Villin lännen rosoisuuteen kuten baaritappeluihin, ulkohuusseihin ja partoihin kyllästyneet kultturellit herkkäsielut halajavat sivistyneistön pariin, eli itään olisi päästävä. Mutta go west young man-sääntö kertoo ettei niin voisi tehdä. Tämä muuttuu kun saluunaan toikkaroi räkäinen resupekka James Harlow (John Candy), joka sattuu olemaan ammatiltaan äärimmäisen epäpätevä karavaaniopas ja siten rohkaisu lähtöön.
"Hän näyttää epävarmalta, mutta hänen silmissään on jotain."
"Ne ovat verisuonia, hän on juoppo."
Harlow on tosimies ja mitä ilmeisemmin suomensukua: "olen ollut humalassa 20 vuotta." Tärkeintä kuitenkin on, että tosimies ei karttoja tarvitse sillä sisäinen kompassi kertoo minne suuntaan kulkea ja kunhan ollaan ensin kävelty päin ovea tulee hän johtamaan uudisasukkaita matkallaan utopiaan. Ensimmäiseksi siis lähdetään itään kulkemalla länteen.
Toisaalla rosvoparonit kuulevat karavaanareista ja alun naureskelun jälkeen tajuavat, että matkalaiset saattavat innostaa muitakin jättämään väkivaltaisessa maineessa olevan länsipuolen ja jos näin kävisi olisi valtiolta saatava rautatietukirahoitus vaarassa tyrehtyä, se kun myönnetään nimenomaan syystä että länsi kasvattaa asukaslukuaan. Raharikkaat palkkaavat kulkijoiden käännytystyöhön ilkeän pyssysankari Sladen (Ed Lauter), joten jos Harlown idiotismi ei keskeytä karavaania niin varmasti sen tekee uhka nimeltä Slade. Seuraa joukko kommelluksia kuten Kelju K. Kojootilta lainattu vitsi jossa Slade koettaa pudottaa uhrien päälle kasan kiviä, ne eivät putoa joten hän hyppii niiden päällä ja sitten oho!
Tämä on tiettävästi se elokuva tappoi John Candyn. Mies kun sai kuolettavan sydänkohtauksensa kesken kuvausten ja senkin varmaan koska ei edes ollut halunnut tehdä koko elokuvaa vaan oli sopimusteknisistä syistä pakotettu siihen, joten mies mielummin kuoli kuin suoritti kuvaukset loppuun. No ehkei ihan niin kuitenkaan, eikä se kuitenkaan estänyt Wagons Eastia valmistumasta kun loput Candyn kohtaukset kuvattiin seisoskelijan avustuksella klassiseen Ed Wood-tapaan. Candy ei vaikutakaan olevan täysillä mukana ja moni kriitikko onkin Wagons Eastia haukkuessaan jankannut, että kyseessä on Candyn huonoin elokuva ja sen muutenkin olevan häpeällinen päätös suuren koomikon uralle. No, Wagons East ei ole Candyn parhaimpia elokuvia, mutta vaikka tämä ei mikään Vauhdilla Chicagoon olekaan niin on sen sentään melkein Spaceballs, joten jos se candyelokuvien hölmömmänpuoleinen huumori uppoaa on Wagons East ihan maittava välipala. Vertailun vuoksi jos kyseessä olisi Leslie Nielsen olisi tämä Takaahaettu ja siten vähän liikaa vanhoihin vitseihin tukeutuva, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikään 2001: A Space Travesty joten pinnalla sentään pysytään. Vielä vertailun vuoksi vedettäköön Spaceballsin kautta Mel Brooks jolloin Wagons East on kuitenkin tuon elokuvamaininnan sijaan myöhemmän ajan Brooksia, sitä seestyneempää joka edelleen ottaa pöydälle samat vitsit, mutta enemmän perheystävällisempinä. Joten jos ennen vitsi oli kusin lasiin josta joku juo, on se nyt pissasin lasiin josta joku juo. Sama vitsi, mutta kiltimmin. Kyse on simppelistä tyhmä ihminen tekee tyhmyyksiä-huumorista kuten esimerkiksi se kun karavaani on ylittämäsä jokea, vieressä oleva ihminen katsoo matkalaisten puurastusta kummissaan ja tullessaan puhumaan heidän kanssaan saa kuulla palopuheen siitä että etkö usko meidän, kaupunkilaisten pystyvän tähän koska olemme hienohelmoja, johon hän toteaa, että ei nyt sentään, mutta eikö olisi helpompi käyttää tuota vieressä olevaa siltaa (vrt. muistatteko Brooksin Robin Hoodin vitsin jossa Hood on ylittämässä siltaa jonka alla oleva puro on jotain 10 senttiä leveä? Samaa pölhöyttä). Tämä on aika harmiton, mutta ehdottomasti mukava komedia ja varmasti osa murskakritiikistä tuli siitä, että Candy oli "pakotettu" tekemään se, kuoli kesken kaiken, eikä kyseessä ollutkaan mikään Brandon Leen The Crow, eli elokuva joka jäisi elämään jonkinlaisena merkkiteoksena, eikä vain ole elokuva joka on...
.
..
...
ihan mukava.
Koeta siinä nyt sitten ainakaan kehua lopputulosta, varsinkin jos suositun koomikon kuolema ja haluttomuus olla mukana varjostavat sitä.
Tottakai suosittelen ennemmin Lucky Luken Vankkurikaravaania.
Tosin siinä ei John C. McGinleyn esittämä seksuaalisesti hämmentävä mammanpoika ammu varoituslaukausta ihmisen vatsaan.
Sivuhuomautuksena mainittakoon pieni masennus jonka Wagons East aiheutti huomatessani mukana olevan monesta tutun ja aina mainion Charles Rocketin, mutta katsoessani mitä hän on viime vuodet tehnyt kun en muista nähneeni miestä pitkään aikaan paljastui, että itsemurha vuonna 2005.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti