maanantai 29. heinäkuuta 2013

Romeon on kuoltava (Romeo Must Die, 2000)

Viime yönä näin unta kukkakaupassa työskentelevästä Krista Kososesta ja hän särki sydämeni,,, kahdesti.
Aamulla piti googlata kuka Krista Kosonen on.

Rikollispomo Isaak (Delroy Lindo) on aikeissa siirtyä pois laittomuuksista, mutta sopivasti pahimman kilpailijan Singin (Henry O) poika tapetaan ja syy näyttäisi olevan Isaakin joukoissa. Tieto tuosta kuolemasta tavoittaa kiinalaisessa vankilassa aikaansa viattomana viettävän isoveli Hanin (Jet Li) ja tämä saa herran pakenemaan ja matkustamaan jenkkeihin, sillä on aika toteuttaa silmää silmästä. Silmistä puheen ollen, ne iskevät sataa salamaa kun Han tapaa Isaakin ylivarjellun tyttären Trishin (Aaliyah) ja vaikka ihastus noudattelee söpöilyä tyyliin kädestä pitäminen, niin Isaakin ja Singin perheiden välillä päätään nostava mahdollinen sota koettaa kaiken erottaa. Jälleen kerran saamme todeta, että joidenkin mielestä sotatilaa kannattaa pitää yllä, sillä sairauden hoitaminen tuottaa enemmän kuin parannus.

Vaikka Tappava ase nelonen sai kunnian (jos sitä siksi haluaa kutsua) viedessään Jet Lin jenkkimarkkinoille, niin eiköhän se ole Romeon on kuoltava joka varsinaisesti teki miehestä kansainvälisesti tunnetun ja oli se oikea jenkkidebyytti jo siksikin, että tässä elokuvassa mies sai paremmin esittää kykyjään ja nousta sivusta ansaitsemaansa pääosaan. Toisin sanoen tässä elokuvassa esiintyy Jet Li ja tappava ase nelosessa joku heppu. Edellisellä kommentillani kansainvälisestä tunnettavuudesta viittaan ymmärrettävästi massayleisöön joka vähät välittää muusta kuin meillä teatterilevitykseen päätyneistä elokuvista ja jotka katsovat ei-englanninkielistä elokuvaa vain jos elokuva on saanut Oscarin, tms.
Romeon on kuoltava on se ns. eksoottinen aasialaiselokuva jolla parsitaan yhteen välimatkat ja se onkin elokuva jota on helppo suositella lähes kaikille, paitsi tietenkin heille joiden mielestä Li myi itsensä siirtyessään dollarimarkkinoille. No, kaikkia ei voi onneksi miellyttää.

On muusikkotähtiä (Aaliyah, DMX) ja myöskin turvallisen cool hiphopsoundtrack. On koreutta, kauneutta, kimalletta, hienoja autoja, mittatilauspukuja ja aurinkolaseja.
Mutta jos esimerkiksi luulee Lin jäävän Hollywoodhutun alle, niin mukana on myöskin miehen kyvyille kunniaa tekevää tyylikästä toimintaa (joskin myönnettäköön, että jenkeillä oli ainakin vielä tällöin vaijeritemput hieman hakusessa) ja ketteryyttä kuin kumisella akrobaatilla. Kun mukana on perinteistä helpon tien Romeo et Julia-mukaelmaa ja rento löysähousuinen tunnelma, niin elokuvaa on helppo katsoa ja kiukkuisimmat kommentit sulavat Lin ja Aaliyahin hymyjen vuoksi pois. Ei siis missään nimessä lajityyppinsä mestariteos jos hakee vertailukohtansa muualta kuin viihdetoiminnasta, mutta tälläisenään hemmetin mukava, että pidän tätä oikeasti Lin parhaimpana jenkkileffana ja olen hyvin pahoillani Aaliyahin poismenosta. Eikä jälkimmäistä kumoa edes kehno Kadotettujen kuningatar.

Nautin, vaikka sitten ylilyöden. Pelkästään se Lin ja Aaliyahin ensikohtaaminen taksissa sekä siellä tapahtuva keskustelu ovat niin luontevaa ja rakastettavaa, että katsojan tulisi jo sen vuoksi ajautua kukkamerelle soutelemaan karkkipelikaanien kanssa.

Tähdet: ****
Romeon on kuoltava

3 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Itsekin tykkään tästä leffasta kovasti. Hyviä action kohtauksia ja muutenkin tosi viihdyttävä pätkä. Muistelen, että jostain syystä jotkut tuttavani hirveästi aikanaan minulle tätä leffaa mollasivat ja en ollenkaan ymmärtänyt miksi...

Tuoppi kirjoitti...

Olikos tämä se leffa, missä luunmurtumat näytetään röntgenin lävitse heitettynä?

...noir kirjoitti...

J:
Jos unohdetaan heidät jotka automaattisesti pistävät tällekin elokuvalle negatiivisen leiman, ajatuksena että vaan ne Jet Lin kiinaleffat ovat hyviä, niin toinen syy voi löytyä mukana olevista hip hop-elementeistä, joihin minäkin usein suhtaudun varauksella. Muistan nimittäin, että juuri löysäpöksyt olivat aikoinaan tosi innoissaan tästäkin elokuvasta, kuten he ovat kaikesta missä on mukana ihan minkä tason kakkaräppäri tahansa. Paitsi tietenkin he, joiden mielestä puhelauluartisti on myynyt itsensä heti kun allekirjoittaa levytyssopimuksen.

T:
Kyllä. Se oli jokin pain mode-tai jotain muuta Mortal Kombatia. Se ei anna kunnon kuvaa kivusta.