David Bowie, eli oikeasti David Jones (Dolph Lundgren) on...
Hah! Ei tämä elokuva tuosta brittimuusikosta kerro.
Pahassa rahapulassa oleva palkkasoturi Ronson (Dolph Lundgren) on sijoittanut lihallisen temppelinsä Mongoliaan ja huomaa velkataakkansa vain kasvavan kun tulee laittoman tappelun seurauksena pidätetyksi ja niinpä pitäisi saada siitä langetetut sakot maksetuksi. Onneksi oikeus on sen verran suopea, että antaa muutaman viikon maksuaikaa ja vasta sitten mahdollinen häkki heilahtaisi. Näin ollen onkin sopivaa, että paikkakunnalle on juuri saapunut naamakarvoituksettomalta Fisher Stevensilta näyttävä ylimielinen Chambers (William Shriver), joka haluaa palkata ahdingossa olevan Ronsonin eräänlaiseksi matkaopashenkivartijaksi aarteenetsintäretkelle. Tarkoituksena on löytää jokin legendaarinen matto tai jotain, joten edessä on hieman, mutta vain hieman Indiana Jonesia, mutta tietenkin tarpeettomalla ammuskelulla ja enemmällä turpaanvedolla varustettuna.
Minä inhoan yhtä asiaa näissä ns. leffapokkarijulkaisuissa. Okei kahta, jos itse elokuva on huono. Mutta varma inhokkikohde näissä pahviläpyskäjulkaisuissa on juuri sen pakkaus, jota ei saa sitten millään muiden elokuvien seuraan kunnialla esille. Katsokaa nyt, missä välissä se Diamond Dogs nyt sitten on? On se siellä jossain.
Niinpä minun ratkaisuni näiden kohdalla on sijoittaa ne toisen, jotenkin omassa päässäni yhteenkuuluvan elokuvan kotelon sisään.
Ongelmaksi saattaa tietenkin muodostua se, että miten muistaa sitten yhden kotelon sisältävän kaksi elokuvaa, kun en viitsi ruveta kansipaperia sotkemaan kirjoittamalla kylkeen toisen elokuvan nimeä. No, ehkä se kuvittelemani looginen piilopaikka pysyy jotenkuten mielessä.
Mutta niin, Diamond Dogs.
Tämä on sinänsä ihan tyypillistä Lundgrenin suoraan videolla-sarjan toimintaa, joka siis on sellaisenaan kelvollista katseltavaa kaikille herran ystäville, mutta joka tuskin saa häntä inhoavia kiinnostumaan edes alkutekstien verran. Siispä on ammuskelua, naama vakavana sanottuja muka hauskoja ja tahattoman huvittavia letkautuksia, väite siitä kuinka mukaan olisi yritetty saada jotain asiaakin (siksipä elokuvan puheet jostain henkisyydestä ja buddhamunkeista) ja tietenkin nyky-B-elokuvien tuttuun tyyliin kotivideomaista kuvaa sekä kuvauspaikasta huolimatta keskieurooppalaisuutta. Parasta elokuvassa on sen hienoinen Indymäisyys, joka ei tietenkään ole aidon oloista Spielbergia, vaan juuri niitä halpakopioita joita markkinoille syöksyi runsain mitoin Jonesin seikkailujen menestyksen myötä. Ja siinäkin tapauksessa kyse on enemmänkin hengenheimolaisuudesta, sillä nykyaikaan sijoitettuna Diamond Dogs ei tietenkään ehkä ensimmäiseksi mitään menneisyyteen sijoittuvaa arkeologiseikkailua tuo mieleen.
Kuitenkin on myönnettävä, että vaikka sainkin elokuvasta miellyttävästi mieleen jotain parempaa, niin tämä ei silti itse ole sitä parempaa. Tai ainakaan niin hyvää, jotta se olisi oikeasti tarpeeksi hyvä. Näytteleminen on pääasiassa tönkköä, kuvaus ja elokuvan visuaalinen ilme juuri sitä keskieurooppalaisen halpiksen masentavuutta ja toimintaelokuvaksi siinä kestää aivan liian kauan ennen kuin itse lajityyppi pääsee vauhtiin, eikä se silloinkaan ole täydessä terässä. Ja jos taas tarkoituksena oli tehdä olettamaani Indiana Jones-henkistä seikkailua, niin silloin olisi kannattanut lisätä keitokseen sitä seikkailullisuutta.
Hyvä välipala, mutta ei lähimainkaan täytä vatsaa.
Ohjaaja Shimon Dotan on jostain syystä päättänyt käyttää tämän elokuvan tuottajana oikeaa nimeään, mutta kirjannut itsensä ohjaajaksi nimellä Samuel Dolhasca. Miksi kysyn minä?
Tähdet: **
Diamond Dogs
4 kommenttia:
Minulla on itselläni tuommoinen pahvikotelojulkaisu Bloodraynesta, jatkojen puolestaan ollessa muovikoteloisia. Sinnehän se pahvi hukkuu tosiaan muiden sekaan kuin kuuma Sveitsi voihin.
Olisihan tuota ekaa Verirainaa saatavana toki muovikotelollakin, mutta hei... se on Uwe Boll leffa. Pahvikotelokin on sille liian hyvä säilytyspaikka...
Niin ja elokuvahan siinä on pääasia. Sellaisessakin elokuvassa jonka loogisin säilytyspaikka on roskis.
IMDB:n triviasta muistelen lukeneeni, että Shimon Dotan sai jossain vaiheessa kenkää ohjaajan hommista ja Lundgren ohjasi leffan loppuun. Selityksenä siis tuolle miksi nimi on muutettu ohjauskrediitteihin... Voiko siinä olla sitten joku lakitekninen juttu tuossa tuottajakreditoinnissa... Mene ja tiedä näistä sitten.
Itse asiassa nyt kun kirjoitit, niin minäkin muistan jostain lukeneeni Diamond Dogsin olleen Lundgrenin ohjaustyö. Se selittääkin sen,miksi tekijätietoja tarkistaessani yllätyin sen olleen ainakin näennäisesti jonkun toisen ohjaama.
Lähetä kommentti