Haven (2004)

Miten minulla on tunne, että Orlando Bloom olisi kadonnut? Tai ainakin osa hänestä, sillä vaikka herra olikin mukana vitsauksessa jotka tunnetaan Paul W.S. Andersonin Kolmena Muskettisoturina, niin jotenkin tuntuu kuin suurinta huomiota hän olisi post Piratesit ja Sormusten Herrat saanut mallivaimonsa Miranda Kerrin seurassa kuin elokuvillaan, jotka näyttävät viime vuosina vähentyneen joko omasta taikka muiden tahdosta. Tuskin Hobittikaan häntä aiempien megaeepoksien tavoin nostaa teinilehtien kansiin samalla tavalla. Etenkään kun kuuleman mukaan se Bloomin rooli on suurinpiirtein cameon luokkaa? Ei niin ettäkö välittäisin, mutta kuitenkin. Mielummin minä Bloomia elokuvissa näen kuin Channing Tatumia.

Rahanpesijä Carl (Bill Paxton) pakenee Miamista Caymansaarille, vieden sinne mukanaan juuri täysi-ikäiseksi kasvaneen tyttärensä Pippan (Agnes Bruckner) ja ymmärrettävästi heistä jälkimmäinen aloittaa päihteellisen nuorisokapinan jouduttuaan jättämään taakseen hienostoelämän. Siispä Pippa tutustuu heti pikkurikollisiin jotka saavat selville Carlilla olevan kassillinen rahaa, mutta juuri kun olettaa elokuvan olevan trilleri siitä kuinka nämä nilkit menevät ryöstämään rikollista ja joku Jappervokki tulee ja imee kyläläisten luut ulos, niin mitäpä jos hyppäisimme ajassa neljä kuukautta taaksepäin tapaamaan lapsena traumatisoitunutta nuorta miestä Shyta (Orlando Bloom). Shy on rakastunut pomonsa juuri täysi-ikäiseksi kasvaneeseen tyttäreen Andreaan (Zoe Saldana), mutta kiukkuinen perhe ei hyväksy tyttären korkkaamista, vaan väkivalta turmelee mielen ohella Shyn kasvot.
Nämä kaksi tarinaa eivät niinkään päähahmoiltaan kohtaa, mutta molemmissa olevat sivuhenkilöt liikkuvat kummassakin tarinassa ja ajan kuluessa ne alkavat kulkemaan rinnakkain.

Haven on niitä elokuvia jotka tuntuvat yrittävän hieman liikaa. Hahmoja pitää olla vähintään se kahden käden sormilla laskettava määrä, kaikkien pitää jostain syystä vähintäänkin ohittaa toisensa kadulla, mutta vielä mielummin heidän tulee olla jonkinlaisessa suorassa kanssakäymisessä ja sitten kun kaikille koetetaan antaa jotain dramaattista tehtävää ja ne pyritään yhdistämään, niin eikös vain elokuva ala sortumaan tekonokkeluuteen. Ei Haven kylläkään tuollaisten elokuvien huonoimpia esimerkkejä ole, mutta kyllä sieltä olisi voitu karsia hahmoja ja tapahtumia rankalla kädellä. Varsinkin kun monet niistä ylimääräisistä jutuista ovat vain tekosyitä pitää joku tietty hahmo hetken sivussa, jotta sinä aikana muut voivat tehdä inhimillisen erheen, vaikka luulemalla sen poissaolevan henkilön pettäneen heidät. Ja koska lähes joka ainoan tarinan pitää tietenkin olla murhenäytelmä, niin se rupeaa hieman kyllästyttämään, eikä mikään kuvakikkailu jaksa sitä pitää virkeänä. Ihmettelenkin, että kuka taittovikainen piti hyvänä ideana kuvata koko elokuva siten, että kuvan jatkuva tarkentuminen on tehokeinona, kuten myös kuvan rajaaminen siten, että osa päästä on toistuvasti tiessään. Kyse ei ole siis levyn ongelmista, vaan autofokuksen käyttöä toistetaan elokuvassa kuin Sademies puheitaan ja kaikki on kuvattu näin:

Ja ennen kuin oletatte, että tottakai tuollaisessa keskustelukohtauksessa on ymmärrettävää hyödyntää kuvakulmaa jossa takaa kuvattu jää puolipääksi, niin kovin kivaa se ei enää silloin ole kun se tapahtuu ihan mitä tahansa kuvattaessa, jopa pelkästään yksin kameran edessä seisovaa hyypiötä. Yksittäisenä, taikka kaksittaisena vierailuna tuollainen kuvarajaus varmasti toimisi, mutta tuhat ja yksi kertaa nähtynä se on vain rasittava. Sitten kun siihen lisää sen kuvan toistuvan tarkentumisen, kuin sumusta esiin työntyvä laiva ja NYPD Blue-tyyppisen hetkittäin nytkähtävän kameran, niin kyseessä on nautintoa enemmän,,, öö,,, epänautintoa!

Kuitenkin, näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä ja heidän ansiostaan elokuvan jaksaa katsoa loppuun saakka ilman jääkaappikäyntejä. Tai ainakaan liiallisia jääkaappikäyntejä.

Mainittakoon vielä, että tahattoman koomiseksi elokuvassa muuntui Bloomin hahmon kokema syövyttävästä aineesta johtuva kasvojen arpeutuma. Sitä esitellään kuin hän olisi jokin oopperan kummitus, mutta tosiasiassa eihän herran kauniiden kasvojen pilaantumisella voida potentiaalisia katsojia karkoittaa, joten Harvey Dentin sijaan kyseessä on kuin jokin hyttysenpisto. 

Tähdet: **
Haven