Musiikkikokoelmani

Kun se nyt tuli mainittua tuon elokuvamusiikkikokoelma-postauksen yhteydessä, niin yhtä hyvin voin samantien esitellä musiikkikokoelmani, joka siis sisältää kaiken muun paitsi nuo aiemmin esitellyt soundtrackit.

Kuten monilla muillakin, niin myös minulla on intohimoinen suhde musiikkiin, vaikka ainoa instrumentti jota osaan soittaa onkin vain suuni ja sekin päästelee liian usein riitasointuja ilmoille (ei siis kiroilun kautta, mutta olen luonteeltani hyvin sarkastinen. Hyvin sarkastinen.) Mutta nautin musiikista suuresti ja samoin kuten elokuvien suhteen, tarvitsen musiikkia jokaiseen mielentilaani, ja se on sitten johtanut hyvin suureen levykokoelmaan. Olenkin useammin kuin kerran todennut, että jos osaisin enemmän rajoittaa makuani, niin en varmastikaan hankkisi niin paljon levyjä.Eli jos pitäisin vain ja ainoastaan p*skasta musiikista, niin en ostaisi sitä niin paljoa. Mutta kun en usko huonoa musiikin lajityyppiä olevankaan, niin hitot siitä. Toki uskon huonoa musiikkia olevan olemassa, sillä onhan meillä Fintelligens siitä todisteena, mistä pahoittelen  myöskin kommentini vuoksi. Kuitenkin uskon jokaisesta lajityypistä löytyvän jotain hyvää, vaikka joskus sen löytäminen voikin olla vaikeaa.

Olen kyllä sittemmin vähentänyt suuresti levyhankintojen määrää, sillä olen jo ajat sitten tullut siihen pisteeseen jolloin aloin miettimään, että puuttuuko minulta enää mitään ja vastaus oli kielteinen. Nykyään levyhankinnat ovat jääneet niihin ns. pakollisiin hankintoihin, kuten suosikkibändien levytyksiin, joiden kohdalla olen tosin jättänyt kaikenmaailman sinkkujulkaisut ja vastaavat väliin. Kun ennen tuli esimerkiksi joltain Depeche Modeltakin hankittua joka helvatun levy joka manalan syövereistä itsensä esiin punnersi.
Sitten ovat tietenkin satunnaiset kirppislöydöt joita ei vain pysty ohittamaan.

Tässä postauksessa esittelen vain cd-kokoelmani, johtuen siitä ettei minulla enää nykyisin ole vinyylejä ja kasettejakin vain suunnilleen kourallinen, niidenkin ollessa aikalailla samaa shittiä kuin mitä myöhemmin seuraavissa kuvissa esiintyy.
Tulette huomaamaan etten tosiaankaan aio esitellä joka ainoaa levyä ja varmasti ymmärrätte miksi. Mutta joitakin esimerkkitapauksia siellä kuitenkin on.

Tapanani on järjestää levyt siten, että ensin on pääyhtyeen levyt, sen perässä jäsenten soolomateriaalia, sitten mahdolliset yhtyeeseen liittyvät tribuuttilevyt, etc. Joten jos haluan kuunnella Revolting Cocksin levyjä, ovat ne Ministryn luona. Jos haluan kuunnella Toolia, on se Pusciferin ja A Perfect Circlen luona. Jos haluan kuunnella PMMP:tä, joudun menemään jonnekin muualla, sillä sen poppoon levyä en huoli itselleni. Eli tällä tavalla.

Koska minulla on muutama levy, niin ennen uusia hyllyhankintoja eivät kaikki ole esillä, mikä on minusta hyvin  ikävää, sillä se johtaa siihen etteivät jotkut levyt pääse tarpeeksi usein soitantaan.
Nämä ovat ne jotka ovat esillä
käytävällä

ja sängyn vieressä.

Nämä puolestaan ovat normaalisti kaapissa sillä ikävällä pino toisensa edessä-tavalla, jonka vuoksi jonkun tietyn levyn hakeminen saattaa vaikuttaa maailman vahvin nalle-kisoilta. Asia korjaantuu kunhan vaivaudun ostamaan, taikka rakentamaan uusia hyllyjä.

Olen muksusta saakka ollut innokas gootti-, industrial- ja synapopmusiikin kuuntelija ja näin ollen tämänkaltaista tavaraa löytyy määrällisesti eniten valikoimistani.

Pidän myös kovasti muunlaisestakin elektronisesta musiikista, jota ei voi siis synapopiksi kutsua ja 90-luvun puolivälin paikkeilla kuuntelin hetken aikaa ahkerasti teknoa ja blackmetallia, joista tosin on aika vähän kulkeutunut mukana tähän päivään saakka.

Luonnollisesti olen löytänyt hyvää myös kitarapainotteisemman musiikin parista, progesta punkkiin ja jopa nu metallista. Joskin myönnettäköön, että jälkimmäinen heistä ei saa minulta kovinkaan usein hyviä pisteitä.

Ymmärrettävästi myös kokeellisempi, etnisempi ja perinteinen tarjoavat hyviä elämyksiä.

Ja sitten ovat ne levyt joiden kohdalla saa kuulla usein kysymykset "mikä?" ja "miksi?", sillä hassut yhden hitin ihmeet, vitsit ja silkat omituisuudetkin voivat olla välillä tarpeen.
Okei, tuota Petsiä minun on aika vaikea puolustella jopa itselleni.

Siinäpä se. Jos ei muuta, niin ehkäpä tämä paljastaa jotain aivoratasteni toiminnasta.

Niin ja jos joku ihmettelee mikä se rintavaosta vihjaileva kuva sen yhden levylaatikon päällä on, niin kyseessä on Drew Barrymore-standi.