lauantai 22. joulukuuta 2012

I use this button to control how happy you are

Minä näen Teidät, mutta sen lisäksi jaan pienen kertomuksen asiakaspalvelijan ominaisuudessani.

Yleisesti ottaen lienee loogista päätellä, että asiakaspalveluammateissa työskentelevien asiakkaat ovat lukumääräisesti pääosin niin sanottua harmaata massaa, mutta sitten siellä ovat ne mieleen jäävät hyvät, pahat ja rumat. Etenkin kaksi jälkimmäistä ryhmää yhdistettynä ovat heitä ikuisesti huonon tuulen omaavia henkilöitä, joiden kohtaamiseen valmistautuu Raamatun ja pyhän veden avustamina. THE POWER OF CHRIST COMPELS YOU! Parasta heissä on se, että kunhan on demonisen koettelemuksen kestänyt, niin heistä saa hauskoja tarinoita myöhemmin kerrottavaksi.

Penkoessani vanhoja arkistojani, löysin kirjoituksen eräästä videovuokraamoajan asiakaspalvelutilanteesta, jota lukiessani alkoi naurattamaan ja tuumin josko joku muukin kokisi sitä lukiessaan hymähdyksen.

8.5.2008


Kohtasin asiakkaan joka pelotti minua ihan sairaasti. 

Paikalle saapui noin hieman päälle 30-vuotias isokokoinen mieshenkilö. Hän ei ollut ymmärtääkseni humalassa, vaan oli vain muuten hieman tärähtäneen oloinen ja hänen henkensä haisi ihan julmetusti. Olen nähnyt saman asiakkaan aiemminkin ja hän on aina vaikuttanut hieman ärsyttävältä. Hän on niitä henkilöitä jotka tulevat vain ja pilaavat joka paikan karman. Hän on heitä jotka tuijottavat taukoamatta kertaakaan räpäyttämättä silmiään ja tietenkin tulevat muutaman sentin päähän kasvoistasi, jotta olosi olisi mahdollisimman ahdistunut. 
Hän kysyi uskonnollisia leffoja, mutta teki samantien kovaäänisesti selväksi ettei hän halua mitään Hollywoodroskaa, kuten Mel Gibsonin Passion of the Christ. Sanoin että eiköhän meiltä jotain löydy ja näytin hänelle joitakin uskonnollisaiheisia elokuvia ja kuuntelin kuinka hän selitti miksei pidä uskonnollisista leffoista "niissä aina vääristetään raamattua. Ei Jeesus kantanut itse edes ristiään, eikä sitä taidettu ristiinnaulitakaan!" johon itse totesin "en ollut paikalla, joten en mene vannomaan."
Kohta hän kuitenkin Kieslowskin Punainen-elokuvan nähdessään muutti mielensä ja halusikin ne muut värit "se vihree ja sininen!" (Vihree?) huomattuaan kuitenkin kannessa tekstin jossa todettiin elokuvan olevan riipaisevaa draamaa, iski hän elokuvan takaisin hyllyyn ja kertoi ettei haluakaan katsoa "tälläistä paskaa!"
Huomattuaan Madonnan elokuvan hyllyssä aloitti hän syvällisen monologin Madonnasta "huora se on. Pelkkä huora. Niin kuin ne kaikki.  'i'm a material girl' niin se laulaa ja tarjoo itteensä kaikille, koska se on huora!” Jotta siinä ei olisi jo tarpeeksi, niin nähdessään Brokeback Mountainin hänen oli kerrottava että "mä vihaan homoja, ne pitäis kaikki tappaa BAM! Mut sit mä vaan joutuisin vankilaan, niin epäreilua se on. Raamattukin sanoo että homot pitäis tappaa." Joten tämän jälkeen hän tietenkin valitsi Star Trek-elokuvan (Star Trek VI: The Undiscovered Country.) Hän jatkoi vielä tarinointiaan kertomalla kuinka ”Saatana ei voi ostaa sielua, koska Jumala päättää kauan ihminen elää. Saatanahan on langennut enkeli, joten se ei voi Jumalalle mitään.” Sopivan tauon tullen sanoin kollegalleni "mua pelottaa ihan helvetisti" ja creepyn asiakkaan poistuttua jatkoin "mä olin varma että kohta se nylkee mut, iskee lihakoukkuun kiinni ja pukee mun ihon itsensä päälle." 
Hitto kun tuollaisen tyypin piti valita Star Trek-elokuva, ei sellainen ansaitse nähdä niitä. Ja niin, en minä vaan muista että raamatussa sanottaisiin, että homot tulisi tappaa.

Ren Höekin sanoin: "you sick little monkey."

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Juuri tämänkaltaiset kaverit ovat yksi syy siihen, miksi en enää halaja kovinkaan kauhiasti asiakaspalveluhommiin.... ja kyllä... heitä liikuskelee täälläkin... vapaana... urgh!

Tiinanen kirjoitti...

Mä nauroin ääneen "vihreen ja sinisen" kohdalla. :) Hauskaa myös että uskonnollisten leffojen jälkeen hän valitsikin Star Trekin. Tosi loogista.