Sarjissankarit 4 (1939 - 1961)

Sitten lisää animaatiokokoelmaa, jossa tällä kertaa ei ole ole varsinaista selvää yhdistävää seikkaa mukana. Ei siis ole ole Leopoldin kaltaista juontajaa solmimassa yhteen piirrettyjä, taikka tuontatofirmaa joka olisi  Disneyn tapaan kaikkien mukana olevian takana. Toki nimi Sarjissankarit toimii linkkinä siten, että kaikkien mukana olevien animaatioiden päähahmot ovat seikkailleet myös paperiversioina, mutta jos sitä ajattelee teemana, niin yhtä hyvinhän nimenä olisi voinut olla vaikkapa kasettisankarit, sillä samalta kasetilta he kotinsa löysivät.

KIPPARI-KALLE JA ALADDININ TAIKALAMPPU (Popeye the Sailor: Aladdin and His Magical Lamp, 1939)

Olga kirjoittaa elokuvakäsikirjoitusta ja itse muu jakso esittää sen sisällön.
Kippari-Kalle on muinaisessa persiassa asuva romukauppias Aladdin, jonka roisto nimeltä Roisto houkuttelee noutamaan myyttisen taikalampun. Roisto ei kerro maailmanvalloitusaikeistaan, taikka lihanhimostaan prinsessaa kohti, joten Kippari-Kalle vetää anabolisia steroideja ja turpaan.
Olga saa studiolta kenkää kirjoitettuaan moista roskaa.

Jälleen kerran suomidubbaus ja alkuperäinen ääniraita kuuluvat lähes yhtä kovalla, tehden lopputuloksesta aikamoista puuroa ja värit ovat valuneet lähes kokonaisuudessaan pois, mutta piirros on yksityiskohtaista ja itse animointi hyvin eläväistä.

NYT TERÄSMIES METSÄSTÄÄ TIHUTYÖN TEKIJÖITÄ (Superman: Japoteurs, 1942)

Jos tuo todellakin on jakson suomenkielinen nimi, kuten kasetilla annetaan ymmärtää, niin Luojan tähden paetkaa on löytänyt voittajansa. Mutta hei, Japoteurs kuulostaa coolilta.

Jenkit ovat rakentaneet maailman suurimman pommikoneen, jonka nipponit sitten kaappaavat. Luonnollisesti Lois Lane on taas tunkenut nokkansa väärään paikkaan, joten Teräsmies joutuu pelastamaan demokratian ohella naisen joka sitten vie lehtijutullaan kaiken kunnian tapahtumista.

Näitä klassisia Teräsmies-animaatioita olen jo aiemminkin kehunut ja kyseessä on aivan järjettömän hyvää kamaa. Minua jaksaa edelleenkin hämmästyttää kuinka aidonoloisesti hahmot on saatu liikkumaan ja muutoinkin piirros on todella hienoa. Lisäksi nyt kun Christopher Nolanin Batmanit ovat luoneet sarjakuvaelokuville tietyn synkän realismin, niin on hauska huomata näissä vanhoissa Teräsmies-animaatioissa olevan samaa henkeä, mikä saa sitten uskomaan niiden vaikuttaneen Nolanin käsialaan. Välillä ollaan niin tummissa tunnelmissa, että tuntuu kuin taju menisi. Tai sitten se johtuu siitä, että kuva on sen verran huono ettei siitä meinaa välillä saada mitään selvää.

Tarinallisesti Japoteursin kaltaiset Teräsmiehet ovat pahasti vanhentuneita sen esittämän sotapropagandan vuoksi, mutta jos ei pikkusieluisena rupea kitisemään jostain rasismista, niin kyseessä on mainiota ajankuvaa silloisesta ajattelutavasta.

JÄNIS JOKA TULI ILLALLISELLE (The Wabbit Who Came to Supper, 1942)

Elmerin aie murhata Väiski Vemmelsääri tulee pysähdyksiin, kun ilmenee ettei hän saisi miljoonaperintöä jos kiusaa eläimiä. Tämä saa Väiskin hyödyntämään tilannetta kuin paraskin kiristäjä, mutta kun selviää että teki Elmeri mitä vain, niin perintö kuluu veroihin, on aika tarttua aseeseen.

Väiskit ovat lähes poikkeuksetta (eikä tämä ole poikkeus) animoitu todella liukkaiksi ja huumori on parhaimmillaan niin absurdia, että Laika and the Cosmonautsien levyn tulisi soida taustalla. Olen aina pitänyt kovasti Väiskin tavasta muuttaa mieltä esimerkiksi kesken takaa-ajan ja ruveta vaikkapa juhlimaan, aivan kuin kanilla olisi skitsofreenisia kohtauksia. Eli kyseessä on kasetin hauskin piirretty ja oma suosikkini.

MESTARIETSIVÄ DICK TRACY (Dick Tracy: Surprised Packace, 1961)

Pilailupuoti on ryöstetty ja maankuulu mestarietsivä Dick Tracy parkkeeraa perseensä työpöydän taakse ja antaa idioottikyttä Pamppusen tehdä työt. Niinpä Pamppunen kompuroi ja törmäilee, kunnes rikolliset vahingossa ajavat itsensä ansaan ja Dick Tracy tulee katsomaan, että jaaha kaikki on kunnossa.

Kulmikas ja yksinkertainen animaatio on Hanna/Barbera-tyyliä, jossa etenkin taustojen looppaus paljastaa säästeliäisyyden. Samalla tämä on vähiten kärsineen näköinen, eivätkä värien haaleus taikka muu vika sotke näkymää pahemmin.

TERÄSMIES: SILMITÖNTÄ KAUHUA (Superman: Terror on the Midway, 1942)

Apina vapauttaa vahingossa kollegansa, sirkuksen mielipuolisen gorillan ja koska Lois Lane on taas tiellä, niin näyttäessään kuka se todellinen apinain kuningas on, joutuu Teräsmies pelastamaan myös Lanen, joka sitten ottaa lehtijutullaan kaiken kunnian itselleen. Reilu peli.

Edellisen Teräsmiehen kehut kohdistuvat myös tähän, vaikka myönnettäköön ettei tavallinen ns. hirviötarina olekaan yhtä kiehtovaa kuin sotapropaganda, vaikka onkin samalla ajattomampaa.

Mutta hetkinen, jos Teräsmies ja Clark Kent kerran ovat sama henkilö, ja naamiona toimivat vain vaatetus ja silmälasit, niin miksi Teräsmiehellä on tuollainen Ronn Moss-leuka ja Clarkilla ei?

Sarjissankarit on mainio animaatiokokoelma, jonka sisältämien piirrettyjen kuvallinen laatu olisi kyllä voinut olla huomattavasti parempi. Itse kasetti ei ryppyillyt, tms., joten käytetty alkuperäismateriaali ei selvästikään ole ollut kovinkaan kehuttavaa.
Lisäksi vaikka pidänkin noista Fleischerin veljesten Teräsmies-animaatioista, niin olisin toivonut toisen tilalle jotain muuta piirrettyä, ihan jo siksikin että kun muutkaan kasetilla esiintyvät hahmot eivät olleet saaneet kahta esiintymistä, niin Teräsmiehen toisen tulemisenkin olisi voinut korvata vaikka Masilla.
Piirrettyjen epätasainen lukumäärä ei kuitenkaan ole oikea miinus, eikä se heikko kuvanlaatukaan varsinaisesti pilaa katselunautintoa, mutta tosi huonosti toteutettu dubbaus tekee kaikkensa jotta haluaisi katsella Sarjissankareita mykkäelokuvana. Lisäksi Dick Tracy-animaatio on suuri pettymys ja eniten tunnelmaa laskeva, sillä kun muissa tarinoissa sentään oikeasti esiintyvät niiden nimihenkilöt, niin Dick Tracyn kohdalla on kuin katselisi Robocopia ja se kertoisikin Johnsonista.

Tähdet: ***