A computer chip turns an FBI agent into a lethal weapon

Paikallinen divari, Lukeva nimeltänsä on ainakin vanhassa muodossaan piakkoin pistämässä pillejä pusseihin kun omistaja on jäämässä eläkkeelle. Luonnollisesti piti sitten käydä verestämässä muistoja ja puhumassa kakkaa, sillä vaikka joku mahdollisesti saattaa jatkaa liikkeen eloa, niin ei se ole enää sama asia. Paikkakunnan itselleni merkittävin levykauppakin kun meni ihan v*tuilleen omistajamuutoksen myötä, joten pelko on jotta Lukevalle käy samoin. Tuolloin ei voi edes vakuutella itselleen olevan hyvä asia, jos se edes on olemassa kuin katoaisi kokonaan maan päältä. Mutta palatakseni Lukevaan, niin siinä on itselleni hyvin merkittävä paikka ja vaikka ajan myötä onkin suurin sarjakuvafriikkeys väistynyt muunlaisen superfriikkeyden tieltä, niin varsinkin muksuna siellä tuli melkein asuttua ja kannettua sieltä ja sinne kassikaupalla kirjoja sekä lehtiä. Jossain vaiheessa sitten käynnit rupesivat jäämään vähemmälle kun rupesi tulemaan muita asioita tielle, mutta uskollisena olen kaikki nämä vuodet pysynyt. Koska jutustelen tästä asiasta enemmän paikan tuntevien ystävieni kanssa (eli itsekseni), niin siirrytään suoraan siihen mitä tulin tänään Lukevasta ostaneeksi.

Koska mielessäni oli enemmänkin omistajan kanssa keskustelu, niin en kovinkaan pikkutarkasti ruvennut hyllyjä käymään lävitse, vaan siinä puolisilmäillen keskustelun ohessa ja näin ollen ostokset olivat enemmän tai vähemmän herätetapauksia ilman Vartiotornia.
Ehtii tässä vielä uudelleenkin paikalla käymään ja varmasti niin tapahtuukin jo siksikin, että kaikki ovat puoleen hintaan. Minkä ansiosta isonkin kasan shittiä saa edullisesti ja kuten omakohtaisesti voin todeta, niin kokonaisesta puolestakin summasta leikataan rippeet pois.

Tuo Rasmus Nalle on kovin juttu, sillä niiden varalta ovat silmäni aina kuin Wolverinen kynnet, eli terävinä. Muut ovat enemmän tai vähemmän nostalgisina muistumina, kuin varsinaista läpi harmaan kiven-tavaraa.

Aku Ankkaa suomeksi ja ei-suomeksi.

Ja näiden kohdalla tuli sitten tietenkin enemmän käytettyä pään sisäistä massaa, koska tarkoitus on paikata aukkoja kokoelmassa, eikä lisätä niitä. Missä ei ole mitään järkeä, sillä vaikka ostaisinkin jotain jo ennestään omistamaani, niin eihän se tekisi mitään aukkoa joukkoon.

Samalla reissulla tuli sitten vierailtua kirpputorilla ja huomattua, että yhdistelmä ahtaat käytävät-ostoskärryt-lauma hyperaktiivisia lapsia-posliiniesineet voi tuottaa joillekin valitettavia ylimääräisiä laskuja.
Itseni kohdalla maksettavaksi tulivat tietenkin vain valitsemani elokuvat, joiden naurettavan alhaiset hinnat saivat minut tekemään enemmänkin formaattipäivityksiä kuin uusia löytöjä.

The Wolf Man ja The Bride of Frankenstein minulla on jo entuudestaan Universalin veikeässä monster-boksissa, mutta parin euron hinnalla oli syytä ostaa nämä sinisäteet nähdäkseni niiden ekstramateriaalit.
Fatal Instinctin pääsin nyt vaihtamaan kuluneesta kasetista kuvalevyyn ja The Survivoriin (Terminal Force 2) minulla ei ole juuri sen järkevämpää sanottavaa kuin, että se on roskaa, mutta hyvä niin.

The Dark Knight Rises tuli ostettua hassun näköisten kenkien ohella marketin alennusmyynnistä, joten tässäkin muodossa Bruce on ulkopuolinen.

Ja sitten jotain aivan muuta.

Parisen kuukautta sitten huomasin erään mielestäni aivan naurettavan seikan liittyen videovuokraamoihin ja tänään se huvitti uudemman kerran. Olemmehan jo hyvän tovin tienneet, että videovuokraamoiden tuloista aika pieni osa tulee nimituotteista, vaikka ne olisivatkin ajan saatossa muuttunut videokaseteista mihin lie Zingamaxiin ja ne ovat makeiset jotka rules the nation. Siispä kyseessä melkein onkin niin, että videovuokraamo on karkkikauppa josta saa myös vuokrata elokuvia. Sen tiedon rinnalla itseäni kutkuttaa muistot siitä, kuinka minua aina hämmästytti kaikenlainen naurettava oheismateriaali joita liikkeisin tuli tekemään oletettua lisämyyntiä. Olivat ne sitten siirtotatuoinnit, taikka karvaiset kännykkäkotelot, niin aina ajoittain tuumin, että onko se nyt ihan pakko tuoda elokuviin erikoistuneiseen liikkeeseen kaikkea sontaa mitä joku lipeväkielinen käärmeöljykauppias tyrkyttää. Mutta yleensä pystyin ajattelemaan, että joku lasten glitterhuulipuna on luojan kiitos nopeasti katoava sesonkituote ja jos siinä nyt on vaikka jokin homoseksuaalisuudesta valistava My Little Pony-kuviointi päällä, niin kyllähän se tavallaan liittyy elokuviin.
Tavallaan.
Ehkä.
Tahdon uskoa niin.
Karkit puolestaan ovat elokuvien oheistuote samalla tavalla kuin chilikastike on jonkin teuraseläimen sidekick. Joten jos videovuokraamoissa on jotain ei elokuviin liittyvää tarjolla, niin se silti voivat tavallaan olla kaukaa elokuviin yhdistettävää. Ja jos karkeista tulee suurempi määrä rahaa kuin elokuvista, niin ei se ehkä vielä vaadi sitä, että liikkeen toimiala ja nimi tulisi muuttaa makeiskaupaksi jossa on oheistuotteina elokuvia. Sillä molemmat ovat ainakin lähes yhtä vahvasti esillä ja mielestäni ihan hyvin toisiaan tukevia.
Mutta mitä hittoa nämä tekevät yhdessä?

Vaikka kuinka kierrän päätäni irti ja takaisin kiinni, niin en ymmärrä kenen mielestä nämä liikeideat kuuluvat saman katon alle. Sama se kuinka menestyvä bisnes kultakauppa on, niin ei koukkukäsikään etsi hansikkaita. Mutta ehkä se vain on se minun ajattelutapani, joka ei siis ole tarpeeksi bisneshenkinen, taikka ahne ja ei näin ollen anna päässä tilaa yhdistellä neliötä ympyrään. Ne ovat tämänkaltaiset seikat, eivät vain vuokrausten hinnat ne syyt miksi en videovuokraamoissa enää vieraile, vaan mielummin ostan elokuvat suoraan omakseni.

Jotta emme jäisi aivan negatiiviselle alueelle, jossa jopa Steven Seagalilla on vaikea pitää luonnonsuojelupuheita, niin siellä kirpparilla oli tarjolla myös tälläistä herkkua.

Joskin kunto oli sitä luokkaa, että se saa Robert Davin näyttämään siloposkelta. Eli ei lähtenyt mukaan.