Buried Alive (1990)

Clint (Tim Matheson) hylkäsi New Yorkin hektisyyden sekä betonin ja lasin muodostamat kolossit, jotta pystyi rakentamaan maaseudulle unelmiensa talon ja kasvattamaan lapsensa turvassa rauhallisessa paratiisissa. Valitettavasti tylsistynyt vaimo Joanna (Jennifer Jason Leigh) ei jaa miehensä unelmia, sillä hän olisi halunnut pysyä kaupungissa, ei halua vielä syntymättömiä lapsia ja mielummin ottaisi Clintin rahat kuin miehen itsensä. Onneksi Joannalla on suhde laskelmoivan kallonkutistaja Cortin (William Atherthon) kanssa ja hän puolestaan jakaa rouvan haaveet helposta, rahakkaasta elämästä suurkaupungissa. Cort haluaisi perustaa julkkikselle suunnatun terapiatehtaan ja siihen tarvitaan rahaa, jota voitaisiin saada edesauttamalla Clint kuolemaan. Murha epäilyttää Joannaa, mutta Clintin nikkaroinnista syntyvä meteli on viimeinen pisara, jos ei lasketa niitä myrkkytippoja joita rouva ripottelee miehensä nautittavaksi. Cat Catien sanoin "bye bye baby".
Ruumis äkkiä alle maan, joten jätetään palsaimoinnit sun muut väliin ja heikkolaatuinen arkku viimeiseksi yösijaksi.
Arkussa makaava Clint päättääkin herätä ja kaivautua ulos yksiöstään vaatimaan kostoa. Lihanhimo ja aivomateriaalin nauttiminen ovat sivuseikka, sillä Clint ei ole elävä kuollut sellaisena kuin voisi ehkä kuolleista heräämis-kohtauksen ja elokuvan kauhumaisen kansikuvan perusteella luulla. Olemme lähempänä jotain Arashikagen kuolemaa pettävää väliaikaiseen syvään uneen vaipumista. Toisin sanoen myrkkyä ei ollut tarpeeksi, taikka sopivan vahvuisena.
Clint vangitsee Cortin ja Joannan talonsa kellariin ja rakentaa sitten suunnilleen parissa tunnissa mittavan ja monimutkaisen labyrintin jolla kiusaa murhaajiaan. Tarkoitus on pistää pahikset kokemaan Clintin ahdinko, sillä erotuksella, että nämä tuhmurit saavat olla tietoisia hautaamisestaan.
Ja sheriffi on vaan "whateva".

Vaikka Atherthonin esittämä hahmo nyt onkin ilkimys, niin silti kallonkutistajan suusta tulleet repliikit kuten "are you nuts?" ja "you're crazy" eivät ole omiaan kuvastamaan ammattimaisuutta.

Tämän Frank Darabontin esikoispitkän ja seuraavan täyspitkän elokuvan Shawshank Redemptionin välillä on niin suuri kuilu, että ne vaikuttavat aivan eri ihmisen tekemiltä. Sama pätee verrattaessa Buried Alivea mihin tahansa muuhunkin Darabontin myöhempään elokuvaan. Buried Alive on ihan hyvä jännäri jos ajattelee sen olevan jonkin tv:n keskitason etsiväsarjan vähemmän kunnianhimoinen rutiinijakso. Vaikka elokuvassa on joitakin veikeitä ideoita, kuten se talon muuttaminen labyrintiksi, viittaamaan aiemmin koettuun elävältä hautaaamiseen ja Leighin elokuvan alkupuolella tekemään toteamukseen olotilastaan rottana, niin toteutus on satunnaisista valopilkuista huolimatta kuin katsoisi jonkun muun tussaamaa värityskirjaa jossa on valmiiksi numeroidut väripaikat. Liian helppoa, liian vaaratonta ja liian vähän värejä käytettävissä. Joten kyllä Darabont aika nopeasti oppi tekemään elokuvaa ilman, että orjallisesti pysyisi rajojen sisällä ja noudattelisi jotain ennaltamäärättyä suuntaa. Ja jos pysyykin ääriviivojen sisällä, niin tekee sen selvästi suuremmalla itseluottamuksella.
Melkein toivoisi, että Darabont palaisi Buried Aliven luokse uusintaleikkauksen taikka remaken muodossa. Poistaisi kliseiset sähkökitaralla tehdyt painotukset, karsisi pois dramaattisia alleviivaavia hidastuksia (kyllä minä ymmärrän vasaran osuvan naulaan ilman hidastustakin) ja heittäisi pois salamaniskut kertoassaan synkkyydestä. Tai vähintäänkin korjaisi elokuvan ajankulumista, sillä niin hyvä kuin se labyrinttivankila onkin, niin ei sitä noin nopeasti saataisi mihinkään Tobin Bell-muotoon.
Lisäksi olisin toivonut, ettei Mathesonin hahmo kostoa toteuttaessaan olisi paljastanut uhreilleen kuka on, koska se näkymättömänä pysytteleminen on aika tehokasta väreilyä.

Kuitenkin jos ajattelee tämän olevan vaikkapa jonkin Stephen Gyllenhaalin ohjaama elokuva, taikka pikemminkin Koira Haudattuna-sarjan jakso, niin sellaiseksi Buried Alive on ihan kelvollinen jännäri.
Ja haudasta nousu-kohtauksessa soi aika tarttuva synasynkistely.

Tim Matheson näemmä piti roolistaan, sillä mies ohjasi elokuvalle jatkoa vuonna 1997 ja hauskasti IMDb:n mukaan molempien elokuvien suomenkielinen nimi on lähes ja oikeastaan aivan sama. Ei siis kakkosta, taikka paluuta perässä.

Ehkeivät kakkosen julkaisijat, tai jokin muu taho tienneet sen olevan jatko-osa.

Tähdet: **
Buried Alive