maanantai 10. joulukuuta 2012

The Return of the Living Dead part 2 (1988)

Aika ja paikka: elokuvakaupunki heti Return of the Living Deadin julkaisun jälkeen.
Tuottaja # 1: Return oli aika hyvä elokuva, miten voisimme pilata sen?
Tuottaja # 2: Tehdään se uudestaan!
Tuottaja # 1: Ei, se ei riitä. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että ensimmäinen elokuva oli onnistunut yhdistelmä mustaa huumoria, alastomuutta ja aivojen syöntiä.
Tuottaja # 2: Pistetään mukaan lapsia ja hassuja tilanteita!
Tuottaja # 1: Jackpot!

Armeijan pilviveikot kuljettavat Trioxiinia, kaasua joka herättää kuolleet ja tottakai tynnyri putoaa paikkaan jonne nyhverömuksu viedään isompien poikien johdosta osoittamaan miehisyyttään. Kaasu sekä säiliön sisällä oleva zombie vapautuvat ja luonnollisesti naapurissa sijaitsee hautausmaa, joten arvatkaa vaan heräävätkö kuolleet ja hamuavat aivokudosta suihinsa? Jep ja sopivasti paikalla ovatkin haudanryöstäjät joita esittävät Thom Mathews ja James Karen, joten he voivatkin toistaa ensimmäisen osan roolinsa.
Ilkeän ironinen lopetus korvataan hillbillyvitsillä, mutta ainakin näimme ensimmäisen elokuvan tynnyrizombien hieman sarjakuvamaisemman veljen.

The Return of the Living Deadin jatko-osista tämä kakkonsen perässään pitävä on sekä kiinnostavin, että vähiten ja molemmat vieläpä samasta syystä. Kyseessä on nimittäin suurelta osin edellisen osan toisto, enkä nyt tarkoita siten kuin aina sanotaan jatko-osien toistavan itseään, vaan että tämä elokuva on monin paikoin kuin voipaperin läpi piirretty versio aiemmasta elokuvasta. Hauskaa on, että elokuvan kommenttiraidalla ohjaaja Ken Wiederhorn tuntuu joka toisessa virkkeessään väittävän päinvastaista ja silloinkin sanoen sen niin, ettei itsekään usko sanoihinsa. Kenties Wiederhornin ajatuksia sumentaa tieto, että hän ohjaamisen ohella myös kirjoitti tämän elokuvan.

Jos tämä olisi vain Return of the Living Dead lapsilla, niin mitäpä tuosta, sillä aika suuri osa jatko-osista muutenkin toistaa samaa tarinaa ja tekee ainoan muutoksensa juuri lisäämällä lapsihahmoja, tai muuta aivan yhtä turhaa. Mutta kun mukaan piti laittaa Thom Mathews ja James Karen toistamaan roolinsa, niin ajatukset valuvat liian usein ensimmäiseen osaan. Etenkin kun osa heidän hahmojensa repliikeistä ovat vieläpä samoja kuin aiemminkin.
En sinänsä ole laisinkaan yllättynyt siitä, että Mathews ja Karen haluttiin naittaa yhteen Returnin jälkeen, sillä sen verran hyvin heidän muodostamansa duo toimi ja tokihan he ovat tämänkin kakkosen parasta antia ja vielä korostuneemmin kun muista elokuvan vähistä hahmoista ei todellakaan ole täyttämään ruutua. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miksi heidät piti yhdistää nimenomaan tässä elokuvassa, joka ilman heitä olisi vain tyypillinen vesitetty versio ensimmäisestä osasta, mutta nyt heidän ansiostaan lopputulos on häiritsevänkin epätasainen hiilipaperikopio. Se on hassua, mutta Mathewsin ja Karenin mukanaolo kertoo siitä kuinka jokin hyvänä pidetty asia ei ole aina hyvästä. Nyt Return kakkonen on kuin ne toreilla myytävät Karvinen-paidat, kopio josta ei ensimmäisen pesun jälkeen ole mitään iloa.

Koska tähän kakkososaan on pistetty mukaan lapsihahmoja, niin se paljastaa myös sen, että sisältö on edellistä enemmän kallellaan komedian suuntaan ja se komiikka on kiltimpää. Siispä veriset ambulanssikuskiruokailut sivuun ja hassusilmäiset zombiet astumaan toistensa sormille ja puhumaan suomidubbausmaisilla hassuilla äänillä, kertoen vitsejä jotka saavat Transformers kakkosen rasistirobotit vaikuttamaan Orson Welleseiltä. Eli elokuva on hauska kuin syöpä.

Kiltimpi huumori, vähemmän kauhua, veritehoisteissa harrastetaan vanhaa kunnon pelisensuuria jossa punainen neste muuttui vihreäksi limaksi, diskohtavampi soundtrack on ajoittain silkkaa sukkahousurokkia, valjumpia hahmoja ja yleisesti ottaen heikkoa toistoa kuin TV Vitosen lähetyssignaali.
Mutta myös muutama hauskan näköinen elävä kuollut ja kyllähän Mathewsin ja Karenin kemia toimii kuin Ivan Dragon isku Apollo Creediin. Niin ja pikkuroolissa olevaa Mitch Pileggia on aina kiva nähdä.

Jos ensimmäinen Return of the Living Dead on Evil Dead, niin tämä on Naapurissa Kummittelee,,, osa 2.

Tähdet: **
The Return of the Living Dead part 2

Ja kannesta piti sanomani

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Minulla on muuten jossakin tallessa pieneksi jäänyt Return of The Living Dead 2 paita, juurikin tuolla samaisella kuvalla varustettuna.
Jenkkilästä asti ihan tilasin. Fangoriasta (muistaakseni) napsitun kupongin avulla...

Siccer kirjoitti...

Pelottavaa on se ettei yksi jatko-osa floppi riittänyt vaan sitä piti yrittää vielä kolme kertaa uudestaan