Ku klux klanin suurvisiiri Leroy (Tom Sizemore) tuomitaan kolmeksi vuodeksi hillbillyvankilaan ja siellä hän perunoita poimiessaan saa nopeasti huomata kuinka maailma kulkeekin jonkun muun kuin hänen pillinsä tahdissa, sillä klaani ei odota vaan nopeasti äänestää itselleen toisen johtajan ja kun yhtälailla punaniskarasistisellitoveri menee ja kupsahtaa niin uudeksi kämppikseksi tulee tottakai meksikolainen Emilio (Héctor Jiménez). Vau, radikaalia! Aivan käsittämättömän uniikki idea pistää rasismikomediassa juurikin syvän etelän murteinen rotusortaja yhteen laittoman meksikolaissiirtolaisen kanssa. Nyt en tiedä voinko jatkaa pidemmälle sillä tämä oli kyllä aikamoinen mindblowfuck. Mitä seuraavaksi, joku yritysjohtaja myöntää ettei vika aina olekaan työntekijöissä vaan johtajien päätöksissä ja sen seurauksena kohdistaa yt-neuvottelut itseensä ja kaltaisiinsa? Ei nyt sentään hulluja puhuta.
Emilio on kiltti heppu joka on ärsyttävä vain koska puhuu small talkia tauotta ja kunhan Leroy on ensin muutaman kerran irvistellyt ja jakanut sellin piirtämällä viivan siihen kohtaan johon on jo malliksi piirretty viiva jakamaan selliä voi hän ystävystyä uuden toverinsa kanssa, auttaa häntä vähemmistöryhmien ihmisoikeusasioissa, pyytää apua rakastuessaan vankilaa siivoavaan Madalenaan (Olga Segura) joka luonnollsiesti Emilion tavoin on myöskin meksikolainen ja niin on Leroy ymmärtänyt kuinka me kaikki olemme samanlaisia vaikka pigmentti ei olisikaan.
Kiinnitetäänpä hieman huomiota Selliä kullekin-elokuvan kansikuvaan (kts. alhaalta, mistäs muualta):
"Räävitön buddy-komedia" ja "rohkea, ovela ja hulvaton satiiri suoraan komediataivaasta. Et pysty lopettamaan nauramista!" sekä kieltämättä näihin väitteisiin sopiva kuva joka luo ajatuksia vastentahtoisesta pariskunnasta ja siihen kuuluvasta huumorista joka varmasti on lähempänä ala- kuin yläpäätä. Uskokaa tai älkää, mutta kaikki tämä on silkkaa bullshittia. Selliä kullekin ei ole jotain Adam Sandler potkii kääpiötä killuttimiin-komediaa vaan se on lämminsydäminen ystävyys ylittää esteet-tarina joka on huomattavasti enemmän Lasse Hallströmia kuin mustuneita kasseja. Jos Selliä kullekin seisoisi janalla jonka toisessa päässä on Harold ja Kumar: pako Guantanamosta ja toisessa päässä Shawshank Redemption niin se ei olisi lähimaillakaan Shawshankia, mutta ainakin pää pystyssä katsoisi sinne päin. Olin oikeasti hyvin yllättynyt, että kaikki se väitetty räävittömyys tai vastaava jäikin vain olikos se nyt yhteensä kolmeen pikaisesti montaasina esitettyyn Leroy kuristaa Emiliota kuin Homer Bartia-pätkään ja koko muu elokuva oli tavallisten ihmisten rauhaisasti kulkeavaa lempeää keskustelua jossa molempien erona oli vain kasvatus ja napaa pidemmälle ulottuvien näkökulmien puuttuminen lähiympäristöstä. Selliä kullekin ei ole räävitön, se ei ole rohkea, ovela, hulvaton eikä satiirikaan, mutta totta on ettei nauramista voi lopettaa... jos sitä ei kerran aloitakaan. Tässä tapauksessa reaktio kun on enemmänkin "oih, kuin söpöä" samalla tavalla kuin nähdä töppöjalkainen koiruliini hassuttelemassa.
Samperin kliseinen aina paksuja aksentteja myöten ja kun elokuva jo heti aloitusmonologissaan kertoo odotetun lopputuleman niin jännite puuttuu, mutta oli silti ehdottomasti mukava huomata elokuvaa kohtaan olevien ennakkoluulojen olleen vääriä, eikä sitä siksi että olisi hierottu väkisin jotain kiusantekoa kasvoille. Tämä oli mukava pikkuinen draamakomedia.
Kuinkakohan vaikeaa se olisi ollut antaa Jiménezille sama vankinumero kansikuvaan kuin itse elokuvaan? Mahdotonta!
Tähdet: **
2 kommenttia:
Onpas tällä leffalla sitten niin maan perusteellisen mukahauska suomennos...
"hulvaton satiiri"
Lähetä kommentti