Gloria (1999)

Gloria (Sharon Stone) vapautuu kolmen vuoden jälkeen vankilasta ja menee aukomaan päätään rikollispomopoikaystävälleen Kevinille (Jeremy Northam) ja osoittaa että nyt on syytä laittaa ex siihen poikaystävän eteen. Gloria saa huomata, että Kevinin puolesta istuttu kakku ei tuonutkaan mukanaan luvattua rahallista palkkiota ja se ei kuulosta kivalta. Siispä neiti päättää tehdä aseella uhatun käteisnoston ja vieläpä pelastaa herran tappolistalla olevan pikkupoika Nickyn (Jean-Luke Figueroa), jonka jo mullaksi maan muutetulla isällä on todisteita Kevinin ja pomonsa Rubyn (George C. Scott) organisaation kaatamiseksi. Siispä Gloria ja muksu on saatava hengiltä, mutta sen sijaan suurin piirtein vain hengaillaan väsyneinä ja lopuksi annetaan asian olla.

Gloria ja vielä tarkemmin kirjoitettuna alkutekstien mukaan Gloria - Gansteriheila on remake samannimisestä John Cassavetesin 1980 ilmestyneestä elokuvasta ja siihen yhtäläisyyksien vertailun jätänkin, sillä en muista tuosta alkuperäisestä versiosta mitään juuri sen merkittävämpää kuin, että pääosan Gena Rowlands oli hyvä roolissaan. Yleisesti arvosteluiden perusteella alkuperäistä pidetään aikalailla parempana kuin tätä uusintaversiota ja vaikka osa kommenteista voidaankin laskea tavanomaiseen remake on automaattisesti huonompi-kategoriaan, mutta jopa hatarilla muistikuvilla alkuperäisestä, taikka vaikka ei olisi sitä nähnyt laisinkaan, voi todeta ettei vuoden 1999 versio kovinkaan onnistunut elokuva ole.

Gloria ei tarjoa glooriaa, sillä pelkästään alkuosuus jossa Bobby Cannavalen esittämä pikkurikollinen ja hänen perheensä tapetaan, on kuin katselisi pillastunutta kakaralaumaa tappelemassa energiajuomatölkistä. Hirveää hysteeristä nalkutusta ja itse kuoleman esittäminen on keholtaan jäykkää kakkaa jossa silmät pyörivät kuin huvipuiston vempeleet. Joten ensimmäisen vartin aikana on jo aika valmis ottamaan elokuvan pois toistolaitteesta ja asettamaan se roskakoriin, mutta usko Sidney Lumetiin saa jatkamaan eteenpäin. Tosin kun lukee, että Lumet päätti tehdä tämän elokuvan vain koska ei tykännyt joutenolosta, niin hirveästi ei edes ohjaaja tuntunut välittäneen elokuvastaan. Ja siinähän se on, Gloria on elokuvana kuin selitys termille "eh", joka todetaan silmät puoliummessa katsomatta keskustelukumppania.

Elokuvassa paetaan murhaajia sellaisella laiskanpulskealla kävelyvauhdilla, kiroillaan hitsinpimpuloita ja ollaan niin kuin mikään ei tuntuisi miltään eikä sillä olisi väliäkään. Edes se kuolemanvaarassa oleva kakara ei tunnu olevan kiinnostunut mistään, mutta toisaalta pahiksetkaan eivät ole järin innostuneita nostamaan sormiaan. Minulla on tylsää jopa tätä kirjoittaessani ja siksi teen näin öngsbglbersvbslf.
Tämä on se todellinen generation x-kuvaus, eikä mikään Reality Bites.

Jos Gloria kuuluu niihin elokuviin joilla Sharon Stone koetti vakuuttaa olevansa muutakin kuin seksuaalinen tyrannosaurus, niin siinä hän ei onnistunut, koska on niin tylsistyneen oloinen, että ainoan lohdun hänen roolisuorituksestaan saa katselemassa kauniita kasvoja. En oikein ymmärrä mitä tässä on tapahtunut, sillä hän on kiinnostava kuin kuivunut maalipurkki ja oli hänen näyttelijänlahjoistaan mitä mieltä tahansa, niin tylsältä hän ei yleensä vaikuta, vaikka elokuva ympärillä sellainen olisikin. Hitto, jopa itkuisen naurettavassa Catwomanissa Stone on hauskaa katseltavaa (mitä ei tule sekoittaa hyvään näyttelemiseen). Ymmärrän toki, että kun pitäisi esittää hahmoa jonka kaikesta kiroilustaan ja kovaotteisuudestaan huolimatta tulisi myös elokuvan mustavalkoisessa maailmassa vakuuttaa katsoja lapsiystävällisyydestä, niin tasapainoilu voi olla vaikeaa, mutta Stone ei onnistu olemaan kumpaakaan. Hän tuntuu häpeävän kiroilua ja toisaalta taas on herkkä kuin raastinrautasorminen kätilö. Se ansaitsiko Stone Razzie-ehdokkuutensa onkin jo toinen juttu, sillä vaikka Stone onkin liiaksi nimensä kaltainen, niin hän ei todellakaan ole ainoa huono seikka elokuvassa. Okei, hänen aksenttinsa kyllä olisi ansainnut oman ehdokkuutensa. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan puuduttavia ja siksi jopa se alussa esiintyvien ihmisten vinkuminen alkaa pidemmälle kulkiessa vaikuttamaan lähes piristävältä ja sinne tekee mieli palata välttyäkseen unilääkkeen liika-annostukselta. Se Stonen mukana kulkeva muksukin on niin olematon nollakatu nolla, että en edes leffan loputtua meinannut muistaa minkä näköinen hän oli, vaan se piti tarkistaa kannesta.
Kun epäkiinnostavasti esitettyjen hahmojen oheen pistetään ihan nättiä, mutta älyttömän laiskaa musiikkia (miinus tasan yksi kohtaus jossa musiikki on aikeissa napata mukaansa) ja yleistä ihan sama-fiilistä, niin jos joku olisi Razziensa ansainnut, niin Sidney Lumet, sillä ohjaajana hänen olisi pitänyt olla kiinnostunut tekemisistään. Sillä jos ei hän, niin muutkaan.

Joten tiedossa on, että George C. Scott kuoli samana vuonna kuin Gloria ilmestyi, niin sitä ei tämän jälkeen pidä ihmeenä.

Ja hei, kun elokuva lopetetaan, niin sitä ei kannata enää väkisin jatkaa. Sellainen kuuluu sormusten herralle.

Tähdet: *
Gloria