keskiviikko 19. syyskuuta 2012

MagnaVolt! Lethal response!

Vierailin tänään nimeltämainitsemattomalla kirpputorilla ja löysin useita mieleisiäni ostoksia ja mikä parasta, kaikkien hinta liikkui alle 0,50 eurossa. Suurin osa niistä oli vain 10 tai 30 snt kappaleelta ja kun kuntokin on kaikissa vähintääkin hyvä, niin hinta-laatu-suhde oli mainio.
Kaikki ostokseni tekivät yhteensä 4 € 30 snt. ja koska minulla oli kolikkoja mukanani vain kahden euron edestä ja ystävälläni ei ollut sitäkään siinä muodossa, niin aioin maksaa joko 20 euron setelillä, taikka kortilla.
Kello oli siinä iltapäiväkahden aikaa (kuitin mukaan 14:02:56) ja myyjä sanoi kaksikymppisen nähdessään "eiks sul oo pienempää? Ei mul oo tota rikkoa." Ja vaikka luulisi tuossa vaiheessa olevan pohjakassassa sen verran rahaa, että tuollaisen ostoksen tuollaisella setelillä saisi rikottua, niin se ei kuitenkaan minua hämmästyttänyt, vaan myyjän vihamielinen äänensävy josta sitten myöhemmin ystäväni kanssa juttelimmekin. Totesin, että "ei valitettavasti, mutta minä voin maksaa sen kortillakin", mutta sepä ei niin vain onnistunutkaan kun myyjä tokaisi edelleen kiukkuisella äänellä "mä löin sen jo ulos!" Tässä vaiheessa olisin toki voinut neuvoa miten se kuitinkorjaus tehdään, sillä hän itse sanoi ettei sitä voi enää muuttaa, mutta eipä se sillä hetkellä tullut mieleen kun myyjä mulkoili hampaitaan purren ja sihisi "no?!" Onneksi kaverini löysi taskun pohjalta pari, mutta riittävästi pennosia joista tuo pieni ostos saatiin kolikoilla suoritettua. Mutta sitten kun ne kolikot löytyivät, niin myyjä sanoi "tehkää mitä haluutte" ja jos me todellakin olisimme saaneet tehdä mitä halusimme, niin olisin odottanut kunnes hän tekee sen myyntikorjauksen, kaivaa vaikka omasta lompakostaan vaihtorahaa, käy rikkomassa rahan vastapäätä olevassa kahvilassa, tms. Sillä varmaa oli, etten minä ainakaan luovuttaisi ja toteaisi jättäväni ostoksia siihen, sillä tämä ei kuitenkaan mikään massiivinen rahanpesuohjelma ollut jossa olisi miljoonat pelissä, vaan hän pystyisi ilman asennettakin keksimään ratkaisun itse luomaansa ongelmaan. Ja tahdon huomauttaa, että itse olen asiakaspalvelutyössä ja vaikka itse sanonkin (mutta niin sanovat asiakaspalautteetkin) niin olen aina asiallinen silloinkin kun on huono päivä, joten en tässäkään tilanteessa mitenkään antanut ymmärtää olevani hankala asiakas, tai mitään muutakaan sellaista joka oikeuttaisi tuon myyjän vihamielisen asenteen. Mutta on asiakaspalvelijoita ja on asiakaspalvelijoita.
Jos myyjä ei kerran itse osannut korjata myyntitapahtumaa, niin olisi sitten vaikka lyönyt uudestaan sen saman myynnin kortille ja pyytänyt kollegaansa auttamaan edellisen mitätöinnissä. Koska nyt myyjän kiukkuinen käyttäytyminen antoi tunteen, että minä maksavana asiakkaana olisin tehnyt jotain väärää ja surkeinta tässä on se, että käynti tuolla kirppiksellä oli ystävälleni ensimmäinen ja olin aiemmin juuri kehunut kuinka mukavia myyjiä siellä on. Kerroin kyllä sitten myöhemmin kun istuimme nauttimassa päivän ravintoympyrää, että tuota tämänpäiväistä myyjää en ollut aiemmin nähnytkään ja toivon mukaan jos tulen vastaisuudessa näkemään, niin tuolloin hän ei omaa mahdollista huonoa oloaan pura ihmisiin jotka mahdollistavat hänenkin työpaikkansa olemassaolon.

En ole mikään asiakaspalveluguru ja en missään nimessä usko, että asiakas on aina oikeassa, sillä kokemus kertoo päinvastaista. Mutta en ikinä kiukuttele asiakkaille, nolaa heitä ja jos en jotain osaa, niin aina etsin paikalle jonkun joka osaa.

Mutta niin, niistä kirppariostoksista.
Siellä on taas vino pino Disney-sarjakuvaa joista en nyt laita kuvaa, koska en sellaista ottanut ja ne tuskin kiinnostavat Teitä samalla tavalla kuin blogin teeman mukaiset tuotteet. Vaikka hitostako minä tiedän kiinnostavatko ne teeman mukaiset ostoksetkaan, mutta rohkenen ainakin olettaa näin.

Vasemmalta oikealle:
Silmä Silmästä (Eye for an Eye, 1996) on muistaakseni vigilantekamaa Väkivallan Vihollisen hengessä ja vaikka mielikuvieni mukaan se on ihan ok, niin mitään suurempaa vaikutusta se ei näemmä tehnyt.
Modern Girls (1986) on nuorisokomedia jota en ainakaan tutusta kannesta huolimatta muista nähneeni, mutta hauskaa on se, että kannessa on isommalla maininnat elokuvassa käytetystä musiikista kuin itse tekijöistä: "Featuring the music of Depeche Mode, Icehouse", etc.
Maantiekiitäjä ja Kelju K. Kojootti... ja taas ohari (Road Runner vs. Wile E. Coyote: The Classic Chase, 1985) on Warner-animaatiokokoelma ja ehdottomasti näistä kasettiostoksista paras vanhan ison kotelonsa ja nostalgia-arvonsa vuoksi.
Kovin juttu on kuitenkin Hank Searlsin Tappajahain Kosto-kirja (kyllä, minä myös luen), sillä hei, Tappajahain Kosto on Tappajahain Kosto.

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Olipas siinä kiukkuinen kirppismyyjä. Lieneekö hällä ongelmia siviilielämässään ja siksi niin pahantuulinen. Tämänkin henkilön olisi kuitenkin syytä opetella jättämään ne henk. koht. ongelmat kotiin töihin lähtiessään. Asiakaspalvelija kun vielä on ja niin pois päin....

Hmm, onkohan Mario Van Peeblesin jamakalaisaksentti yhtä kamala tuossa kirjaversiossa kuin elokuvassa oli ja on, heh.

...noir kirjoitti...

Ajattelepa jos kuuntelisi Tappajahain Kostoa äänikirjana ja Mario Van Peebles olisi sen lukijana.

Tuoppi kirjoitti...

Mieluummin en, mutta kiitos nyt tästäkin kuvajaisesta. Ensi yö meneekin nyt hyvin pitkälti joko valvoessa tai painajaisia katsellessa :D