Teksasin kaupunkialueella toimivat poliisit, rauhallisempi vanhempi elämää nähnyt ja kokenut Brian (Jeffrey Dean Morgan) ja nuori purukumia jauhava äkkipikainen Mike (Sam Worthington) saavat tutkittavakseen nuoren tytön murhan. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolella olevalta suoalueelta löydetään toinen kuollut naispuolinen henkilö, jonka tapausta tutkivaa poliisia Pamia (Jessica Chastain) edellä mainitut mieskytät rupeavat avustamaan. Murhat liittyvät mahdollisesti toisiinsa, tai sitten eivät ja samalla ne molemmat taikka vain toinen liittyy moniin muihin vuosien aikana selvittämättömiksi jääneisiin murhiin, tai sitten eivät. Varmaa kuitenkin on, että Pam jää jopa omasa tutkimuksessaan täysin sivuun, sillä hänelle ei ole kirjoitettu mitään persoonallisuutta taikka tekemistä, mutta on tietenkin sentään edes Miken ex-aviopuoliso, sillä pitäähän sellainen olla mukana.
Luonnollisesti Brian on aiemmin New Yorkissa työskennellyt kyttä, joka siellä epäonnistuneen murhatutkimuksen vuoksi tuntee syyllisyyttä ja on tavallaan paennut menneisyyttään, vain kohdatakseen sen nyt täällä uudessa kotipaikassaan ja ottaa siksi henkilökohtaisesti nämä uudetkin murhat. Kun taas Brianin kohdalla kliseenä tietenkin on juuri sieltä suolta kaupunkiin muuttaminen ja aiemman kotinsa häpeäminen, joka tulee eteen kun sinne on pakko mennä tekemään töitä. Pistetään mukaan vielä pikkuvanha perhehelvetistä kärsivä tyttö Ann (Chloë Grace Moretz), jota Brian haluaa suojella maailman pahuudelta ja jonka Honey Boo Boo-perhe voisi yhtä hyvin kulkea me teimme sen-kylttien kanssa, sillä sen verran helposti syylliset on tunnistettavissa ja sitä ironisesti osittain sen valkoisen gangsta-tyypin Rulen (Jason Clarke) pahuuden korostuksella, jonka pitäisi siis muka johtaa katsojaa harhaan. Sen suhteen tosin on mielenkiintoista se, että Brianin ja Miken mukaan vetävä murha onkin suurella todennäköisyydellä juuri hänen aikaansaannostaan. Mutta mitä me siitä välitämme, kun elokuvassakin se päätetään unohtaa tyystin, sillä on aika saada Hollywood-lopetus.
Hiukan pitkästyttävä rutiinitrilleri, jonka raukea tunnelma toimii ajoittain ihan kelvollisesti, mutta aivan uskomattoman kuluneiden ideoidensa vuoksi saa katsomaan laskurista (tein sen 30 ja 70 minuutin kohdalla) kuinka paljon elokuvaa on jäljellä ja se ei ole hyvä merkki.
Hahmot, juoni, etc. ovat kuin valmiista muotista otettuja ja missään vaiheessa ei koe mitään mitään mikä saisi olettamaan tekijöiden mielessä olleen muuta kuin, että ihan sama mitä tehdään, kyllä joku sen katsoo. Missä he omankin katselukokemukseni johdosta ovat oikeassa, mutta uusintakatseluun elokuva tuskin koskaan päätyy.
Se tosin on aika mielenkiintoista, että elokuvassa koetetaan takoa katsojan päähän Jason Clarken wannabegangstan olevan elokuva pääpahis ja mahdollisesti syypää moniin kuvissa vihjailtuihin murhiin ja oletettavasti hän suorittikin sen toisen alussa esiintyneistä tapauksista, mutta lihavointi, kursivointi, alleviivaus ja muut vain saavat katsojan siirtämään tutkivan huomionsa muualle ja tuolloin liian helposti näkee missä se punaisen langan pahuus on. Mikä kuitenkin tekee Clarken hahmosta ja toimista mielenkiintoisen on se, että asia vain unohdetaan ja se katoaa kuin taikurin avustaja, jättäen kaiken avoimeksi osaltaan. Tällöin voi ajatella, että kun jotain selvitetään, jotain uutta tulee tilalle ja ikiliikkuva oravanpyörä löytyy tragediasta. Valitettavasti tuokin koko asia kärsii siitä, että Clarken hahmoon liittyvät tapaukset taidetaan jättää avoimeksi vain koska elokuvantekijät unohtivat hänet, sillä sen verran vahingolta se elokuvassa tuntuu ja sitä saa katsoja sitten itse luoda asiasta mielenkiintoisemman kuin millaiseksi sitä kenties oli edes tarkoitettu. Ja se miksi Texas Killing Fieldsia katsoessa ei meinaa uskoa hyviksi/nokkeliksi luultavien seikkojen olevan muuta kuin vahinkoja, johtuu nimenomaan kaikesta sen tarjoamasta liukuhihnameiningistä ja silkasta epäpätevyyden tunteesta, joka tulee etenkin hahmojen myötä esille. Elokuvassa nimittäin poliisit ovat varmasti maailman hyödyttömimpiä kapistuksia. Joka paikkaan tullaan myöhässä ja sitten ei tiedetä mitä tehdään. Kuinkahan moni elokuvan kuolemista oltaisiin ehkäisty, jos esimerkiksi Worthingtonin esittämä kyttä reagoisi asioihin ajoissa. Enkä tarkoita sillä itse toiminnan aikana tapahtuvaa päättelykykyä, johon voi tapahtumien hektisyys vaikuttaa, vaan pelkästään ajoissa paikalle tulemista, tms. Hölmöä on myös se, että Clarken esittämä pahis ajaa pakoon ammuskellen p*skaksi suurinpiirtein puoli kaupunkia ja tappaen kaikki ruuansulatusjärjestelmällä varustetut eliöt ja perässä on rutosti poliiseja, mutta yllättäen jokainen kyttä ajaa itsensä eksyksiin ja pahis voi rauhassa lowridailla ympäriinsä. No, ei kai sillä niin väliä ole jos poliisista ei ole hyötyä, sillä tämän elokuvan pahikset tappavat toisensa ennen kuin kytät edes ehtivät tajuamaan missä donitsit ovat.
Morganissa on onnistunutta rikkinäisen ihmisen surumielisyyttä, Moretz saa Dakota Fanningin vihaiseksi, Chastain hukataan tyystin ja Worthington on tapansa mukaan pökkelö.
Ja kenties suurimpana yllätyksenä Sheryl Lee (jota en meinannut edes aluksi tunnistaa), joka on hyvä white trash-äitinä jota tekee mieli rangaista käytöksensä vuoksi, mutta jota lopussa hieman säälii.
Lee ansaitsisi hieman enemmän näkyvyyttä.
Tähdet: **
Texas Killing Fields
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti