Ollessaan 15 vuotta (jonka tosin päähenkilö Tiger sanoo olleen seitsemän vuotta, mutta muut 15) sitten samanikäinen kuin nyt, nuori kapinallinen Tiger Warsaw (Patrick Swayze) jätti kotikaupunkinsa ja lähti Miamin sykkeeseen elämään päihderiippuvaisen elämää. Kaikki jäi taakse: perhe, ystävät, selvänä oleminen. Lähtöön vaikutti vielä oleellisesti se, että Tiger pisti kerran liikaa tiikeriä tankkiin ja lähes poltti kotitalon, sekä joko ampui isäänsä Michaelia (Lee Richardson) tai sitten hakkasi hänet. Michaelia tietenkin kutsutaan itse elokuvassa Mitchelliksi ja yhdessä vaihessa hänen etunimensä on John, mutta IMDb sanoo hänen olevan Michael, joten hyvä on sitten. Lopputeksteissäkin hän on Mitchell. Mutta nyt on kuitenkin siis Tigerin aika palata kotiin joka on jokin muu paikka kuin Miami, sellainen ns. idyllinen pikkukaupunki jossa kaikki tuntuvat toisensa. Vaikka näissä paikoissa mikään ei tunnu koskaan muuttuvan ja näin kerran Michaeljohnmitchell toteaakin, on tietenkin kaikki muuttunut. Ystävät ovat kasvaneet, saaneet lapsia, käyneet sukupuolenvaihdosleikkauksessa (ei kun ihan tosi), mutta kukaan ei ole ole unohtanut millainen Tiger silloin ennen oli. Vähiten isä, joka edelleen kantaa tuskaa niin kehossaan kuin sielussaankin ja hän on unohtanut poikansa jo sen verran tehokkaasti ettei edes tunnista jälkikasvuaan nähdessään hänet.Tiger ei siis ole tervetullut vaikka onkin nyt täysin puhdas ja vaikka kuinka haluaa pyytää anteeksi sekä todellakin tarkoittaa sitä. No way, täällä ollaan valmiita kääntämään kaikki posket ja vastaanottamaan jokainen tuhlaajapoika, kunhan niin ei tarvitse tehdä.
Joistakin ongelmistaan huolimatta, kuten muutamasta jatkuvuusvirheestä, toistuvista puheiden ristariitaisuuksista ja parista kliseesiirappiin eksymisestä huolimatta Tiger - kapinallisen paluu on aika hyvä katumuksesta kertova draama ja sitä hyvin suurelta osin Swayzen rehellisen oloisen roolisuorituksen vuoksi. Hänen ansiostaan Tiger todellakin vaikuttaa ihmiseltä joka katuu mennyttä. Toki ne siirappiset hetket ovat aika pelottavankin noloja, esimerkiksi sellaisia joissa Tiger aikoo paeta ongelmiaan, mutta saavuttaessaan kaupungin ulkopuolisen risteyksen hän katsoo pitkään STOP-merkkiä ja kurvaa takaisin kohtaamaan vaikeutensa. Vastaavasti siellä on hetki jossa hän haluaa tavata ystävänsä, mutta heidän ennakkoluuloinen asenteensa johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen jossa tuhlaajapojalle ei edes suoda mahdollisuutta ja täten olisi aika katsoa peiliin, ja tämä oli hyvinkin koskettavasti toteutettu hetki, joten kaikki odotettu ei tunnu pinnalliselta. Hyvää tässä kaikessa on kuitenkin se, että elokuva ei sorru lopussa esiintyvää yksittäistä tilannetta lukuunottamatta raflaavuuteen korostamalla tunneryöppyjä, vaan pysyttelee asiallisen keskustelun tasolla ja se ns. raju tilannekin rauhoitetaan erinomaisen harkitsevasti. Jos siellä ei olisi niitä peruskliseitä, tolkkuongelmia ja tietenkin joitakin korkeintaan keskitason roolisuoritusta, olisi Tiger - kapinallisen paluu luonnollisestikin parempi, mutta tällaisenaankin se on ehdottomasti enemmän ja sitä oikealla tavalla kuin mitä kansi antaa olettaa. Erityisesti nimien kanssa Tigerilla tuntuu olevan ongelmia, sillä sen isän nimipulman vielä kestää, mutta miksi Tiger? Ainoa joka edes kerran kutsuu Tigeria Tigeriksi on hän itse sanoessaan rakkaalleen, että nyt tiedät miksi häntä kutsutaan Tigeriksi, mutta ei kukaan tee niin. Hän on Chuck ja kerran Charles, mutta ei kenenkään mielestä Tiger.
Elokuvan nimi, Tiger - kapinallisen paluu antaa sisällöstä vaudikkaamman tuntemuksen kuin mitä pitäisi, mutta vaikka en missään vaiheessa erehdykään kutsumaan tätä virheettömäksi elokuvaksi, sillä virheitä siellä tosiaan on, niin en todellakaan ole samaa mieltä kuin Video-opas 95:ssa elokuvan arvostellut Sam Inkinen: "melko sietämätöntä moskaa." Kiitos Swayzen, se on korkeintaan vain hänen ympäriltään moskaa.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Bobcat Tampere
Elokuvassa muuten on kohtaus jossa Tigerin isä kertoo mitä sukunimi Warsaw tarkoittaa. Ei sotasahaa.
Lähetä kommentti