perjantai 26. heinäkuuta 2013

The Crazies (2010)

Muistan nähneeni George A. Romeron alkuperäistä The Craziesia mainostettaneen zombie-elokuvana, joka juontui ilmeisesti halusta hyödyntää miehen tunnetuimpia elokuvia. Olenpa myös kuullut ihan oikeidenkin ihmisten kutsuvan sitä zombie-elokuvaksi ja kuten 28 Päivää ja Viikkoa Myöhemmin kohdalla on luvallista todeta takaisin närkästyneenä "eikä ole!", mutta nyt kun suurinpiirtein joka toinen moderni zompparileffa ottaa mallinsa 28-elokuvista ja näin ollen joka toinen zombievirus ei olekaan zombievirus, vaan jotain raivotautia, jolloin käsikirjoitus koettaa väittää vastaan etteivät nämä ole eläviä kuolleita, vaan ihan vain eläviä, joskin liiankin eloisia sellaisia. Joten nykyzombiet juoksevat, hyörivät, pyörivät ja ovatkin vain sairastuneita kuolemaa edeltävään ilotteluun, niin palataanko takaisin sinne Romeron The Craziesiin jossa eräänlainen raivotautivirus teki 70-luvun ihmisistä 2000-luvun zombeja jotka eivät ole edelleenkään eläviä kuolleita. Vautsi! Foliohatut päähän!

Vaikka joo, Romeron elokuvassahan virus olisi voinut aiheuttaa vaikka pelkkiä syyliä, sillä varsinaisen kaaoksen siinä aiheutti se karanteeni ja ahdistuneisuus.

Ja sitten itse elokuvaan:

Pelin jossa hyödynnetään palloa keskeyttää hassusti käyttäytyvä mies, joten hänet ammutaan ja sheriffi David (Timothy Olyphant) voi kokea sen seurauksena ainakin yhden unettoman kohtauksen verran syyllisyyttä.
Pian alkaa muissakin ihmisissä näkymään normaalista poikkeavaa käytöstä, paitsi tietenkin heissä jotka päivittäin katselevat rajan tuolle puolen ja tunteettomasti murhaavat ihmisiä. Niin ja sitten ovat tietenkin he jotka hakevat Big Brotheriin ja he vasta pelottavia ovatkin. Nämä saastuneet tulisi tuhota.
Luonnollisesti syy ihmisten murhahulluuteen löytyy paikallisesta järvestä jonne oli joskus aiemmin pudonnut jotain armeijan Sihi-juomaa, joka lavatanssien tavoin ajaa ihmiset mielipuolisuuden partaalle. Ei huolta sillä valtio pitää huolen omistaan ja näin ollen asettaa pöpikaupungin karanteeniin, aloittaa Mengelen oppien mukaiset ihmiskokeet, joista moni testaa ihmisen kykyä vastustaa luoteja. Tämä ymmärrettävästi johtaa kapinaan laivan ulkopuolella, kun niin sekä käkikellopäät että tavalliset puskajussit haluavat vastustaa yleistä käytäntöä orjuuttaa ihmisiä. Mutta kuten jo Rocky Horrorissa todettiin:
"It's astounding
Time is fleeting
Madness takes its toll"

The Craziesin remake ei ole sieltä aivan pöllöimmästä päästä, sillä vaikka se ei tee oikeastaan mitään muuta kuin päivittää ääni- ja kuvamaailman, joista olennaisimpana osana vaate- ja hiusmuodin, niin se pistää peliin tarpeellisen määrän uhkaavaa tunnelmaa, melkein onnistuneita säikäytyksiä ja varsin erinomaisesti toimivat ääniefektit ja musiikin. Tietenkin kun merkittävin ero alkuperäiseen elokuvaan löytyvät vain vuosiluvusta ja budjetin koosta, niin ymmärrettävästi herää kysymys siitä, että kuinka tarpeellinen tämä nyt sitten on. Tästä syystä remakejulkaisujen oheen olisi aina syytä pistää se alkuperäinen versio, jotta näkisi sen tarpeellisuuden asteen. Joka tuossa tapauksessa saisi kenties kirjoittamaan ruudulle sanan tarpeeton, mutta toivottavasti saisi myös antamaan alkuperäiselle elokuvalle sen mahdollisesti ansaitsemansa arvostuksen, jolloin remaken ansioiksi voidaan lukea tiedonjanon lisäämisen. The Craziesin tapauksessa uskon Romeron elokuvan olevan valtaosalle tämän remaken nähneistä täysin tuntematon tapaus, jolloin heidän haittanaan ei onneksi ole vertailuajatukset, mutta kenties tämä myös saa haluamaan nähdä sen aiemmankin version, kunhan ensin saa tietää sen olemassaolosta.
Kuitenkin remake tai ei, kyseessä on ihan kelvollinen viruselokuva jossa saa taas kerran varmistuksen sille, ettei isoveljeen voi luottaa, ellei sitten jo etukäteen odota petosta ja märkiviä haavoja.

Parasta: ajoittain todella hermostuttava äänimaailma.

Huonointa: loistavan ironisen kyynisen lopetuksen muuttaminen siihen tavanomaiseen taas mennään-muotoon.

Tähdet: ***
The Crazies

Ei kommentteja: