Ensimmäinen ja tällä hetkellä siis Toiseksiviimeinen Manaus oli found footage-kauhuksi yllättävänkin positiivinen kokemus aina 70 minuutin verran (huom. kakkososa ei ole huojukameraa), sitten ilmeisesti osatuottajana toiminut Eli Roth oli saanut tahtonsa läpi ja elokuva pisti kastaa p*skaan minkä vuoksi suuhun jäi pelkästään paha maku elokuvasta joka aluksi oli nostamassa itseään kunnolla jalkeille. Yleensä toteaisin ettei kannata nimetä elokuvaa viimeiseksi mitään jos on edes teoreettinen mahdollisuus, että ainakaan sitä se ei tule olemaan, mutta koska en haluaisi Viimeisen manauksen ainakaan tuossa julkaisumuodossa jäävän viimeiseksi niin pelonsekaisella ilolla vastaanotin tämän vielä viimeisemmän manauksen. Valitettavasti Eli Roth on ollut tuottamassa myös tätä kakkososaa joten vaikka elokuva osoittaisikin jotain hyvää aion olla varmuuden vuoksi kiukkuinen lopputeksteihin saakka, ennen sitä ei ole turvallista olla tyytyväinen.
Koska v*tut mistään edellisen elokuvan realistisesta hiljaisesta liekistä jolla kasvatettiin huijarisaarnaajan kohtaamista aidosti manausta tarvitsevan tytön kanssa päättää tämän kakkososan intro tyrkyttää käsitystä siitä, että koko ensimmäinen elokuva olikin vain sen viimeiset 10 minuuttia jossa melukylän satanistit roiskuttavat verta ja sikiöitä eikä millään muulla kuin äänekkäällä goreilulla ole väliä. Niin ja koska edellisen elokuvan päätteeksi saarnamies Cotton aivan selvästi pistettiin hengiltä on hän tietenkin nyt elossa jotta voi viedä yllättäen kotiinsa päätyneen Nellin (Ashley Bell) jonnekin nuorten tyttöjen turvakotiin. Siellä Nell sitten hermoilee menneisyytensä vuoksi, näkee näkyjä, saa pelottavia puheluita, ystävystyy muiden tyttöjen kanssa, tulee muiden tyttöjen kiusaamaksi ja kokee joka toinen minuutti jonkinlaisen hyppysäikäytyksen, ja sitten voikin se demonivauva tulla etsimään äitiään. Onneksi mukana onkin muita hahmoja joille kullekin on kirjoitettu merkittävä persoonallisuus, sillä onhan siellä tyttö jolla on kiharat hiukset ja tyttö jolla on suorat hiukset ja tyttö jonka hiuksia en muista laisinkaan ja varmaan neljäskin tyttö. Kyllä kannatti nostaa budjetti hiukan alle kahdesta miljoonasta viiteen, sillä kun sai lahjakkaiden esiintyjien ja loppuunsa hiotun käsikirjoituksen ohella tussilla piirretyn erikoistehosteen jossa talo vuotaa verta.
Mielenkiintoisinta tässä kakkososan kohdalla on se yleisessä levityksessä ollut juliste/kansikuva jossa Nell on vääntäytyneenä hiukan hassun näköisestikin numeroksi kaksi. Mielenkiintoista ei niinkään ole se numeroksi asettuminen vaan taipuisa selkä-asento ylipäätään koska sen ohella, että esittäjänsä pystyy siihen asentoon asettumaan ja sitä tungettiin jokaiseen promootiokuvaan mukaan on se myös muistuma ensimmäisen osan alkuperäisestä julisteesta jossa Nell oli samassa asennossa. Tämä on huomioitava lähes piikkinä sensuroijia kohtaan koska hän oli ensimmäisen kuvassa veren peitossa ja yläpuolella riippui risti niin tottakai se keräsi briteissä sen verran mäkätyksiä, että kuva oli vaihdettava siihen nyt yleisemmin näkyvään Nell roikkuu seinällä kuin hämähäkki-malliin ja tällä tavoin siitä päästiin muistuttamaan.
No okei, en nyt tiedä oliko tuokaan kiinnostavaa, mutta mielummin se kuin mitä tämä innoton ja ne vähätkin ensimmäisen osan hyvät asiat heti alusta asti hukkaava jatko-osa tarjoaa. Kyseessä kun on tyypillinen toisto jossa ei yritetäkään kurotella uusiin ulottuvuuksiin ja ollaan kuviteltu, että kaikki mikä oli hyvää aiemmassa olivat eräänlaiset punchlinet eivät niihin johtavat lauseet ja paremmaksi kaiken tekee se jos niitä iskuja pistetään peliin enemmän eikä matkalla niihin anneta tilaa edellisenkään vertaa. Jotenka jo heti alkuun tungetut verestykset ja hyppysäikäytykset tulevat olemaan lähes kaikki mitä kakkosesta jää mieleen, mikä on varsinkin nyt erityisen masentavaa koska aiemmin Bell sentään sai osoittaa olevansa olevansa näyttelijä jonka varaan on elokuvan tarvittaessa lupa nojata koska hän osaa kyvyillään pitää elokuvaa pystyssä, mutta nyt hän saa esittää masentunutta kunnes rupeaa kiljumaan ja siinä kaikki.
Viimeinen manaus on kasa kohtauksia jossa jotain hyppää säikäyttämään (niitä on muuten niin sikana, että välillä tuntuu kuin mitään muuta ei olisikaan) ja joissa joku seisoo tien toisella puolella, mutta katoaa kun auto ajaa ohitse. VAU! Enemmän tietokoneistettuja erikoistehosteita, meteliä ja muuta sellaista mikä miellyttää ihmisiä joiden mielestä kaikki elokuvat jotka ovat tehty ennen vuotta 2010 ovat huonoja. Joskin samalla se, että kyseessä on ns. tavallinen B-kauhuelokuva ilman yritystäkään olla mitään muuta on se sentään alusta loppuun yhtä puuduttava eikä ainakaan aiheuta mitään suurta mielialan romahdusta ja on täten lopulta ensimmäistä parempi. Siltikin, Eli Roth, minä vihaan sinua.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti