Tony Scottin ja Tom Cruisen toinen yhteinen elokuva koetti tietenkin toistaa Top Gunin menestyksen ja vaikka kuvat ovat ajoittain kauniita, juoni tuttua Rockya, musiikkia america fuck yeahta, kuten ovat myös hidastetusti liehuvat tähtiliput, niin kunhan blingbling ja sen mukanaan imemät viikkorahat karisivat silmistä, huomasi että tämähän on tyhmä kuin saapas. Mitä tietenkin myös Top Gun oli, mutta tässä vaiheessa se ei enää riittänyt, tai se ei sopinut kumijalan kuljetettavaksi. Joten aina Renny Harlinin Driveniin saakka Days of Thunder saikin pitää hallussaan ääliömäisimmän autourheiluelokuvan (mikä tosin ei ole kovinkaan ahkerasti käytetty lajityyppi, jos pois jätetään kaikki Fast and Furiousin kaltaiset peniksenjatkeet) kruunua, mutta onneksi rataukkonen on ajan saatossa kerännyt kullattuja muistoja jotka saavat luulemaan elokuvan olleen jopa lähes hyvä.
Mitä se ei ole.
Mikä ei ole kyllä sille haitaksikaan, sillä kuten suklaamuniin liitettävät muna suussa-vitsit, hölmöys on joskus todella virkistävää ja Days of Thunder on kaikilla niillä elementeillä joista Michael Bay saa haukkuja todella hölmöä meininkiä, mutta ainakin hauskaa jos nauttii ruokansa roskan muodossa. Siispä uhoa, yksinkertaisia tunteisiin vetoavia ratkaisuja, siirappisia hidastuksia, sokerisia auringonlaskuja, odotettu ennalta-arvattavuus, kauniit päähahmot, muutama uskottavuutta tuova ns. laatunäyttelijä ja kakkua hengitysaukkoon niin, että vaahto valuu suunpielistä.
Huvittavaa on myöskin se, että elokuvassa ei paljoa aikaa kuluteta hahmojen taikka tilanteiden esittelyyn, vaan hypätään suoraan asiaan, aivan kuin luotettaisiin siihen että kaikki on jo niin tuttua, että yhtä hyvin voidaan aloittaa lukeminen sivulta 15.
Miten ihmeessä tämä voikaan olla Chinatownin kirjoittaneen Robert Townen käsialaa? Ai Cruise itse on ollut mukana rustaamassa tikkukirjaimia paperille. Ehkä se selittää jotain, tai sitten ei.
Ikävintä tosin on se, että vaikka kamera kuinka hyppii autojen ympärillä, niin vauhti tuntuu puuttuvan ja se ei ole kivaa kun kyse on lajista jossa speed means freedom of the soul.
Itse asiassa Will Ferrellin hädintuskin keskitason komediaksi yltävän Talladega Nightsin ansiosta Days of Thunderilla on yksi veikeäkin juttu ansionaan ja se on John C. Reilly. Hän on Days of Thunderissa pienessä talliorjan roolissa ja Talladega Nightsissa hän on kuin ylennyksen saanut sama hahmo, ja kun vielä uudempi elokuvista on parodiaa vanhemmasta, niin voisi kuvitella elokuvien olevan samaa todellisuutta. Joten ystäväni, foliohattu päähän.
Tähdet: **
Days of Thunder
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti