sunnuntai 26. elokuuta 2012

50 Drive in Movie Classics: 49 - 50 ja yhteenveto

TNT JACKSON (1974)

Tästä olen jo kirjoittanut ja sen voi halutessaan lukea täältä.
Tiivistetysti TNT Jackson on "hyvin, hyvin, hyvin halvan näköinen ja yhtä ammattitaitoisen oloinen elokuva."

WOMEN OF DEVIL'S ISLAND (Le prigioniere dell'isola del diavolo, 1962)

Vaatetuksesta päätelleen olemme jossain Pirates of the Caribbeanin ajassa ja tällöin joukko naisia kuljetetaan Devil's islandin vankilasaarelle. Eräs naisista ei välitä kidutuksista ja kurjista oloista, kun hänen missionaan on löytää aiemmin vangiksi tuotu sisar, joka toki löytyykin samantien, vaikka jostain syystä tämä sisar ei sukulaisuutta tunnustakaan. Sitten lauletaan ja heitetään vettä, mutta ei niin kuin te luulette.
Vankilajohdon asennoitumisesta vieraisiinsa kertoo jo se, että kun krokotiili päättää syödä yhden vangeista, niin johtaja on vaan whateva.
Sukulaisuuden kieltänyt neiti teki näin vain koska oli ottanut toisen, lyhyemmän tuomion saaneen naisen identiteetin ja totuuden tullessa julki olisi hän entistä enemmän pulassa.
Ja kun vankilatarinasta on kyse, niin tottakai pakoa suunnitellaan, mutta se aihe jää sivuun kun paikalle saapuu uusi vankilanjohtaja joka edellisestä poiketen on ystävällinen, komea ja kun krokotiili on viemässä toista naista, niin tämä uusi johtaja sukeltaa Weissmulleriaanisesti pelastamaan.
Rakkaustarina esiin, kulta-aarre esiin, vallankumous, sankaruus voittoon.

Oudosti täysin oranssi kuva sopii jotenkin mainiosti vankilasaarikuvaukseen joka ei tosin mikään Papillon ole, mutta suuresta pinnallisesta melodramaattisuudestaan huolimatta kyseessä on aika miellyttävän helposti katseltava Harlekiini-tarina. Siispä naiset ovat koko ajan kauniita, meikki ei tahriinnu ja kampaus pysyy kondiksessa, joten vankilan kurjuus näkyy vain strategisesti oikeaoppisesti revityissä vaatteissa

Tähdet:
Women of Devil's Island **

Loppuun sitten muutama sananen lopusta.

Annettua tarjousta hyödyntäen tämä 50 Drive in Movie Classics-boksi maksoi hieman päälle 20 euroa ja normaalistikin sen hinta jää alle 30 euroon, mutta onko se rahansa väärti?

Mietitäänpä.

50 elokuvaa saa lukumäärällään keskihinnan sen verran alhaiseksi, että rahaa ei materiaalisesti ajatellen pahemmin kulunut. Toisaalta taas jos 50 elokuvan paketista lähes jokainen on kuvan ja äänensä suhteen ala-arvoinen ja nimekkäillä näyttelijöillä mainostetut elokuvat ovat pääosin sellaisia joita nuo näyttelijät tuskin muistavat tehneensä ja jos muistavat, niin eivät varmastikaan hyvällä. Joten vaikka yhden elokuvan hinnaksi tulee vähän tai erittäin vähän, niin sitä ehkä kuitenkin kannattaa miettiä maksaako edes vähän joukosta elokuvia joiden kohdalla jo ensikatselu ottaa voimille ja toista tuskin on tähtiin kirjoitettu. Tietenkin jos siellä on vaikka neljäkin hyvää elokuvaa, niin silti yhden elokuvan hinta jää tarpeeksi pieneksi jotta voi hyvillä mielin heittää loput roskiin.
Mutta,
jaksaako sitä kahlata tuntikaupalla sontakasoja läpi vain siinä toivossa, että törmää jossain vaiheessa niihin oletettuihin neljään hyvään elokuvaan?
No, jos joku ostaa elokuvapaketin joka sisältää leffoja kuten Legend of Bigfoot, Day of the Panther, Don't Look in the Basement, Slave of the Cannibal God, etc., niin eiköhän se vastaus ole jo siinä. Tuskin kukaan ostaa tälläistä boksia jos ei jo etukäteen suunnilleen tiedä minkälaisia elokuvia saa nähtäväkseen. Silloin lukuisten roskaelokuvien tuottama kipu on ansaittua, sillä osa mukana olevista elokuvien irvikuvista vie sielun suoraan Helvettiin.

Nauttikaa.

2 kommenttia:

Simo kirjoitti...

Minä taas ajattelin ostaa tämän boksin joskus, kuten myös muita näitä 50-levyn bokseja, vaikka nää sun tähditykset eivät kovin hyvää lupaakaan. :D

Seurasinkin näitä arvosteluja enemmän taka-alalla lähinnä bongatakseni, löytyykö sieltä joukosta minulle tuttuja leffoja, mutta ei löytynyt, joten siinäkin mielessä hyvä käydä näitä läpi... ehkä. :D

...noir kirjoitti...

Näin monen leffan katseleminen putkeen aiheuttaa sen, että kun joukossa on lukuisia saman tason tuotoksia, niin osan kohdalla saattaa olla ehkä liiankin kriittinen vain koska ehtii väsymään niihin.
Mutta kyllä jokainen leffa ansaitsi pisteensä. Joku nyt sattui vain olemaan hyvä yhden tähden elokuva ja joku huono yhden tähden elokuva.