maanantai 27. elokuuta 2012

I think that with your IQ, you're unarmed and still very dangerous

Parin viimeisemmän kirppisreissun satoa. Eli ankkaa ankan perään.

Samalla tuli muutama leffaostos tehtyä, joista osa on formaattipäivitystä ja pari kokonaan uutta katseltavaa.

Tuon Howard the Duckin kohdalla olen jo kauan halunnut vaihtaa kuluneen kasettini levymuotoon, mutta olin lykännyt sitä koska olin kuullut, että George Lucas olisi remasteroinnissaan sensuroinut kyseistä elokuvaa ja se ei hirveästi innostanut.
Pontypool ja Lucky Luke puolestaan ovat itselleni ennennäkemättömiä, tai siis edellinen on, koska jälkimmäisestä on tulossa huomenna kirjoitus. Pontypoolista olen kuullut kovasti kehuja, joita en tietenkään noteeraa jotta odotukset pysyvät alhaisina.
Mutta teitä kaikki kiinnostaa kuitenkin eniten nuo vhs:t ja voin vain sanoa, että Jeesus.

Ja kyllä, Marilyn Mansonin tuorein levy on yhtä tylsä kuin pari edellistäkin.

Ei kommentteja: