Okei, tämä on tosi tyhmä juttu, mutta niinhän ne aina minun kohdallani ovat ja hyvä niin, sillä muutenhan ne eivät olisi minun juttujani.
Jostain syystä tästä haasteesta tuli mieleeni tuli se kun katsoin elokuvan Baseketball.
Jokainen joka on nähnyt sen, tietää ettei se ole mikään järin oivaltava komedia edes kakkahuumorin osastolla. Mutta sopivassa mielentilassa, eli puoliunessa sekin saattaa naurattaa. Ja tätä ajatellen kokemani Baseketballin katselutilanne oli näemmä ideaali, sillä minä oikeasti nauroin katsoessani tuota elokuvaa. Mitä ei tapahtunut uusintakatselun aikana.
Oli erittäin hiljainen ja kaunis kesäpäivä vuonna 2002, ja videovuokraamossa jossa työskentelin ei käynyt sen päivän aikana juuri ketään. Koko päivän asiakasvirta oli laskettavissa teinimutanttininjakilpikonnan yhden käden sormilla ja en laisinkaan ihmetellyt asiakashiljaisuutta, sillä oli kuten sanoin, kaunis kesäpäivä. Siispä kun kaikki vähänkin rakentava työ siltä päivältä oli jo valmiina, päätin tehdä jotain mitä en koskaan aiemmin saati myöhemmin tehnyt töissä ollessani ja aloitin elokuvan katselun. En siis laske mukaan elokuvan kuntotarkastuksia, sillä niitä harvemmin pyöritettiin läpi kokonaisuudessaan.
Baseketball valikoitui katseluun siitä yksinkertaisesta syystä, että otin sokkona jonkin elokuvan hyllystä ja se sattui olemaan se.
Olin puoliunessa, tylsistynyt ja repesin nauramaan kuin pillastunut hyeena. Luonnollisesti heti kun elokuva oli päättynyt, saapui liikkeeseen asiakas ja minä en pystynyt muuhun kuin ajattelemaan erästä elokuvan hölmöimmistä kohtauksista, mikä sitten sai minut tirskumaan ja näyttämään Toxic Avengerilta yrittäessäni pitää pokkaa kun asiakas keräsi itselleen irtomakeisia. Kun rupesin ajattelemaan, että toivottavasti hän, viaton asiakas ei kuvittele minun nauravan hänelle, alkoi minua naurattamaan enemmän. Tunneriehaantumiseni ei jäänytkään häneltä huomaamatta ja maksaessaan sokeripommejaan hän kysyikin mikä naurattaa ja minä vain totesin katsoneeni juuri yhden kaikkien aikojen tyhmimmistä elokuvista.
Asiakkaan poistuttua putosin kirjaimellisesti tuolilta ja en ollut saada henkeä nauraessani sen verran tarmokkaasti, mutta en enää niinkään elokuvalle, vaan itselleni.
Vaikka kyseessä ei ollut varsinaisesti hyvä elokuva, tuoli ei ollut mukava, televisio oli pieni rääpäle, niin silti kaikki osui kuitenkin kohdilleen ja sai huomaamaan, että omasta mielestäänkin huonosta voi tulla jotain aivan loistavaa, kunhan tilanne on oikea.
Eli en oikeasti suosittele Baseketballia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti