa. Se olisi siis ollut se The Gravedancersin kirottu videokasetti, tms. jota vain heitellään eteenpäin ja toistetaan samaa, jossain vaiheessa mentäen ajassa taaksepäin kertomaan siitä kuka sen kirjoitti tai jotain muuta muka yhtä innovatiivista. Eikä se nyt ajatuksena ole ainakaan yhtään sen surkeampi kuin jokin Amityvillen pakkohuutokaupasta saatu kirottu peili, mutta nyt yhden elokuvan aikana siinä ei ole juuri mitään tolkkua. On toki hyvästä ettei elokuva koeta selittää kaikkea ja jättää jotain katsojan mielikuvituksen varaan, mutta nyt se miksi kortti oli jätetty (intro osoittaa, että sama oli tapahtunut jo ennenkin), kuka sen jätti ja kaikki muu siihen liittyvä on aivan yhtä merkityksellistä kuin se ettei sitä olisi ollut mukana laisinkaan ja kuolleet olisivat kiukustuneet vain koska kolmikko hengaili heidän hautojensa päällä. Mikään ei olisi juonen kannalta muuttunut vaikka koko kortti olisi puuttunut ja pelkkä hautatanssi olisi ollut yhtä hyvä perustelu kummittelulle.
The Gravedancers sai ilmeisesti ilmestyessään suht' positiivisia arvioita osakseen ja ymmärrän miksi, onhan tässä kuten jo aiemmin totesin paljon hyvää, mutta samalla joka ainoa kerta kun ajattelin niin vedettiin perässä jotain rasittavaa joka väkisin koetti pilata innostuksen. Näin ollen olisin toivonut joko parempaa panostusta pölhöilyyn, mikä tosin olisi vaatinut enemmän fyffeä visuaaliseen ilmeeseen taikka sitten draamapuoleen joka tosin olisi edellyttänyt parempia esiintyjiä, mutta olisi suuntana ollut kumpi tahansa olisi sen pitänyt olla vain toinen jotta oltaisiin edetty lupauksia pidemmälle.
Hauskaa on se, että molemmat etukannen kehusitaatit toistetaan myös takakannessa, mutta hauskempaa on miettiä mikä kehu on olevinaan "...takaa-ajava" jos kyseessä ei ole Smokey and the Bandit.
Tähdet: ***
2 kommenttia:
Dark Labelin alla olevat tuotokset eivät tasollaan juuri päätä ole huimanneet, mutta tämä oli kyllä mukava (ja samalla harvinainen) poikkeus siihen kaavaan.
Jep, Dark Label-maininta ei kerro muuta kuin että siinä on Dark Label-maininta.
Lähetä kommentti