sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Old Dogs (2009)

Tiedättehän ne elokuvat joissa sinkkumies saa hoidettavakseen lapsen jonka olemassa olosta ei tiennyt ja sitten tehdään huumoria siitä kuinka tuo mies ei tiedä miten toimia lapsen kanssa, mutta muutaman virhearvoinnin jälkeen oppii olemaan isä.
Old Dogs on niitä elokuvia.

Parhaimmat ystävykset Charlie (John Travolta) ja Dan (Robin Williams) ovat aikeissa tehdä kauan haaveilemansa miljoonadiilin Japanilaisten sijoittajien kanssa, kun Danin seitsemän vuoden takaisen yhden illan suhde Vicki (Kelly Preston) tuo kuvioihin hetken huuman tulokset, lapset nimeltä Zach (Conner Rayburn) ja Emily (Ella Bleu Travolta). Ekoaktivistisuutensa vuoksi Vickia odottaa vankilareissu ja niinpä yllättäen isäksi muuttunut Dan päätyy huolehtimaan Zachista ja Emilysta. Koska Charlie on Danin paras ystävä ja käytännössä syypää siihen, että seitsemän vuotta sitten Dan tapasi humalassa Vickin, niinpä hänestä tulee eräänlainen varaisä. Koska Dan ja Charlie ovat olleet tähän asti lapsettomia ja etenkin Charlie on iloinnut sinkkuelämän iloista on heillä jonkinasteisia vaikeuksia ymmärtää isän roolia.
Tarjolla on tutun oloinen rykelmä vitsejä siitä kuinka heitä luullaan lasten isoisähomopariksi, kuinka lapset sekoittavat heidän lääkkeensä ja se johtaa hassuihin sattumiin kuten golfpallojen lyönteihin kasseille ja hymyilemiseen surullisten ihmisten keskellä, kuinka isot miehet eivät ymmärrä leirielämää ja maalaavat sotamaalit karhunkakalla ja sitten onkin aika Danin möläyttää lasten kuullen ettei ollut halunnut isäksi. Seuraavaksi Japanilaiset sijoittajat vaativat, että Danin ja Charlien olisi muutettava nousevan auringon maahan, joka ei tietenkään Charlieta vaivaa, mutta Dan on viimein ymmärtänyt rakastavansa sekä Vickiä että lapsiaan ja ei halua pois heidän luotaan, romuttaen siis sopimuksen ja ystävyyden Charlien kanssa. Pian kuitenkin lapsuudesta saakka jatkunut ystävyys voittaa ja Charlie auttaa Dania pääsemään lastensa syntymäpäiville yleisöltä suljettuun eläintarhaan, jossa sitten gorilla ottaa kaverusten apulaisen Craigin (Seth Greenin) lemmenlelukseen ja pingviinit pahoinpitelevät Charlien. Dan voi aloittaa onnellisen loppuelämän lastensa ja vankilasta vapautuneen Vickin kanssa ja Charlien kanssa saadaan sorvattua kaikkia tyydyttävä sopimus Japanilaisten kanssa. Niin ja lopputekstien tullessa olemme siirtyneen vuodella ajassa eteenpäin ja näemme myös Charlien kokevan isyyden ihmeitä.

Old Dogs on varmaa Disneyn keskilaatua jossa huumori on mukavan lämmintä, näyttelijöillä tuntuu olleen kivaa ja tarina on lempeän opetuksellinen. Joten sinänsä en voi väittää elokuvan olevan yhtään sen erilaisempi kuin ne niin monet muut vastaavat elokuvat joita Disneylta on totuttu näkemään, mutta on minun myönnettävä nauraneeni pariinkin otteeseen vapautuneesti. Tämä on jo nähty, mutta se on kuitenkin tarpeeksi onnistunut lajityypissään että vaikka se tulee todennäköisesti unohtumaan aika nopeasti, niin pituutensa ajan se jaksaa pitää hymyn huulilla.

Ja kuten aina näissä tälläisissä elokuvissa, niin mukana on loppuunkulutettua musiikkia ja jos se ei ole James Brownin I Feel Good, niin se on Vangeliksen Chariots Of Fire ja nyt se on niistä jälkimmäinen.

Travolta ja Williams ovat varsin sopiva duo ja elokuvat joissa on gorilla saavat aina plussaa siitä, etenkin jos se aikoo suorittaa Kylmän Ringin jakson Seth Greenin kanssa.
Pidin myös siitä pienestä 2001: Avaruussseikkailu-vitsistä jota kukaan ei varmaan edes pistä merkille.

Se mikä oli oudolla tavalla mielenkiintoista tässä elokuvassa oli se, että vaikka elokuvan päähuumori koostuikin juuri siitä kuinka Charlie ja Dan olivat lasten suhteen kuin kalat kuivalla maalla ja vitsit siis liittyivät aina jotenkin lapsiin ja/tai heidän tekosiinsa, niin itse lapsinäyttelijät olivat lähes joka kohtauksessa tavallaan kuvan ulkopuolella. Ei siis ole juurikaan vitsejä joissa näemme suoraan lapsien ja aikuisten keskinäistä vuorovaikuttamista, vaan vitsejä joissa lapset ovat tehneet jotain joka vaikuttaa vasta myöhemmin aikuisiin. Pääosalapset ovat siis sivuosalapsia.

Tähdet: ***
Old Dogs


Ei kommentteja: