Peto (The Beast, 1996)

Graves Pointin saaristoalueella tapahtuu ikäviä, sillä syvissä vesissä vaanii jokin iso kiukkuinen petoeläin. Tällä kertaa jättiläiskalmari.
Parin onnettomuudeksi luokitellun tapauksen jälkeen suoraselkäinen yksinhuoltajakalastaja Whip Dalton (William Petersen) alkaa uskomaan koko yhteisön olevan vaarassa ja asialle tulee tehdä jotain. Tietenkään pormestari Schuyler Graves (Charles Martin Smith) ei suostu vaarantamaan turistivirroista ja kalastuksesta saatavia rahallisia ansioita, joten kuljemme totuttuun tapaan virheiden kautta voittoon.

Special extended edition, joka "pidennettynä alkuperäisversiona" on näemmä harhaanjohtavasti aseteltu toteamus, sillä miten elokuva voi olla alkuperäisversio jos se on samalla pidennetty versio? No siten, että kyseessä ei olekaan oikeasti extended edition, vaan nimenomaan alkuperäinen tv:ssä esitetty versio. Pedosta kun on näemmä aiemmin julkaistu pahasti lyhennetty julkaisu ja tässä versiossa puolestaan on näemmä palautettu siitä aiemmin poistetut 80 minuuttia elokuvaa. Joten se on pikemminkin palautettu alkuperäisversio, kuin pidennetty.
No huh huh, 80 minuuttia? Jo on ollut kovat leikkaukset, siinähän jää jo Bloodsport toiseksi ja vaikka en olekaan lyhyempää versiota nähnyt, niin uskon väitteitä ettei se voi olla kovinkaan onnistunut, ainakaan jos on sitä ennen nähnyt kokonaisen Pedon. Tuollainen lyhennyshän muuttaa jo elokuvan aivan toiseksi. Vaikka mitäpä minä siitä välitän, sillä tässä on nyt kolmen tunnin edestä tuttua Peter Benchleyn vesipetoelokuvaa, että hyvä niin.

Ehkä hieman liiankin tuttua Benchleyta, sillä kyllähän se Tappajahai tulee tälläkin kerralla mieleen. On saaristoa, isoa vesieläintä jonka hyökkäyksiä kuvataan hänen silmiensä kautta ja sankari joka huomaa vaaran, mutta ei saa päättäjiä toimimaan tarpeeksi ajoissa, ja lopulta kohdataan merimörkö silmästä silmään. Tarina ja hahmot ovat kaikki niin tuttuja, että vaikka ei olisi nähnyt tätä elokuvaa aiemmin, niin voisi vaikka vannoa sen olleen vesipedon tavoin silmien edessä muutamaankin otteeseen. Säveltäjä Don Daviskin sai ilmeisesti ohjeistuksekseen imitoida John Williamsia, sillä etenkin lonkerokaverin näkökulmasta esitetyn osuuden vedenalainen musiikki kuulostaa kovastikin Tappajahailta. Tosin hauskasti musiikissa on myöskin Jerry Goldsmithin Alienista muistuttavaa heleää heilahtelevuutta. 

Ei Peto nyt mikään huono ole, sillä näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä, ohjauksessa ja kuvauksessa tuodaan onnistuneesti esille uhkaava vaara ja itse petoa näytetään sopivan säästeliäästi, jotta se jaksaa kutkuttaa mieltä. Tosin jälkimmäisen kohdalla vähäinen esiintyminen johtunee rahasta ja hyvä niin, sillä kovin onnistuneen näköinen kumilelu se ei näytäkään olevan.
Mutta vaikka kyseessä onkin siis takuuvarmaa Benchleyta, niin on se hiukkasen surku kuinka mies jäi tavallaan jumiin yhteen ja samaan tarinaan. Eläin vaihtuu, mutta idea tuntuu olevan koko ajan sama. Oli se sitten valkohai, mutanttihai, jättiläiskalmari, Nick Nolte, niin tarina on toistuvasti sama. Toisaalta kuten sanonta kulkee, niin if it ain't broke, don't fuck with it.

Tähdet: ***
Peto