torstai 12. syyskuuta 2013

It happens sometimes. People just explode. Natural causes

Tiedättehän kuinka esimerkiksi CDON:lla on toistuvana tarjouksena se kolme leffaa kympillä. No niin tiedän minäkin ja olenkin ostanut sillä tavoin monia hyviä ja useita erittäin huonoja elokuvia. 
Siispä aina silloin tällöin tulee vilkaistua onko esimerkiksi siihen nimenomaiseen tarjoukseen tullut mitään omasta mielestäni ostamisen arvoista ja viimeinen tälläinen kolmen leffan paketti saapui tänään luokseni, mutta tällä kertaa ne kolme valittua leffaa aiheuttivat melkeinpä syyllisen olon, kuin olisi pistänyt punnittuun perunapussiin lisää potaatteja ilman uusintapunnitusta. Ihan oikeasti, älkää tehkö niin.
Nämä kolme "leffaa" kun ovat kolme kokoelmaa, joista kaksi on vieläpä kolmen kokoelman kokoelmia. Eli näin:
Nuo isommat boksit siis sisältävät nämä boksit:

Yhteensä 21 elokuvaa kympillä.

Ja kun kirjoitan kympillä, niin tarkoitan 9,99 euroa, sillä siihen se pyöristyi, varsinkin kun tilauksen tein tarjouksella joka poisti postikulut. Hah!

Yksikin hyvä elokuva ja siinä on jo käytetty raha onnistuneesti kuoletettu. Siellä on Duncan Jonesin Kuu, joten siinä se yksi takuuvarma hyvä leffa jo onkin.

Tuplaomistukselta ei tässä vaiheessa voinut välttyä, sillä olen jo aiemmin ostanut kaksi kokoelmaa jotka sisältävät näissä uudemman ostoksen bokseissa olevat elokuvat Outlander, Echelon ja Mutant Chronicles, mutta huu keers, sillä tuolla hinnalla urputtaminen on kiellettyä. Vähän niin kuin omena josta tulee kuitenkin naisen houkuttelemana purtua pala.

Kaiken lisäksi posti oli pukannut luukusta Mutaa vai Tähtiä-blogin Corum81:n kanssa suoritetun elokuvallisen vaihtokaupan tuloksen:
Takakannessa lukee "fantastinen", joten kaipa se on sitten uskottava.

Niin ja Corum81, saat omasi oletettavasti huomenna, koska kävin sen tänään ruokatunnilla viemässä postiin.

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

"Fantastinen" - Jyrki Katainen :D

...noir kirjoitti...

Hauskaa on se, että myös itse tuon Thrills & Chills-boksin takana on siteerauksia kuten "taitavasti tehty..." ja "fantastista näyttelemistä...", mutta mihin kokoelman elokuvaan nuo kommentit liittyvät? Kun ei siellä ole elokuvaa nimeltä Thrills & Chills.
Ei kai niissä kaikissa vain ole fantastista näyttelemistä. Sitähän ei kestäisi järjissään.

Tuoppi kirjoitti...

Tottakait on. Eikait niitä nyt muuten olisi samaan yhteyteen kaikkia lykätty :D

anton Von monroe kirjoitti...

Jos olisit kunnon katainen, myisit nuo kokoelmien levyt yksittäin parilla eurolla kipale.

...noir kirjoitti...

En ole, joten enpä taida.