lauantai 13. huhtikuuta 2013

Feels like heaven, sounds like shit

Yleensä jos esittelen kirjoitushetkellä tuoreimpia elokuvaostoksiani, niin keskityn enimmäkseen kirpputorihankintoihin. Pääosin siksi, että niissä kirppisostoksissa on usein, kuten olette varmasti huomanneetkin, huvittavan surkeita ilmestyksiä joiden kohdalla voi vain nauraa hermostuneesti. Kun taas muualta tehdyt ostokset ovat enimmäkseen valitettavan normaaleja. Ei niin ettenkö ostaisi roskaa marketeistakin, tms., mutta väitetysti hyvän ja taatusti huonon elokuvan suhde ei ole niin vahvasti jälkimmäiseen kallellaan.
Lisäksi jos päivittelisin tänne esimerkiksi jokaisesta nettikaupasta ostettua elokuvaa, niin eihän täällä juuri muuta postauksia olisikaan. Ellen sitten tietenkin kokoaisi yhteen useamman ostoskerran tapauksia, mutta niin en tee. Nyt kuitenkin tuli ostettua jotain niin uskomatonta kuraa, etten malta pitää sitä omana tietonani. Niin ja tässä samalla saan vastattua Tuopille hänen kysymykseensä siitä, millainen ostamani versio elokuvasta The Beast on.


Eli Peter Benchleyn Peto - The Beast jossa Gil Grissom vetää jotain octopussya turpaan. Ja kyseessä on yhden levyn special extended edition, joka tässä tapauksessa tarkoittaa kuulemma alkuperäiseen lisättyjä 80 minuuttia elokuvaa. Se ei sano minulle yhtikäs mitään, kun en ole 80 minuuttia lyhyempääkään versiota nähnyt. Tosin minua huvittaa se, että kyseessä on siis special edition ja takakannessa lukee sen olevan pidennetty alkuperäisversio. Miten se voi olla alkuperäisversio, jos se on pidennetty versio siitä? Vastaapa siihen Stephen Hawking.

Ja toisen loistokirjailijan, Robert E. Howardin pakanamiekkabarbarisointia, tai jotain Solomon Kanen muodossa.


Riemurasia-boksi on se tämän kerran ehdottomasti häpeällisin ostos, sillä kahdeksan jailbait-huumorilla ryyditettyä tumputusfantasiateinikomediaa saa aikuisen miehen vuodattamaan surun kyyneleitä ja vannomaan kostoa kohtalolle.
Sihteeriopisto, Milf, Onnen Kukkuloilla, Addited to Love, American Virgin, Cheerleader Camp, Hollywood and Wine ja Barely Legal takaavat nolostumisen tunteita ja odotan suuria etenkin tuolta Cheerleader Campilta, sillä sen täytyy olla puhdasta kultaa.

Niin ja sitten on vielä Tropa de Elite 2, koska Tropa de Elite on ihan hyvä elokuva.

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Sama Petersen onpi siis tuo sinun kuin myös minunkin. Sillä pienellä erolla, että omani on jenkkijulkaisu.

Tuon Riemurasia boxin rinnalla kalpenee tänään ostamani Kaasukuningaskin (King Frat, 1979) kummasti :D

...noir kirjoitti...

Jo pelkkä nimi Kaasukuningas huokuu mestarillisuutta