Deadbolt (1992)

Pääsyyni ostaa tämä elokuva oli mielestäni ihan hieno kansikuva, mutta onhan tämä juonikuvauskin todella houkutteleva:
"Kun hän pyytää Alecia (Adam Baldwin) muuttamaan asuntoonsa, hän ei aavista, että mies on psykopaatti"
ja tuo jos mikä on aina selvää timanttiainesta.

Työnarkomaani lääketieteen opiskelija Marty (Justine Bateman) tarvitsee kämppäkaverin, niin rahalliseksi kuin fyysiseksi turvaksi ja jälkimmäistä ajatellen loogisin vaihtoehto tuntuu olevan etsiä miespuolinen asuinkumppani. Kohta unelmakämppis löytyykin söpöstä Alecista (Adam Baldwin), joka näihin Nuori Naimaton Nainen-sarjan elokuviin vaaditusti vaikuttaa aluksi kaikkien aikojen mukavimmalta ihmiseltä, mutta alta aikayksikön katsojalle osoitetaan, että tässä meillä on pipipää joka tappaa muut potentiaaliset kämppisehdokkaat ja tekee veriveljeydestä liiaksi tuon yhdyssanan ensimmäiseen osaan painottuvaa.

Justine Bateman on muutaman muunkin elokuvan jälkeen edelleen minulle tutuin Perhe on Paras-sarjasta ja hänen siinä esittämänsä Michael J. Foxin tyhmä isosisko Mallory oli hieman kuin Ashton Kutcherin ääliöhahmo 70's Showsta, rooli joka tuntui jäävän päälle. Jotenkin aina kun näki Batemanin jossain muualla, oli hän aina se Alex P. Keatonin sisar. Siksipä tämän elokuvan suuri ansio on saada minut huomaamaan, ettei Bateman ole vain Alex P. Keatonin sisar. Mitään ihmeitä ei Bateman elokuvassa tee, mutta ei ainakaan kertaakaan muistuta aiemmasta kuin kasvoillaan. Saavutus johon mainitsemani Asston Kutcher ei väkinäisistä yrityksistään huolimatta ole vielä oikeasti yltänyt.

Bateman ja Baldwin esittävät roolinsa mukiinmenevästi ja parasta heidän hahmoissaan on eräänlainen normaali kiltteys, joka etenkin psykohahmon kohdalla usein jätetään pois siten, että vaikka hahmo muuten esitettäisiin ystävällisenä, niin siellä on aina se Michael Keaton-katse, joka paljastaa pöpin olevan pöpi. Baldwin on vaarallisimmillaankin halinalle ja se on tavallaan  jopa virkistävää. Tosin samalla se tietenkin laimentaa tarkoitettua uhkaavuutta, joka oltaisiin voitu kenties korjata rajummilla ääripäillä ja tunteiden laidasta laitaan hyppimisillä. Ehkä se on kuitenkin parempi näin, sillä vaikka nytkin Deadbolt kulkee entuudestaan tuttuja latuja, niin siellä ei ole kanin keittämisiä ja ja maalauksen viiltelyä, vaan hellyyttävää mukavuutta.

Kyseessä on kaikin puolin moneen kertaan nähty elokuva, jossa ei yllätyksiä tarjoilla, mikä on tietenkin hauskaa siksi, että päähahmollehan se maailman vahvimman nallen paljastuminen psykopaatiksi pitäisi olla jännitettävä asia. Siispä kyseessä on jännityksetön jännityselokuva jossa on vaaraton mielipuoli ja mielenkiintoisesti äärimmäisen vähän töitä tekevä työnarkomaani.

Deadbolt on kuin joku löisi hattaralla. Se ei  satuta vaikka tarkoitus olisi.

Tähdet: **
Deadbolt