83 HOURS 'TIL DAWN (1990)
Niin sanottu nerokas psykopaatti Wayne (Peter Strauss) on vankilassa mielentilatutkimuksessa ja koska hän on siellä, niin voimme rauhassa olettaa, että itse elokuvan päätarina rikkaan miehen tyttären kidnappauksesta ei sujunut Waynen tarkoitamalla tavalla.
No kuitenkin, Wayne avautuu kallonkutistajalle (Paul Winfield) ja näemme miten tie vei tänne kaltereiden taa.
Wayne oli kaapannut ja haudannut piiloon rikkaan miehen (Robert Urich) tyttären (Samatha Mathis) ja jäi kiinni.
Ihan ok tv-jännäri, joka etenkin jonain Criminals Minds-jaksona toimisi mainiosti, sillä täyspitkänä elokuvana se kärsii pienestä tyhjäkäynnistä. Mainiosti normeista poikkeava juttu on kuitenkin se, että vaikka elokuvan pahis on se tyypillinen ylisuuren egon omaava omasta mielestään charmikas manipulaattori, niin sekä hänen kiinnijäämisensä, että muutkin epäonnistumiset eivät johdu hahmon hybriksen tuottamista heikkouksista, vaan inhimillisistä virheistä. Sama pätee muihinkin elokuvassa oleviin umpikujiin, etc. Eli jos esimerkiksi lunnaiden vienti ja saaminen kompuroi, niin se johtuu esimerkiksi siitä, ettei osattu lukea ohjeita oikein, eikä jostain yippee-ki-yaysta.
Ja sanoinko Criminal Minds? Ehkäpä pitäisi pikemminkin sanoa CSI, sillä tässä elokuvassa Strauss hautaa Mathisin maan alle arkkuun jossa elintoimintoja ja järjissä pysymistä ylläpitävät valo ja ilma ovat tiettyyn pisteeseen saakka tavallaan uhrin itsensä kontrolloitavissa. Käytä liikaa lamppua, niin akku loppuu. Käytä liikaa ilmanvaihtoa, niin akku loppuu. Joten jos Grave Danger tulee tätä katsoessa mieleen, niin tapahtuu kuten minun kohdallani ja rupeaa googlaamaan, että pohjautuvatko sekä tuo CSI:n tuplajakso että 83 Hours 'til Dawn samaan tositarinaan, johon ainakin jälkimmäinen kertoo tukeutuvansa. Yhteyksiä ei ainakaan myönnetä, enkä huomannut Grave Dangeria penkoessani mitään mainintoja tositarinan käytöstä, mutta kyllä tätä elokuvaa katsoessa yhtäläisyyksiä löytyy sen verran paljon, että en usko jos Tarantino ja kumppanit väittävät olevansa täysin tietämättömiä 83 Hours 'til Dawnista.
Paras juttu tässä elokuvassa on kuitenkin se, että FBI:n haravoidessa maastoa etsiessään haudattua kidnapattua, eräs agenteista sanoo tehtävän olevan turha ja epätoivoinen, niin sama mies kritisoi paria kohtausta myöhemmin kollegaansa joka on valmis luovuttamaan. Kaiken lisäksi tuo mielialavaihteluista kärsivä agentti on hän joka metsän keskeltä löytää ruuvin, jonka avulla päättelee minne neiti on haudattu.
VENGEANCE: THE STORY OF TONY CIMO (1986)
Idyllinen takahikiä USA jossa kaikki ovat sukua toisilleen ja onnellisia. Pidetään suuria perheaterioita ja mennään serkun kanssa naimisiin, kunnes rauha rikkoutuu kun New Yorkista saapuu ylimielinen nuorisorikollinen Rudolph (Michael Beach), joka sitten menee ja ampuu kyläkauppaa pitävän pariskunnan, jääden samantien kiinni. Sen ohella, että Rudolph tunnustaa vapaaehtoisesti tekosensa, on muitakin todisteita rekkalasteittain ja oikeudenkäyntikin menee sujuvasti, todeten aukottomasti syyllisyyden ja tuomioksi tulee kuolema sähkötuolissa. Kaikki siis on okei, eikö? Pahis saa rangaistuksensa ja kauppiaspariskunnan laaja suku pääsee viimein kokemaan asioiden päätöksen. Paitsi tietenkin käy niin, että syyttäjä oli mennyt sanomaan oikeudessa Rudophilla olevan mahdollisuus valittaa tuomiosta ja vaikka idioottimurhaaja ei itse niin teekään, päätetään oikeudenkäynti silti toistaa. Mitä hittoa, ollaanko nyt kokemassa suomalaista oikeudenkäyntiprosessia?
No kuitenkin, uusi tuomio on täsmälleen sama sähkötuoliteloitus, että se siitä sitten. Paitsi, että uhriperheen vanhin poika ja sittemmin suvun pääksi noussut Tony (Brad Davis) ei jaksa uskoa oikeuden tapahtuvan, VAIKKA SE TAPAHTUU JUURI SITEN KUIN HÄN ON KOKO SAATANAN LEFFAN VINKUNUT HALUAVAN TOTEUTUVAN. Siispä hän maksaa vankilassa olevalle Lamarille (Brad Dourif) Rudolphin kuolemasta, mutta tottakai Lamar nauhoittaa keskustelun ja toteutettuaan tehtävänsä poliisi löytää nauhan, joten nyt vaikutttaisi se varsinainen Tonyn tarina alkavan, mutta on lopputekstien aika. Ja nyt kun kuvailin koko helvetin elokuvan, niin olkaa siitä kiitollisia, sillä tätä elokuvaa käytettiin aika varmasti Guantanamossa kidutuksiin, että säästin teidät suuremmalta kärsimykseltä.
Valitettavan nuorena (41 vuotiaana) kuollut Brad Davis teki näyttelijäurallaan suuren vaikutuksen Midnight Expressin verevässä pääroolissa ja sen lisäksi,,, no,,, hetkinen vain, en minä mitään muuta Davisilta muistakaan. Kun katson miehen filmografiaa niin näen siellä tv-sarjojen jaksoja ja elokuvia joita olen nähnyt ja osasta pitänyt suurestikin, mutta Davisia en pysty yhdistämään mihinkään muuhun kuin Midnight Expressiin ja nyt tähän Vengeanceen. Tämän katsottuani en haluaisi yhdistää Davisia tähänkään elokuvaan.
Kuten tiedämme niin Davis sai aikoinaan hiv-tartunnan, ja olen aika varma, että hän sai sen luettuaan Vengeancen käsikirjoituksen ja todennäköisesti se ei ollut aids joka miehen niin masensi, että toteutti itseaiheutetun kuoleman, vaan Vengeance: The Story of Shit.
Kyseessä kun on niin uskomattoman puisevasti toteutettu tylsimys, että mieleni teki lähteä turkkilaiseen vankilaan jotta kokisin edes jotain jännitystä ja tunteita. Jos se ei riitä, että Vengeance on hidas kuin kuollut puhveli, dialogi ja juonenkuljetus on enemmän kädestä kuin Michael Cainen irtoraaja, niin ilmeisesti näyttelijät olivat kaikki opiskelleet William Shatner-yliopistossa, sillä he puhuvat vain robottia.
Elokuvan musiikki on kuin viiltelisi korvia ruosteisella haravalla.
Rehellisesti todettuna paras asia Vengeancessa on se, että ensivilkaisuni kansikuvaan sai minut luulemaan siinä olevan George Clooney.
CYBORG 3: THE RECYCLER (1994)
Valitettavasti minulla ei tällä hetkellä ole kumpaakaan tätä edeltävää Cyborg-elokuvaa ja molempien näkemisestä on sen verran aikaa, etten muista edes syntyneeni. En siis voi rupatella esimerkiksi jatkuvuudesta, mutta vajavaisten muistojeni perusteella ei näillä varsinaisesti suoraa jatkumoa olekaan, kunhan on vain pitkälti itsensätoistoa ja nimen hyödyntämistä.
Tulevaisuuden post apo-maailmassa on paljon aavikoita ja pölykapselipukeutumista, kun ihmisten ja kyborgien rauhaisa yhteiselo on kaatunut ja nyt ihmiset metsästävät kyborgeja saadakseen näistä varaosia omiin kehoihinsa, koska ihmiset ovat kyborgeja. Siis mitä hittoa, jos kyborgi-ihmiset vastustavat kyborgeja, niin miksi he haluavat tehdä itsestään samanlaisia, jos ovat jo kyborgeja? No siis, idea nyt kuitenkin on siinä, että ahneet kyborgit haluavat purkaa osiin muita kyborgeja voidaakseen sitten myydä kyborgiosia kyborgeille. Ihan selvää eikö?
Kierrättäjäksi kutsuttu Lewellyn (Richard Lynch) on yksi näistä opportunisteista, joka sitten kiertää harrastamassa metallielinkauppaa ja kun vastaan tulee raskaana oleva kyborgi Cash (Khrystyne Haje), on Lewellyn löytänyt kulta-aarteensa. Mutta jostain kumman syystä Cash ei halua tulla paloitelluksi, vaan pakenee ja saa apua ilmakitaroivalta hakkerimekaanikko Evansilta (Zach Galligan), joka innostuu Cashin raskaudesta, pitäen häntä metallugisena äiti maana, eli jonkinlaisena messiashahmona. Sitten harrastetaan kyborgismia.
Cyborg 3: The Recycler muistetaan varmasti Malcolm McDowellin uran kohokohtana ja tätä elokuvaa mainostetaan syystäkin hänen nimellään ja kasvoillaan. Onhan mies sentään elokuvan alussa ainakin pari minuuttia mukana, kunnes tulee tapetuksi.
Andrew Bryniarski näyttää Cyborg 3:ssa siltä kuin kuuluisi Misfitsiin.
RISING STORM (1989)
Eletään ilmeisesti vuotta 2099 ja luonnollisesti Yhdysvallat on muuttunut post apokalyptiseksi jäteastiaksi jossa rikkaiden ja köyhien erot ovat kasvaneet entisestään. Maata johtaa ahne tyrannipastori ja fasismin kukoistuksesta pitävät huolen kertakäyttösadetakkeihin ja kaasunaamareihin pukeutuneet viranomaiset. Satunnainen avoin solariumlaite pitää huolen futuristisesta ulkoasusta ja se on niin, että "fuck your rights, praise the Lord."
Vankilasta kurjuuteen vapautuva viiksekäs Joe (Wayne Crawford) ei halua yltiöpositiivisen veljensä Artien (Zach Galligan) tavoin alistua nöyryytettäväksi pohjasakaksi ja kun antiikkikauppiaiksi esittäytyvät Mila (June Chadwick) ja Blaise (Elizabeth Keifer) houkuttelevat veljekset avukseen, uskoo Joe siitä löytyvän rikkauksien avaimet. Onhan post apo-elokuville tuttuun tyyliin kaikki Playboy-lehdistä luottokortteihin ja Ronald Reagan-leluihin täysin vierasta ja ihmeellistä, joten sellaisista ollaan valmiita maksamaan vaikka sielulla jos käteinen ei riitä.
Pian kuitenkin ilmenee, etteivät Mila ja Blaise ole mitään rahan perässä olevia antiikkikauppiaita, vaan vallankumouksellisia joiden tehtävä on kaataa totalitarismi. Ymmärrettävästi Joe ymmärtää pian vapauden tuulien olevan rahaa tärkeämpää ja niinpä paljastetaan maailmalle, että ennen kuunneltiin rock 'n rollia radiosta. Joo joo, se on se lopullinen vapauttava totuus, mutta silti ollaan kaukana V niin kuin verikostosta.
Rising Storm on aika kieli poskessa tehtyä post apo-roskaa, josta valitettavasti puuttuu Cherry 2000:n kepeä askel ja poliittiseksi satiiriksi ei oikein riitä pelkkä Barbie-nuken pitäminen lasikuvussa ja iso veli voisi valvoa hieman tuimemmalla ilmeellä, joten Brazilia ei tästä mehulasista löydy, vaan jotain Xtran rumaetikettistä esanssikuonaa. Mukana toki on joitakin ihan hauskoja ideoita, kuten laittoman huumekaupan korvaantuminen laittomalla vitamiinikaupalla ja laittoman maahanmuuton suuntautuminen jenkeistä Meksikon ihmemaahan, mutta elokuvassa ei oikein ole mitään viimeisteltyä suuntaa ja siksi esimerkiksi on epäloogista, että 1900-luvun ihmeet leluista mainoskyltteihin ovat muka maailman arvokkainta ja harvinaisista kamaa, kun sitten lavastuksessa on käytetty sinne tänne heiteltyjä vinyylilevyjä ja muuta sellaista joiden samalla selitetään olevan rahakkaan harvinaista. Samalla tavalla epäloogisuutta löytyy siitä, että viihteen sanotaan olevan kiellettyä ja siksi vapauttavaa, mutta kuitenkin samalla se kaikkea valvova elin esitetään jonkinlaisena showpainin kaltaisena elämyksenä. Joten aivan kuin joku olisi päättänyt, että komediallinen 1984 ei riitä, vaan kaadetaan tämä lelulaatikko sen päälle, mutta ei koota legoista mitään ja lopputuloksena on sekavaa heilumista. Mutta ainakin elokuvassa luullaan dildoa pommiksi ja hitsaajanlaseja pidetään parhaaseen kyberpunkhenkeen osana normaalia vaatetusta.
Tähdet:
83 Hours 'til Dawn **
Vengeance: The Story of Tony Cimo ~
Cyborg 3: The Recycler **
Rising Storm *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti