TNT Jackson (1974) / The Black Godfather (1974)

TNT JACKSON

"In trouble with the law since she was 13, T.N.T. wants no help from the pigs"
HAHAHA! Voi luoja!

TNT Jackson (Jeannie Bell) on ilmeetön karatechick joka matkustaa Hong Kongiin selvittämään huumekauppialta varastaneen veljensä kuolemaa ja tietenkin kostamaan. Luonnollisestikin kaikki Kiinalaiset osaavat kung fua ja harjoittavat sitä lähes taukoamatta erityisesti naisia kohtaan ja ne tauot täytetään sitten strippauksella ja diskoilulla.
Hong Kongissa TNT esiintyy jonkinlaisena rikollisena joka haluaa tehdä yhteistyötä paikallisen huumekauppiaan ja TNT:n veljen tappajan Charlien (Stan Shaw) kanssa, vain tietenkin saadakseen veljensä murhaajalle kostettua ja tuhottua siinä samalla Charlien ja tämän ison pahan valkoisen pomon, Sidin (Ken Metcalfe) bisnekset. Matkalla päämääräänsä TNT lyö rikki pylväitä, lyö rikki huumekauppiaita, lyö rikki vaikka kivistä aitaa.
On suuri huumekauppiaiden kokous jossa Charlie ilmoittaa ottavansa vallan, mutta sen sijaan että hän saisi muut puolelleen hakkaamalla jonkun pesäpallomailalla, käräyttämällä jonkun kädessään olevalla tappovempeleellä, taikka iskemällä kynää päähän, hän bitchslappaa kaikkia.
Lopuksi TNT ja Charlie kohtaavat tanssilattialla ja kung fu panda alkaa. Muistatteko Wayne's World kakkosesta sen dubatun kaksintaistelun? Se oli puhdasta Fong Sai Yukia tämän rinnalla. No, TNT lyö nyrkkinsä Charlien läpi ja se siitä.

TNT Jackson on blaxploitaatiota ja todellakin exploitaatiota. Väkivalta on veristä ja tarpeettomasti silmille tulevaa, kaikki hahmot ovat järjettömän julmia, kung fua valuu yli äyräiden, afroja ja jive ass muthafucka-dialogia kuulee koko ajan, pimp-vaatteita on enemmän kuin Snoopilla, perimmäinen paha on valkoinen pukumies, kun kuvassa on mustia niin läskibasso soi ja kun kuvassa on kiinalaisia niin huilu ujeltaa, naiset ovat vain bitchejä joiden kuuluu joko paljastaa tissinsä taikka mennä nyrkin ja hellan väliin, etc, etc, etc. Joten TNT Jackson on niin epäkorrekti elokuva kuin olla ja voi, mutta juuri siitä syystä etenkin nyt katsottuna hauska ja jopa vaihtoehtoisen virkistävä. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettäkö elokuva olisi oikeasti hyvä, jos vertailukohteina käytettäisiin vaikkapa Foxy Brownia, taikka kenties genrensä tunnetuinta elokuvaa, Shaftia.

TNT Jackson on hyvin, hyvin, hyvin halvan näköinen ja yhtä ammattitaitoisen oloinen elokuva.

Näyttelijät ovat aivan kauheita ja Jeannie Bell saa Steven Seagalin vaikuttamaan yhtä ilmeikkäältä kuin Jim Carreyn. Hienosti vielä jokaisessa kuolinkohtauksessa uhrit päästävät eräänlaisen ylikorostetun Wilhelm Screamin, joten jos näyttelijät eivät esiinny kuin kivipatsaat, niin sitten he ovat kuin hysteerinen pyörremyrsky.

Musiikki lienee (aikakonetta hyödyntäen) varastettu Lemmenlaivasta ja ääniin liittyen tämä on loistavasti epäsynkassa koko ajan. Erityisen loistavia olivat ne "whoosh"-äänet joita kuului silloin kun kukaan ei vielä heiluttanut perhosveistä tai muutakaan.

Taistelukohtauksissa lyönnit ja potkut eivät tietenkään osu lähellekään vastustajaa, mutta niiden aiheuttama ilmavirta tainnuttaa vihollisen.

Siispä leikkausvirheitä, huonoa äänisynkkausta, nopeutettuja tappeluita, noloa dialogia, huonoja näyttelijöitä ja kaikkea sellaista minkä vuoksi TNT Jackson alkaa olla niin huono että siitä nauttii juuri siitä syystä.
Lisäarvoa elokuvalle tuo tämä nimenomainen Alpha Videon julkaisu, joka on kuin pommin jäljiltä, eli kuva on niin naarmuinen että se tuntuu jo tietoiselta Robert Rodriguezin vitsiltä.

"You wanted black, you got it black."

Tähdet: *
TNT Jackson

Tämä TNT Jacksonin dvd-julkaisu sisältää myös toisen elokuvan, The Black Godfatherin, joten jatkakaamme.

THE BLACK GODFATHER

Pieleen mennen ryöstön seurauksena loukkaantunut narkkari J.J. (Rod Perry) saa apua paikalliselta rikollispomolta Natelta (Jimmy Witherspoon), joka on jostain syystä vaikuttunut siitä kuinka J.J. meni ottamaan luodin vatsaansa koettaessaan piripäissään ryöstää valkoisia huumekauppiaita. No kuitenkin, Nate on kyllästynyt siihen kuinka valkoiset valtaavat alaa huumekaupassa, kun se kuuluisi mustille ja J.J. saisi liittyä taisteluun valkoista valtaa (ei se white power) vastaan.
Heti alkutekstien jälkeen on kulunut neljä vuotta ja J.J. onkin kaikkea muuta kuin farkkupukuinen narkkariluuseri, nyt hän on panamahattuinen pikkupomo joka ei tyydy osaansa, vaan haluaa johtaa koko kaupunkia. Eli siis Scarface-teemalla liikutaan. Vaikka J.J. on vaikutusvaltainen, rikas ja omistaa poliiseja, niin hänen tiellään täydellisyydeen on suurimpana esteenä valkoisista huumekauppiaista suurin, Tony (Don Chastain). Tässä vaiheessa Nate on jo alkanut kaipailemaan rauhaisaa elämää ja ei tahdo kinastella Tonyn kanssa siitä kuka hallitsee mitäkin osaa kaupungista, mutta J.J. on valmis aloittamaan sodan Tonyn kanssa vastoin mentorinsa tahtoa. Pian valkoiset ja mustat rikolliset kinastelevat omistusoikeuksista ja tätä edestakaisin paukuttelua jatkuu sitten lähes loppuelokuvan ajan kunnes yht'kkiä Tony tapetaan ja lopputekstit iskeytyvät ruutuun.

Kohtalokasta pianoa, kokeellista synailua, funkia, jatsia. Huh, jos vähintään jostain The Black Godfatheria on kehuttava, niin siinä on lajityyppinsä edustajaksi yllättävän erikoinen score. Tokihan näissä tämän lajityypin elokuvissa on usein hyvää musiikkia, mutta harvoin se kuulostaa siltä kuin Bobby Womack, Circle ja Tomita olisivat toimineet yhteistyössä.

TNT Jacksonin jälkeen en rohjennut odottaa The Black Godfatherin olevan muuta kuin samankaltaista roskaa, mutta tämäpä olikin ihan siedettävä rikolliselokuva. Näyttelijät eivät nyt suuria tunteita herätä ja juoni pikkurikollisen noususta (ja tuhosta) ei ollut harvinainen blaxploitaatiossa, saati sitten muuallakaan ja tämä elokuva on juonenkuljetuksessaan aika epätasainen.
Aluksi näytetään J.J.:n olevan luuseri ja heti alkutekstien jälkeen olikin jo neljä vuotta myöhemmin jolloin J.J. oli jo lähellä lopullista voittoa, mutta edes alkuteksteissä ei näytetty esimerkiksi mitään montaasia joka olisi kertonut hänen nousustaan, joten siinä skipattiin aika iso osa tarinasta. Seuraavaksi elokuva vaikuttaisi keskittyvän juuri tähän tilanteeseen kun J.J.:n on raivattava vanhat kumppanit tieltään heidän ollessaan liian vanhanaikaisia ja kuinka kukkulalle nousevan miehen omat alaiset aloittavat saman urakehityksen kuin mitä J.J. oli noudattanut, mutta sen sijaan elokuva sortuukin kuvaamaan sitä kuinka ensin J.J.:n miehet kiusaavat Tonyn miehiä, ja sitten Tonyn miehet kiusaavat takaisin, etc. Sitten kaiken lisäksi elokuva loppuu kuin seinään ja täten se odotettavissa oleva tuho-osuus ja varsinainen lopullinen kaupungin kuninkaaksi nousu jäi kesken.
Joten sinänsä mistään hirveän taidokkaasti ohjatusta elokuvasta ei ole kyse, mutta jonkinlaisena positiivisena yllätyksenä tuli se, kuinka paljon elokuva vältteli kovaa väkivaltaa, alastomuus oli minimissään ja dialogikin koostui enimmäkseen muusta kuin the man-puheesta.

Pari hupsun näköistä tappelukohtausta, epätasaisesti kulkeva tarina, korkeintaan keskitasoa olevat esiintyjät, mielenkiintoinen musiikkiraita ja blaxploitaatioksi hämmästyttävän vähän exploitaatiota. How about that.

Tähdet: **
The Black Godfather