John McTiernanin uusintaversioima Seikkailija Thomas Crown liikuskelee samanlaisin kepein askelin kuin Norman Jewisonin alkuperäinenkin elokuva ja muutamaa tapahtumapaikka- ja juonikäännemuutosta lukuunottamatta suurin ja siten myöskin pienin ero löytyyy siitä, että tämä uudempi versio on aiempaakin ilmavammilla kengillä askeltava. Jos elokuvia ajatttelee James Bond-vertauksen kautta, niin Steve McQueenin tähdittämä Thomas Crown on hieman enemmän kuin Sean Connery ja Pierce Brosnanin Thomas Crown on Roger Moore. Tai ehkäpä Mooren kohdalla vielä Bondia enemmän Simon Templar. Niin Conneryn kuin Moorenkin Bondit ovat seikkailullisia, mutta toinen pitää jalkansa hieman lähempänä maanpintaa ja toinen suihkauttaa rakettimoottoreilla ohuen ilman pariin ja tämä uudempi Thomas Crown saattaa siksi aiheuttaa jopa ajatuksia jonkinaisesta tyhjäpäisyydestä. Sitä se ei tietenkään ole, mutta ajoittain elokuvan hauskanpito jossa kaikki ovat kivoja ja mukavia ja ihania saa kaipaamaan jotain naarmua osoittamaan, että kyllä siellä ihmisiä glamourin alla on, eikä pelkästään hummeri-illallisia, lentokoneilua ja tangoa. Väliäkö tuolla, sillä jos ei anna jonkin Stevia McQueen-fanatismin tai vastaavan iskeä automaattisesti kakkaa-leimaa remaken päälle, niin huomaa kuinka svengaava soundtrack, romanttinen valaistus, kauniit ihmiset ja etenkin erinomaisesti yhteen pelaava pari aiheuttavat nautinnollisia väreitä ja ajatuksia siitä kuinka "on ne vaan niin suloisia". Ja sitä Brosnan ja Russo muuten ovatkin.
Siispä jos McTiernanin vähän liiankin tukevissa turvavaljaissa kulkeva elokuva ei juuri sen vuoksi kiusaa, niin vähintäänkin alku- ja loppupuolen museokeikkojen liukasliikkeisyys saa peukut pystyyn.
Hyvän tuulen elokuva on hyväntuulinen.
Ja hämmästyttävän paljon Rene Russon tissejä. Tai siis ne ovat ne samat kaksi koko ajan, mutta näkyvät aika usein.
Tähdet: ***
Seikkailija Thomas Crown
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti