Def Con 4: Defence Condition (1985)

Kannen perusteella luulin tätä alunperin animeksi.
Se ei ole.

Heti alkuun on pakko sanoa, että jos jokin efekti vaatii lasin läpi kuvaamista niin ettei siinä oikeasti ole lasia (siis niin, että lasiin on kiinnitetty se avaruusalus, tms. ja lasia siirretään liikkeen luomiseksi), niin peskää se ensin. Hyi yök.
Tästä onkin hyvä siirtyä Maapalloa kiertävälle satelliitille katsomaan kuinka kansakunnan urhot stressaavat eristyksissä oloa ja samalla vastaavat ydinasepuolustuksesta. Paikalla on perhettään kaipaava  Howe (Tim Choate), naiskentelua kaipaava Walker (John Walsch) ja kaikkialle muualle paitsi tänne kaipaava Jordan (Kate Lynch).
Sitten yllättäen normaalin tylsän päivän katkaisee uutislähetys siitä kuinka Yhdysvallat ja Venäjä ovat aloittaneet iskut toisiaan kohdaan ja näin ollen kiertoradalla olevien sankareidemme tulisi laukaista ydinpomminsa pysäyttääkseen maista jälkimmäisen toimet. Paniikin iskiessä ja tietojen ollessa vajaita, eivät kumppanukset oikein tiedä mitä tehdä, mutta kohta pommitus alkaa ja sitten hiljaisuus.
Päivät kuluvat odotellen jonkinlaista eloonjääneiden viestiä Maasta ja puntaroidaan päätöstä palata kotiin katsomaan mitä oli tapahtunut. Päätös jää jonkun ulkopuolisen hakkerin harteille, kun satelliitti laskeutuu vastoin matkustajien tahtoa, mutta tietenkään tähän ohjelmointiseikkaan ei enää palata ikinä koskaan.
Jos se ei riitä, että Jordan melkein taittaa niskansa laskeutumisen aikana ja jää lähes kokonaan sivuun loppuelokuvasta, niin post apo-kannibaalit syövät Walkerin ja Howe saa juosta pahiksia pakoon tuhoutuneessa miljöössä. Rappeutuneessa ilmapiirissä kun ovat tuttuun tapaan kaikenmaailman militanttiryhmittymät ottaneet vallan ja ilman mitään varsinaisia perusteluja tahtovat joko syödä, raiskata, taikka tappaa ohikulkijat ja parhaimmassa tapauksessa tehdä kaiken yhdellä kertaa.
Ai niin, siellä Howen satelliitissa on vielä yksi ydinpommi jonka laskuri tikittää. Vau!

Def Con 4:ssa on todella kankeaa näyttelemistä, erittäin halvan näköiset lavasteet, kömpelö dialogi ja ohjaus on kuin humaltuneella näkövammaisella lehmänpuolikkaalla. Silti kaikkinainen kompurointi jopa toimii Def Con 4:n hyväksi, sillä vaikka elokuva näyttää todella rujolta johtuen selvästikin yksinomaan budjettirajoituksista, niin samaan tapaan kuin esimerkiksi The Roadin kohdalla, maailma näyttää tuhon jälkeen aikalailla uskottavan oikealta. Murenevat tiilirakennelmat, peltihökkelit, likaiset vaatteet, hikiset naamat, etc. ovat sellaisia millaisena voi oikean maailman ja ihmiset nähdä tälläisen tuhon jälkeen, sillä sellaisia ne ovat ennen sitäkin. Joten elokuvan realistinen ulkoasu on piristävän tavanomaista, mutta koska ohjaajalla ei ilmeisesti ole ollut kovinkaan toimivia silmiä, niin kokonaisuutena Def Con 4 näyttää kuitenkin enemmänkin kehnolta kotivideolta jossa Jarmo-setä on naukkaillut liikaa, kuin visuaalista pohdintaa kohdalleen saaneelta elokuvalta. Niin että se ns. realismi alkaa koko elokuvan mitassa näyttämään tylsältä.

Tarinallisesti tässä elokuvassa on samoja elementtejä kuin kaikenmaailman New Barbarianseissa ja vaikka mukana on heitä pölykapseleihin pukeutuneita henkilöitä, niin tässä versiossa he eivät näytä aivan yhtä muovisen hassuilta. Kun kyse on halpiselokuvasta jossa mutantit ja kannibaalit seikkailevat maailmanlipun visioissa, niin se New Barbariansin toteutustapa on miellyttävämpää katseltavaa, sen mennessä enemmän sinne niin huono että hyvä-sarjaan, kun taas Def Con 4 koettaa ilmeisesti olla enemmänkin oikeastikin vakavasti otettava elokuva.
Onneksi sentään Def Con 4:ssa on New Barbariansin tavoin todella hyvä musiikki. Joskaan ei samalla tavalla funky, vaan enemmänkin kohtalokas.

Def Con 4 on elokuva jota ei hirveän hyväksi voi mennä haukkumaan, sillä se on aika tylsä kaikista ydintuhoista, kannibaaleista ja muista huolimatta. Kaikki tapahtuu liian hitaasti sillä tavoin, ettei se vaikuta tarkoitetulta ratkaisulta, vaan että kohtauksia on pitänyt venyttää jotta päästään yli lyhytelokuvan pituudesta. Elokuva kuitenkin väläyttelee joitakin erinomaisia ideoita ja etenkin alun pohdinta mitä Maassa oikeasti tapahtui ja pitäisikö sinne palata on kuin parhaimmista Ääärirajoilla-sarjan jaksoista (jossa muuten ainakin yhdessä jaksossa on hyvin samanlainen idea), mutta heti kun elokuva siirtyy itse Maapallolle, niin se sortuu olemaan lähes ainoastaaan tylsä kokemus, joka tosiaan kuitenkin edelleen väläyttelee erinomaisia ideoita. Jos vain rytmi olisi ollut ärhäkämpi, näyttelijät uskottavampia ja jos se pahiksien pomo ei kuulostaisi aivan Dean Cainilta, niin uskaltaisin suositella tätä elokuvaa muillekin kuin vannoituneimmille post apo-faneille.

Tähdet: **
Def Con 4