Mutta ensin ruoskitaan Giorgio.
Onneksi sydänkohtaus rankaisee mummelia ja hänen kuolemansa jälkeen samaiseen linnaan voivatkin muuttaa amerikkalaisperhe Reillyt, jotka saavat paikan perinnökseen. Jeffrey Combs on perheen isä John ja esiintyy itselleen tutun nykivästi ja silmiään heiluttaen. Muita jäseniä ovat äiti Susan (Barbara Crampton), jota pelottaa linnan kolkkous ja seinillä olevat kauhumaalaukset ja tytär Rebecca (Jessica Dollarhide), joka on sopivasti sokea ettei näe mitään pelottavaa paikassa.
Rebeccan sokeuteen johtanut autokolari, joka samalla tappoi perheen pojan on seikka joka on aiheuttanut Johnin ja Susanin avioliittoon ongelmia, sillä kolarin aikoina Johnille vielä maistui tuliliemi ja kun John vieläpä ajoi kolariautoa niin siinäpä se. Linnan viinikellari aiheuttaa Johnin suussa kamelimaista kuivuuden tunnetta.
Ymmärrettävästi kellarissa vieläkin majaileva Giorgio päästelee ääniä ja huomatessaan linnassa olevan vieraita ihmisiä, halajaa hän ulkomaailmaan kokemaan ihmiskontakteja. Mutta tietenkin kun elokuva nimetään Castle Freakiksi ja Giorgiota kuvataan kuin REC-elokuvan mörökölliä, niin katsojalle väännetään rautalangasta tässä olevan pelkästään kannibalistinen ihmishirviö joka tahtoo vain ja ainoastaan pahaa. Kun tosiasiassa Giorgio tietenkin on linnan edellisen omistajan huulihalkioinen poika, jota hän häpesi niin, että telkesi piiloon muulta maailmalta ja näin ollen itsekin uhri. Niinpä Giorgio on pikemminkin Frankensteinin hirviön kaltainen henkilö, joka itse ei olekaan se varsinainen hirviö. Tai näin ainakin voitaisiin asia tulkita, jos eivät tekijät olisi sortuneet kuorruttamaan elokuvaa kissansyönnillä, veriletuilla, tisseillä ja muulla peruskauhukamalla, joilla voidaan virtsata taittovikaisia silmään.
Siitä on noin 16 vuotta kun tämän elokuvan edellisen kerran näin ja tuolloin pidin sitä yhtenä pashaimmista koskaan. Siispä on kiva huomata, että aika ja kehittyminen katsojana eivät ole ainakaan liikaa Castle Freakia parantaneet.
Elokuva jonka tarinassa viattomasta henkilöstä tehdään väkisin hirviö, mutta ei sitten uskallakaan hyödyntää sen draamapuolta, vaan tyydytään säikyttelyihin ja osoittamaan, että jos sinulla on jokin kasvovamma tulee sinut polttaa tulella, ei oikein toimi kummallakaan puolella. 16 vuotta sitten taisin mennä siihen halpaan, että odotin vain jotain pirunsarvimörökölliä syömässä ihmisiä, enkä yksinäisyydestä ja eristettynä olosta kertovaa tunnekuohua ja nyt taas tulin huijatuksi uskoessani elokuvan olevan tuota jälkimmäistä. Castle Freakissa olisi ollut mahdollisuuksia olla Frankensteinin kaltainen syvällinen elokuva, mutta nyt uskalluksen puutteen ja sen korvaamisen verellä sekä alastomuudella vuoksi se on pikemminkin syvältä. Tosin myönnettäköön, ettei se enää tunnu olevan lähelläkään ulosteisinta koskaan, sillä kokemukseni elokuvakatsojana ovat tuoneet eteeni sellaisia kauhuja, etteivät edes hypoteettiset lapsenlapseni pysty välttämään mielipuolisuuteen sortumista. Se ei kyllä varsinaisesti ole kehu tätä elokuvaa kohtaan, sillä hyväksi Castle Freakia ei uskalla edes Giorgio kutsua.
Ai niin, kun mainitsin sen RECin, niin onko tämä vain sattumaa?
Tähdet: *
Castle Freak
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti