Juokse tai kuole (The Running Man, 1987)

Eletään lähitulevaisuutta 2017 ja arvatkaa vaan valvooko valtio isoveljenä kansalaisiaan ja pitää sotilaallisten joukkojensa avustuksella jonon suorana ja jos joku erehtyykin juostessaan kusemaan, niin kaulaan asetetaan räjähde. Pitääkseen kapinalliset vähemmän houkuttelevana kuin tyrannian, on luotu velmun veikeä tosi-tv-show Juokse tai kuole, jonka amazing raceen pääsevät survivorit odottavat maaliviivalla olevan kultaa, kunniaa ja isorintaisia naisia. Tähän nälkäpeliin kelpuutetaan vain ihmissaastaa joiden kohtalosta ei tavallinen ihminen välitä tuon taivaallista ja ohjelman tuottajat vieläkin vähemmän. Joten käsikirjoitettu selviytymisleikki ei jätä kenellekään onnellista loppua koettavaksi.
Nyt kilpailemaan pääsee entinen alistajakyttä Ben Richards (Arnold Schwarzenegger), joka ymmärsi ettei ole oikein kiusata nälkäisiä kansalaisia ja siksi päätyi massamurhaajaksi lavastettuna vankilaan ja sieltä nyt siis pukemaan jumppa-asun päälleen ja tappelemaan Justice League of Americanin jäsenten kanssa. Ei haittaa vaikka ohjelman tuotantoporras ei tottele sääntöjä, sillä myös Ben aikoo hyödyntää Konami-koodia ja odotettavissa onkin sekä vallankumouksen symbolina olo, että myöskin nainen (Maria Conchita Alonso) käsivarsille.
"Who loves you and who do you love?" No ei ainakaan MTV3.

The Running Man on muutakin kuin vain Arnold Schwarzeneggerin kampanjabussin nimi (ja Stephen Kingin salanimellä kirjoittama tarina), sillä vaikka etenkin miehen 80-luvun elokuvia ajatellessa se jääkin Commandon, Conan Barbaarin, Predatorin ja Terminatorin jalkoihin, niin kyseessä on varsin nokkela kertomus television raadollisuudesta ja nykypäivää ajatellen varmasti enemmän ajankohtainen kuin tekoaikanaan.

On melkeinpä hermostuttavaa ajatella kuinka tosi-tv on vallannut niin paljon alaa, että sitä on kotimaamme ilmaiskanavilla jo enemmän kuin ns. ulkomaista fiktiota, eikä siihen ole edes laskettu mukaan lifestyle-ohjelmia, joita niitäkin pursuaa joka nurkasta. Iso osa lifestyle-ohjelmistakin on enemmän taikka vähemmän tosi-tv:tä, vaikka tosi-tv onkin muodostunut kuvastamaan jonkinlaisia ryyppäjäisseikkailukokkauksia. Inno luokitellaan lifestyleksi, mutta onko Kiinteistökuningatar Kaisa sitä ja jos on, niin miten se eroaa Gordon Ramseyn ohjelmista, jotka kulkevat käsi kädessä Mastershitin kanssa, joka saa ällösisaruksia Big Brotherista ja Idolsista. Ja kun seuraa jotain Huutokauppojen Metsästäjiä, taikka sen raadonsyöjäversiota Storage Huntersia, niin huomaa ajattelevansa kaiken olevan käsikirjoitettua ja näin ollen todellisuuden osuus tosi-tv:stä muuttuu erittäin kyseenalaiseksi. Big Brotheriin laitetaan tarkoituksella uskovainen pornohirmujen alkoholistien joukkoon, jotta saadaan luotua konflikteja joita sitten seurataan kuola poskella. Tuottajat sanovat etteivät arvanneet jotain sattuvan kun paksuniska laitetaan samaan sänkyyn homokuningattaren kanssa ja kamera jäi vahingossa päälle kun toisilleen tuntemattomien ihmisraunioiden ensikatse muuttuu saman päivän aikana seksuaaliseksi painiksi. Kun sitten kirjoitetaan jotain saippuadraamaa, niin se tulee seuraavalla kerralla ylittää ja siitä muodostuu kierre joka katkeaa vasta kun katsojaluvut putoavat tarpeeksi. Tuottajat määräävät ja jos et tottele, niin joudut ulos ja ohjelma leikataan sellaiseen muotoon, että normaalioloissa itämaan viisaskin muuntuu sukkaan runkkaavaksi pervosedäksi. Ennemmin tai myöhemmin tilanne kasvaa tarkoitukselliseen väkivaltaan ja luottakaa minuun, kuolemaan saakka. Sitten ihmetellään, että missä meni vikaan ja kukaan ei myönnä olevansa syypää. Kaikkein vähiten fiktiota tuottavat tosi-tv:n tekijät.

Tälläisen ajatelman kuvauksessa Juokse tai kuole onnistuu osittain, sillä se peilaa nykyajan tosi-tv:tä ja arvostelee sitä, mutta tietenkin viihde-elokuvana myös toimii juuri sinä käsikirjoitettuna totuutena, että aivan The Truman Shown kaltaisena kritiikkinä sitä ei voi pitää. Onhan kyseessä kuitenkin Schwarzenegger-elokuva jossa pitää olla onelinereita ja pullistelevaa toimintaa, joten juuri kun olemme pääsemässä yhteiskuntakriittisyydessä pinnan alle, niin pää räjähtää ja vitsi väännetään. Hyvä niin, sillä tälläisten puolien yhdistelminä on niin moni Schwarzeneggerin elokuva parhaimmillaan. Kuten esimerkiksi Commando, joka on päällisin puolin pelkkää äijäilyä, mutta hetken pohdinnan jälkeen huomaa sen olevan toimintakomedia jossa naureskellaan puhelikoppien heittelemisille ja kirvesmurhille. Tai ainakin haluaa vakuuttaa itselleen Commandon olevan muutakin kuin pelkkää viiksi- ja puukkofantasiaa. Juokse tai kuole ottaa osapuolikseen mediasatiirin ja äijätoiminnan, ja vaikka se ei täysin tasapainoisesti kuljekaan, niin molemmilla puolilla on jotain seurattavaa. Ja onhan elokuvassa jotain, jos se saa näinkin paljon edes näennäisesti syvällisiä tajunnanvirta-ajatuksia aikaiseksi.

Juokse tai kuole ei kuitenkaan sisällä hauskasta ja mielenkiintoisesta ideastaan, taikka sarjakuvamaisista pahiksista huolimatta mitään aivan niin järisyttävän muistettavaa kuin aiemmin mainitsemani Schwarzeneggerin 80-luvun elokuvat (vaikka Richard Dawsonin oksettava tv-juontaja Damon Killian kuuluukin Arnold-leffojen kärkikaartiin. Ainakin lopputeksteihin saakka jos ei sitten pidemmälle).
Luulen, että syy miksi Juokse tai kuole ei mielikuvituksellisista hahmoistaan ja ideoistaan huolimatta ole täysillä iskevä on siinä, että etenkin siellä toimintapuolella ei mennä aivan täysillä. Ainoastaan oopperaa laulavassa Dynamossa (Erland van Lidth) on sopivan surrealistista otetta mukana, kun muissa olivat ne sitten lentäviä liekkimiehiä taikka Kapteeni Amerikka-kopioita (Jesse Ventura) päätetään ottaa hauska hahmo esille, mutta tehdä toiminnasta valitettavan tavanomaista, kun tälläiset heput kaipaisivat Marsalkka Laki-meininkiä osakseen. Näin ollen olen melkeinpä pettynyt kun elokuvassa alkaa toimintaosuus ja toivon kameran palaavan pian sinne tv-studiolla ja kuvaamaan niitä yleisöstä napattuja paukapäitä.
Joten hyvistä yrityksistä (ja siellä on joitakin todella hyviä sellaisia) huolimatta se jää sinne Raa'an Keikan, Red Heatin ja Conan Hävittäjän seuraan. Joten fanit diggaavat kybällä, mutta muita se tuskin vieläkään erityisemmin voittaa puolelleen. Vaikka juuri nyt sille kannattaa se mahdollisuus antaa.

He jotka eivät järin nauttineet John Carpenterin Paosta L.A.:sta, tämä on suositeltava jatko-osa Paolle New Yorkista. Sillä ei paljoa mielikuvitusta vaadita jotta voi kuvitella Snake Plisskenia juoksemaan taikka kuolemaan. Sama ränsistynyt futumaailma täynnä kieltoja ja sääntöjä, satiirinen näkemys kaikkia valvovista elimistä, tutun kyyninen päähenkilö kohtaamassa sarjakuvamaisia pahiksia ja Che Guevara.

"This is television, that's all it is. It has nothing to do with people, it's to do with ratings!"

Tähdet: ***
Juokse tai kuole