lauantai 13. elokuuta 2011

Rated X (2000)

Oikeastaan toivon, että Emilio Estevez työntäisi ohjaajahaaveensa sivummalle ja ottaisi näyttelemisen jälleen ykköskohteekseen. Ei niin ettäkö Estevez olisi näyttelijänä jotenkin erityisen merkittävä lahjakkuus, mutta on hän minusta näyttelijänä mielenkiintoisempi ja tehnyt taatusti tähänastisen uransa mieleenpainuvimmat jutut nimenomaan kameran edessä kuin takana. Okei, Bobby oli ihan hyvä ohjaustyö, mutta kyllä hän toistaiseksi on ollut aika väritön ohjaajana.

On vuosi 1991 ja Jim Mitchell (Emilio Estevez) istuu kotonaan pimeässä murheellisena. Puhelinvastaajaan soittaa hänen veljensä Artie (Charlie Sheen) joka haukkuu veljeään alatyylisin termein. Ukkonen jyrisee kuin Tales From The Cryptissa.
Siirrymme aluksi vuoteen 1960 jossa veljeksien isä J.R. (Terry O'Quinn) aivan aiheellisesti antaa selkään Artielle joka on tehnyt tuhmuuksia, mutta ilmeisesti tämän kohtauksen tehtävänä on osoittaa pojilla olleen karu lapsuus. Sieltä astumme vuoteen 1967 kun Jim on opiskelemassa elokuva-alaa, mutta koska hän on aivan helvetin huono ohjaaja - oman aikansa Uwe Boll - ei hän saa koulussa mielestään toivottua arvostusta ja päättää perustaa oman tuotantoyhtiönsä jossa tehdä taide-elokuvia, joita sitten rahoitetaan tekemällä pornoa. No, se kuulostaa ihan järkevältä.
Artie saapuu vierailemaan Jimin pornotehtaalla ja parin jointin jälkeen hän ryhtyy kumppaniksi veljensä yritykseen. Veljekset ostavat oman teatterin varmistaakseen elokuviensa näkyvyyden ja sitten esitellään ne pari pakollista kyseenalaistuskommenttia tyyliin "haluatteko te varmasti tehdä tälläisiä elokuvia?" ja veljeksien vakuutteluita siitä että he tekevät tärkeitä elokuvia ja koettavat hieman vältellä toteamasta suoraan kuvaavansa panofilmejä. Kamera huojuu, pilvi palaa, hepo hirnuu, kännätään, ratsioita ja montaaseja joissa soi aikakauden hippirokki. Sananvapauspulinaa, hämäräbisneksiä, avioliittojen rikkoutumista, katkeroitumista ja veljesten välisen vihan syntyä. Niin ja siellä välissä veljekset tekivät pornoklassikon Behind The Green Door, joka tosin keräsi huomiota pitkälti samasta syystä kuin Syvä Kurkku, päätymällä yhdeksi sensuurisodan esimerkeiksi ja ollen täten pikemmin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuin olemalla erityisen hyvä elokuva.
Palaamme vuoteen ´91 kun kiukustunut Jim menee ja ampuu Artien ja sade tulee ihan taatusti puutarhaletkusta. Jim meni hetkeksi vankilaan ja Artie lopullisesti mullan alle.

Rated X on ihan kelpo keskitason tosipohjainen draama, joka valitettavasti jonkin Boogie Nightsin rinnalla vaikuttaa tarpeettomankin valjulta. Se että onko reilua verrata näitä elokuvia keskenään on ehkä tulkinnanvaraista, mutta koska tämänkin elokuvan promootiossa käytettiin näitä vertauksia tavalla, että Rated X on se ns. oikea kuvaus aihepiiristä, on niitä vertailuja vaikea välttääkään.

Elokuvan ajankuvaus ei ole aivan onnistunutta vaikka kovasti hiusmalleilla, musiikilla ja vaatteilla pelataankin, mutta ongelmaksi muodostuvat Sheenin ja Estevezin stailaus. Koska tämä elokuva on heidän esittämiensä hahmojen kertomus ja ajan kulkiessa he tietenkin ikääntyvät lapsista nuoriksi, aikuisiksi ja sitten keski-ikäisiksi, mutta koska heidän ulkonäkönsä ei muutu laisinkaan niin tuntuu kuin kaikki tapahtuisi samaan aikaan, joten myöskään ympäröivät ajankuvauksen merkit eivät tunnu uskottavilta. Mitchellin veljesten ainoa näkyvä muutos on kaljuuntuminen, mutta vaikka väitetysti Sheen ja Estevez oikeasti leikkauttivatkin itselleen kaljut niin ne näyttävät hyvin feikeiltä, eivätkä ajan tuomalta kulumiselta.
Estevez myös rasittaa elokuvaa liiaksi painottamalla aikauden musiikkia ja kun meille tällä tavoin toistellaan tauotta nyt olevan 60-luku, nyt olevan 70-luku, niin sitten siihen ei taatusti enää usko.

Sheen ja Estevez esiintyvät varsin hyvin ja siihen varmasti vaikuttaa heidän todellinen veljesyhteytensä, sillä heidän sukulaissuhteeseensa on helppo uskoa elokuvaa katsellessa. Ei tämä nyt kummankaan kohdalla mikään Platoon tai Repo Man ole, ei edes Young Guns, mutta varsinkin Sheenin kohdalla ei mies ole ollut yhtä uskottava näyttelijänä vuosiin ennen ja jälkeen Rated X:n.
Muut näyttelijät ovat ihan siedettävää tasoa, mutta Terry O'Quinn varastaa elokuvan itselleen. Hän on elokuvassa ainoa joka vaikuttaa todelliselta ihmiseltä.

Rated X on ihan mielenkiintoisella tositarinalla ryyditetty nousu ja tuho-elokuva, joka kärsii samasta asiasta kuin isä-Sheenin ohjaama Cadence, eli Rated X ei ole tarpeeksi rohkea vaikka lupa on annettu.

Tähdet: **
Rated X


3 kommenttia:

Mörri kirjoitti...

Muistelen ettei tää muakaan hirveästi vakuuttanut, kun pakko vertailla mahtavaan Boogie nightsiin. Ja jos pitää valita katsonko Rated X:ää vai Behind the green dooria, niin jälkimmäistä.

Mulla on muuten tasan yksi pornoksi luokiteltava elokuva koneella, se on Zena Fulsom does hardcore. Ihan vaan niiden hinkkien takia. En oo koskaan katsonut sitä alusta loppuun, lähinnä oon säästänyt sitä, että voin näyttää kaikille ett kattokaa mikä friikki!

...noir kirjoitti...

En tiennyt kuka Zena Fulsom on, joten pitihän se vilkaista ja voin vain todeta.

TSIISUS!

Toi on pelottavaa.
Ja eikös hän ollut The Blobissa tappava hyytelököntsä?

Mörri kirjoitti...

Taisi olla sama nainen juu.