tiistai 2. elokuuta 2011

Twilight: Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon, 2009)

Kuten edellisen Twilightin kohdalla, katson asiakseni varoittaa että kyseisen sarjan ystävät saattanevat loukkaantua kommenteistani. Joten säästääksenne tunteitanne, saatatte löytää ilon aiheita jostain aivan muualta.

Ensimmäinen Twilight-elokuva oli sitä, että kaukaisuuteen tuijottava kalkkinaamainen timantti-ihovampyyri Edward Cullen (Robert Pattinson) meni toistuvasti ihastuksensa Bellan (Kristen Stewart) luokse, melkein suuteli häntä ja juoksi sitten pakoon sanoen etteivät he voi olla yhdessä. Sitten Edward toisti edellisen, toisti edellisen, toisti edellisen. Vähän niin kuin Subtv joka raiskaa Frendit-sarjaa pakkosyöttämällä sitä lähes 24/7.
Bella puolestaan oli kalkkinaamainen kaikkien rakastama tyttö joka vinkui ettei kukaan ymmärrä häntä ja hän on aivan yksin koska kukaan ei rakasta häntä, tai jotain sellaista harhaista siirappivinkunaa. Oli siis luonnollista, että Bellasta ja Edwardista tuli pari joka ei ollut pari vaan oli pari. SUBTV!!!
Houkutus oli nynnyin mahdollisen versio vampyyreista mitä oli mahdollista tehdä, mutta sen sokerisessa sydänkuvioinnissa on helppo nähdä syyt miksi etenkin seksuaalisuudestaan epävarmat tytöt ja pojat, ja henkilöt jotka eivät millään meinaa uskoa muiden saattavan ymmärtää heitä ihastuivat siihen niin täydellisesti. Sillä jos jokin on pakoa todellisuudesta, niin juuri se.
Totesinkin Houkutuksen kohdalla näin:
"Myönnettäköön toki että Twilight on täydellinen elokuva eskapismiin, sillä tämän elokuvan esittämä utopia on niin totaalista fantasiaa että jos on altis innostumaan tämänkaltaisista kertomuksista, niin Twilightin maailmaan voi todellakin paeta karua kylmää ulkomaailmaa. Twilightin todellisuus on lähinnä karkkimaailmaa jossa pilvet ovat hattaroita, meret kaakaota ja maa vaahtokarkkia, joten kaikkinainen vakavuus ja kriittisyys saa väistyä jotta pystyisi naama vakavana uskottavasti kertomaan kuinka hyvä ja tärkeä elokuva Twilight on."
En siis ole Twilightin kohdeyleisöä ja myönnän sen auliisti, ja vaikka kritisoinkin elokuvaa kovalla kädellä, niin en missään nimessä piikittelyistä huolimatta pidä faneja itseäni huonompina ihmisinä. En silti haluaisi edes kuulua tämän elokuvan kohdeyleisöön.

Bella juoksee hidastetusti, kääntyy hidastetusti. Edward astuu esiin hidastetusti ja iho kimmeltää. Bella näkee unta mummistaan, joka onkin hän itse osoittamassa tässä kuinka hän vanhenee ajan myötä, kun taas Edward ei. Bella herää vierellään Romeo & Julia-kirja. Hitto, jopa tuo kirjavalinta vaikuttaa niin kliseiseltä. Miksei siinä voinut olla suoraan ensimmäinen Twilight-kirja osoittamassa vaikkapa jonkinlaista itseironiaa.
Aamulla kouluun ja arvatkaa vaan käveleekö Edward Bellan luokse hidastetusti. He suutelevat ja taas se keskeytetään ennen kuin mitään tuhmaa ehtii tapahtumaan. Paikalle saapastelee iloinen intiaanipoika Jacob (Taylor Lautner) ja muutaman sopivan silmäyksen avulla meille osoitetaan, että kohta Bella saa tuumia onko ihastunut Jacobiin vaiko Edwardiin. Ai niin, Jacob on sitten ihmissusi. No hei, kyllä Bellan kannattaisi valita Jacob, sillä hän sentään osoittaa jonkinlaista eläväisyyttä Edwardin rigor mortiksen rinnalla ja Edwardin pulisongit pitäisi ajaa viikatteella irti.
Bellalla on syntymäpäivä ja sitten koko Cullenin perhe himoitsee häntä hidastetusti, kun neiti kerran sai vertavuotavan haavan. Bella ja Edward osoittavat rakkauttaan käyttäytymällä vaivaantuneesti. Bella on huolissaan siitä, että ajan myötä ihmisen ja timanttivampyyrin suhde ei voi toimia ja hän haluaa menettää neitsyy... siis, että Edward muuttaisi hänetkin timanttivampyyriksi. Suudelma joka keskeytyy taas SIIHEN, ETTÄ EDWARD PERÄÄNTYY! PERKELE! Miten hitossa tätä elokuvaa on kulunut vasta alle 20 minuuttia, kun se on tuntunut jo viikolta.
Cullenit päättävät muuttaa pois koska on aika sille ja Edward ei halua Bellaa mukaan. No oikeasti se haluaa, mutta elokuvan tyyliin kuuluu jahkailla, epäröidä ja kiusoitella. Ja nyt kun Cullenit ovat poissa, niin Bella voi istua huoneessaan kuukausitolkulla masentumassa, kunnes hän käy kaverinsa katsomassa jonkin zombieleffan ja dialogissa kritisoidaan zombieleffojen merkityksestä. Mikä on vähän yhtä osuvaa piikittelyä kuin jos Epic Moviessa haukuttaisiin Top Secretia. No nyt Bella menee jonkun maailman nynnyimmän näköisen moottoripyöräjengiläisen kyytiin ja nousee heti pois.
Muuten, tämä elokuva kestää hieman yli kaksi tuntia, joten varatkaa kipulääkkeitä vierellenne.
Bella rupeaa harrastamaan moottoripyöriä Jacobin kanssa ja Edwardin jonkinlainen aavekuva, tai mikä lie mentaalihologrammi ilmaantuu toistuvasti varoittelemaan Bellaa ettei hän tekisi mitään vaarallista. Onkin siis sopivaa, että tämä aavekuva ilmaantuu "varoittamaan" Bellaa juuri kesken moottoripyörälläajon, mikä saa tietenkin neidin kaatumaan. Pikku hiljaa Jacobin ja Bellan välit lämpeävät Jacobin paljaan rinnan avustuksella ja tässä vaiheessa Jacob tietenkin rupeaa karttelemaan Bellaa ja katoamaan paikalta. Miksi? No sen takia, että hän on ihmissusi ja kuten aiemmin timanttivampyyrin kohdalla, koetetaan asiaa piilotella kunnes on dramaturgisesti oikea aika paljastaa totuus. Jacob tykkää painia metsässä muiden paljasrintaisten poikien kanssa. Öö, okei.
Ihmissudet jahtaavat tuhmaa punapäävampyyria, Victoriaa (Rachelle Lefevre) joka osaa juosta hidastetusti ja Bella hyppää veteen tekemään oletettavasti itsemurhaa (?), mutta hätääntyy nähdessään Victorian ja kolauttaa itsensä tajuttomaksi. No, Jacob sitten pelastaa Bellan, että ei hätää. Tällä välin Edward on matkustanut jonnekin hevonkuuseen tapaamaan jotain vampyyrien pomoa Aroa (Michael Sheen) aikomuksenaan saada kuolla (?), mutta Aro ei hyväksy pyyntöä. Bella matkustaa paikalle, koska pelkää Edwardin hengen puolesta. Bella ja Edward joutuvat Aron eteen ja Aro hämmästelee kuinka Bella pystyy estämään telepaattivampyyrien telepaattivoimia. Sitten Edward tappelee hidastetusti ja kohta sekä Edward että Bella juoksevat jossain fantasiajaksossa hidastetusti. Aro suostuu säästämään Bellan hengen, jos hänestä tehdään vampyyri. No nyt Bella herää kotoaan Edward vierellään. Mitä hittoa? Onko tämä Dallas? Ei se edellinen osuus ollut sittenkään unta, mutta Cullenit ja Bella ovat saaneet palata kotiinsa ja yhdessä he päättävät että sitten joskus voidaan Bella muuttaa vampyyriksi.
Jacob ja Edward juttelevat kuin mies miehelle. Tai siis siten millaisena Meyer näkee miehet, kiiltokuvamaisina, pinnallisina, modernina Suosikki-lehtenä. Siis voi Jeesus kuinka paskaksi on Suosikki mennyt. Satuin ostamaan vuosien jälkeen kyseisen lehden, kun se oli tarjouksessa ja missä hitossa on kaikki oikeat musiikkijutut? Siellä on vain seksivinkkejä, bikinivinkkejä, meikkiseksivinkkejä ja jos kerran tarkoitus on tehdä nuorille suunnattua pornolehteä, niin olkaa rehellisesti sitä.
Jacob selittää, että vampyyrien ja ihmissusien rauha rikkoontuu jos joku vampyyri puree ihmistä ja tässä tapauksessa Jacob haluaa suojella Bellaa, vaikka ovathan vampyyrit Culleneita lukuunottamatta pureskelleet ihmisiä koko ajan eikä mistään rauhasta ole ollut aiemmin puhetta. No, kai se meinaa vain ihmissusien ja Culleneiden välistä rauhaa. Joo, se kuulostaa edes lievästi järkevältä.
Lopuksi Edward kosii Bellaa ja Bellan vetäessä henkeä ruutu pimenee lopputekstien vuoksi. Saatana mitä saippuasarjacliffhangeria!

Uusikuu on ihan täsmälleen (ihan täsmälleen) samaa kamaa Houkutuksen kanssa ja se että mukaan on laitettu ihmissusia ei aiheuta minkäänlaisia muutoksia. Edelleenkin elokuva on pelkkää nyhverömäistä ihmissuhdejahkailua jossa siveysvyö pidetään sen verran kireällä, että happi meinaa loppua. Siispä jos pidit ensimmäisestä elokuvasta, niin pitänet tästäkin ja päinvastoin.

Uusikuu olisi ehdottomasti hyötynyt lyhyemmästä pituudesta, sillä elokuva tuntui ylipitkältä jo pelkästään jatkuvien hidastustensa vuoksi.

Näyttelijät ovat edellisen osan tavoin kenties mahdollisesti hyviä, mutta tässä he eivät sitä paljasta, vaan ovat koko ajan sen näköisiä ja oloisia, että olisivat eksyksissä. Samat ontot ilmeet ja eleet.

Samaa vanhaa, samassa vanhassa paketissa.

Miksi muuten nämä ihmissudet kulkevat ihmismuodossa ollessaan rinta paljaana shortsit jaloissaan, kun ne shortsitkin repeytyvät muutoksen myötä? Jos ne vaatteet kerran kuitenkin repeytyvät, niin yhtä hyvin he voisivat pitää myös paitaa päällään, tai säästääkseen vaatekustannuksissa olla suoraan alasti. Ihan tulee mieleen vanha kunnon Hulk, joka aina takaisin Banneriksi muuttuessaan sai ihmeellisesti vaatteetkin ylleen.

Tähdet: *
Twilight: Uusikuu

6 kommenttia:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Hehheh, kiitos taas aamun nauruista. Näitä tällaisia arvioita on niin hauska lukea, kun koko ajan silmiensä edessä voi nähdä, mitä tapahtuu =D

Tuohon niiden susien paidattomuuteen sen verran, että kirjassa kerrotaan, että tyyppien ruumiinlämpö on huomattavasti korkeampi kuin normaalin ihmisen. Sudet eivät siis tarvitse vaatetusta niin paljon. Lisäksi niissä kirjoissa sudet jotenkin nappaavat ne pöksynsä mukaan siinä muodonmuutoksen aikana ja kuskaavat niitä mukana, että on jotain johon verhoutua sitten taas takaisin ihmisenä.

Mutta hei, kai se nyt on kiva, että naisille (ja naisenmielisille) vähän silmänruokaa tarjotaan ;-)

Ei näissä elokuvissa mitään järkeä ole, mutta voin hyvin ymmärtää, että ne vetoavat kovasti teini-iän kynnyksellä oleviin, jotka itsekin kamppailevat seksuaalisen heräämisen kanssa. Tosin sitä ajatellen näissä elokuvissa pitäisi olla enemmän seksiä. Mutta kun kirjan kirjoittaja on ääriuskonnollinen ihminen, ei sellaista nyt tietenkään voi tehdä. Pihtaavat sitten ja ärsyttävät meitä muita.

...noir kirjoitti...

Kyllä. En minä nyt mitään Caligulaa toivokaan näkeväni Twilightia katsoessani, mutta tosiaan, koska kyseessä on selvä seksuaalisen heräämisen allegoria, niin se kannattaisi osoittaa rehellisesti. Nyt Twilight ei oikein onnistu esittämään aihettaan kunnolla. Koska vaikka pieni kiusoittelu ja symboliikka on aina paikoillaan, niin se että melkein joka ainoa kohtaus jankkaa samaa keskeytystä, niin siitä tulee vain rasittavaa ja tahattoman hauskaa.

Elokuvassa olikin kohtaus jossa mainittiin ihmissusien kehon olevan kuumempi, mutta hei c'mon, se on vain syy olla ilman paitaa, ei muuta. Etenkin kun sitä ideaa ei pidetä yllä koko aikaa. Tokihan se "naamioituakseen" pitäisivät vaatteet päällään julkisesti, mutta miksi he eivät sitten ole muulloin kokonaan alasti jos niissä vaatteissa tulee hiki. Sen sijaan että riisuisivat pelkän paidan?

Hetkinen? Kantavat pöksyjään mukanaan ollessaan susimuodossa? HAHAHA! Vähän niin kuin Teräsmies joka piilottaa pukunsa tyhjiöpakattuna viitassaan olevaan taskuun. Paitsi että Teräsmiehellä sentään sanottiin olevan tasku, kun taas noilla susilla ainoat paikat mihin piilottaa housut ovat suu, tai... öhöm... peräsuu. Enkä usko heidän käyttävän kumpaakaan.

Joo tottakai tytöille suotakoon silmänruokansa. Vaikka jos kyseessä olisi toisinpäin, että naiset juoksisivat ilman paitaa koska niissä tulee kuuma, ei ehkä samaa hyväksyttäisi yhtä kiltisti.

Tuosta Meyerin uskonnollisuudesta on vielä mainittava, että se nimenomaan selittänee Twilightin estoisen seksuaalisuuden. Himot ovat samat kuin muilla, mutta niitä joutuu normaalia enemmän tukahduttamaan. Joten valitettavasti minun on vaikea Twilightien perusteella pitää Meyerin siveellisyyttä lopulta kovinkaan uskottavana, kun vaikkakin keskeytettynä, niin elokuvat ainakin sisältävät sen verran runsaasti seksiviittauksia, että... ymmärtänette varmaankin mitä ajan takaa.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Muistelen, että niillä susilla on kirjassa vyötäisillään (ympärillä) joku naru, johon pöksyt voi pyöräyttää mukaan muodonmuutoksessa. Kirjojen lukemisesta on jo aikaa, enkä muista ihan tarkkaan, mutta jotain tuollaista se taisi olla.

...noir kirjoitti...

Ah, okei

Tuoppi kirjoitti...

Tyhmyyden ylistyksiä nämä Twilightit. 'nuff said.

...noir kirjoitti...

Stupid like a fox.

Onhan se kuitenkin ollut aika nerokasta pystyä tekemään rahaa tyhmyydellä.