sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Stake Land (2010)

Ennen Jeesusputkea lopetellaan tämä kulmahammasmatka.

"Martin was a normal teenage boy before the country collapsed in an empty pit of economic and political disaster."
Economic ja political disaster? Häh? Ei tämä mikään Syriana ole.

Mies ja poika kulkevat autioituneessa ja tuhoutuneessa maailmassa, etsien pienintäkin keinoa jatkaa elämistään päivä kerrallaan, matkaten kohti toivon mukaan uutta ja parempaa paikkaa.
Koetaan uskonnollisia viittauksia, ollaan ylen kyynisiä ja väistellään rähjäisiä ilkeitä kanssaihmisiä. Viggo, sinäkö siellä?
Parisen muuta matkalaista liittyy seurueeseen ja yhdessä katsotaan kohti New Edenia, eli sitä tyypillistä Shangri-Lata joka näissä tarinoissa toimii haaveiden palkkiona. Mutta tiellä on kristitty supervampyyri.

Jep, kyllä oletukset siitä, että Stake Landin ohjaaja-kirjoittaja Jim Mickle olisi lukenut Cormac McCarthyn The Road-kirja ovat oikeutettuja ja tietenkin kun vielä tätä elokuvaa edelsi tuon McCarthyn kirjan erinomainen filmatisointi, tulee se väkisinkin mieleen. Ahkera hiljaisen viulun ja pianon käyttö musiikissa ei ainakaan saa unohtamaan The Roadia.
Äkkiseltään katsottuna suurin ero tuntuu olevan siinä, että tässä vampyyrit ovat se syy lopunajan tunnelmiin, mutta vaikka me näemmekin vampyyrien rappeuttavan maailmaa, niin edelleen se varsinainen tapahtumaketjun aiheuttaja on McCarthyn tarinan tavoin pimennossa ja vaikka elokuvassa tapetaan suht' ahkerasti vampyryeja, niin isä-poika-suhde post apokalyptisessa maailmassa on tärkeämpi.
Joten kun otetaan huomioon vampyyrit jotka ovat enemmänkin kannibaaleja joilla on hassu naama, rähjäinen ulkoasu ja tuo isä-poika-suhde, niin elokuvan saamat useat kehut omaperäisyydestä voidaan unohtaa.

Mutta vaikka elokuvan omaperäisyys ei kehujen korkeudelle ylläkään, niin idea on kuitenkin vallan mainio tuoden etenkin alussa mieleen Richard Mathesonin I Am Legendin, joka osittain tuli minulle mieleen jo McCarthyn kirjaa lukiessanikin. Siksi melkein olisin toivonutkin, että olisi vieläkin enemmän korostettu yhtäläisyyksiä The Roadin kanssa, varsinkin kun nyt elokuva näyttää ja kuulostaa enemmänkin hikipajakopiolta, mitä sen ei olisi tarvinnut.

Osa näyttelemisestä on uskomattoman tökeröä ja vähän väliä tuntuu kuin se ja se näyttelijä ei muistaisi repliikejään, tai mihin suuntaan liikkua. Etenkin kohta jossa pahiksia pakeneva nunna juoksee tielle ja jumittaa siihen hetkiseksi on silkkaa maito roiskuu nenänsä-kohtausta.
Eikä niitä alun Karate Kidmäisiä treenauskohtauksia katsoessa kannata myöskään juoda mitään.

Ulkoasultaan Stake Land näyttää perus-beeltä. Eli arpomalla valitun kohtauksen ja pysäytyskuvien perusteella ei tätä erottaisi mistään tyypillisestä Best Horror Action Thriller Movies-boksin sisällöstä joka koostuu elokuvista kuten nämä 

Eli tiedättehän, sellaista kauhuhyllyn pohjakuonaa.
Elokuvana Stake Land kyllä ylittää nuo esimerkit, mutta pelkän pysäytyskuvan tai trailerin perusteella sitä ei ehkä uskoisi. Joten taas, jos tämä elokuva olisi enemmän panostanut siihen The Roadin imitoimiseen, niin perusteellisempi synkempi ulkoasu jonkun rutiinomaisen digikameroinnin sijaan olisi ollut tarpeen. Kyllähän tämä näyttää hakevan ulkoasuaan tutuista post apo-visioista, mutta se jää enemmän sinne New Barbariansiin, mikä tuskin on tarkoitus.

Yksi kohtaus jossa elokuvan visiot kyllä toimivat erinomaisesti ja paremmin kuin monessa muussa vastaavassa elokuvassa, oli se kun matkalaiset pääsevät lepäämään eräässä turvapaikassa. Sillä toisin kuin yleensä kyseessä ei ollut mikään hienosteleva palatsi, ostoskeskuksen kaltainen väliparatiisi, taikka täysin laudoitettu bunkkeri, vaan ihan tavallinen naapurilähiö jossa kaikki on vain turvapaikan hakijoiden määrän vuoksi tungettu liian ahtaalle. Se toi elokuvaan onnistunutta realismia ja muutoinkin sen osuuden hitaus on ehdottomasti elokuvan parasta antia. Kunnes se tietenkin katkaistaan yllätyshyökkäyksellä.

Stake Land on silti erinomainen yritys ja verrattuna muuhun tyypilliseen b-kauhuun se vaikuttaa kyllä aika originellilta, mutta liian usein se saa miettimään, että mitä jos tässä olisi käytetty enemmän aikaa ja vaivaa, niin olisiko tästä ollut muuksikin kuin onnistuneeksi yritykseksi.

Ja jostain syystä minua vaivaa se, että elokuvan nimi on Stake Land eikä Stakeland.

Tähdet: ***
Stake Land

5 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Aikalailla samoilla linjoilla mielipiteesi kanssa tästä pätkästä.

Odotin ehkä vähän enemmän, kun olin netistä lukenut muutaman aika hehkuttavankin arvion ko. elokuvasta.

Jessus kirjoitti...

Ja jotenkin tuo The Road elokuvan matkiminen ei ottanut oikein tuulta purjeisiin... Siinä missä The Roadissa toimi hienosti se, että tarinan juoni koostui vain kahden henkilön eloonjäämistaistelusta ja matkasta, niin Stakelandissa tuo tuntui ennemminkin jonkinlaiselle juonen päämärättömyydelle...

Mutta sellainen semi-ok pätkä nyt kuitenkin...

...noir kirjoitti...

Nimenomaan. Voinkin nähdä sieluni silmin kuinka tämän leffan tekijät ovat olleet katsomassa The Roadia ja joku joukossa on todennut, että "tiedättekö mitä tämä elokuva kaipaa? Vampyyreja" ja siitä se idea sitten lähti.

horrendous kirjoitti...

Sattumalta katselin itsekin viikonloppuna tämän ja kyllä, The Road tuli useaan otteeseen hyvin voimakkaasti mieleen. Stake Land oli mielestäni ihan hyvä, mutta ei se kuitenkaan nyt mikään mullistava leffa ollut. Että vähän niin kuin samoilla linjoilla olen tämän arvostelusi kanssa.

...noir kirjoitti...

Ainakin se herätti jonkinasteista positiivista uteliaisuutta ohjaajaansa Jim Mickleä kohtaan. Tosin en tiedä kannattaako se kun huomasin herran edellisen elokuvan Mulberry Streetin kuvauksen:
"A deadly infection breaks out in Manhattan, causing humans to devolve into blood-thirsty rat creatures."
Hahaha!